160 merkkiä ja turhautuminen

Viikonloppuna Keskisuomalaisen kolumnisti Pipsa Olli purki turhautumistaan Twitteriin käytettyään palvelua kaikesta päätellen päivän: “...testipäivän jälkeen”. Se, että hän kutsuu tätä tutkivaksi journalismiksi ei hämmästytä, sillä journalismin surkeasta tilasta on nähty useitakin demoja. Enemmän ihmetytti, että mistä kummasta hän on löytänyt 160 merkin Twitterin.

Toki tunnen toimittajaa kohtaan myös ymmärrystä, sillä muistan oman aloitukseni Twitterissä: Twitter-kokeilun saldo, kirjoitettu tammikuussa 2009. Tosin tuosta on neljä vuotta aikaa ja Twitter-käyttöä koskevia ohjeita luulisi nykyisin löytyvän paljon enemmän kuin minun visertelyni alkuvaiheissa.

Minusta toimittajan perusvirhe on ollut keskittyminen julkkiksiin – tämä on kai valtamedian toiminnan perusperiaate, mutta sosiaalisessa mediassa siitä lähtökohdasta toimimalla ei välttämättä pääse asioihin kunnolla kiinni. Julkkisstatus ei automaattisesti tarkoita sitä, että tyyppiä kestäisi Twitterissä. Julkkis voi tietenkin tuottaa hyvää sisältöä ja olla kiinnostava, mutta julkkiksena olo ei mitenkään korreloi tämän kanssa. Tietysti monet pitävät julkkisten arjen stalkkaamista jo itsessään mahdottoman kiinnostavana ja näiden aamiaisten tai lounaiden koostumusta arvokkaana tietona. Tähän ei voi väittää vastaankaan, sillä jokainen tekee omat valintansa, mutta nähtävästi toimittaja oli turhautunut nimenomaan banaaliin sisältöön.

Sosiaalisen median eräs hyvä puoli on se, että siellä voi kiertää kaikenlaiset portinvartijat. Twitterissä ja verkon yhteisöpalveluissa ihmisen kiinnostavuus on ymmärrettävä toisella tavalla kuin on tähän mennessä totuttu. Kiinnostava ei välttämättä ole tyyppi, jonka suosio perustuu Gaussin jakauman paksun osan mieltymyksiin – näinhän esimerkiksi julkkikseksi valikoituminen näin pienessä maassa tapahtuu karkeasti määritellen. Internet on antanut paljon vapauksia niille, jotka haluavat aktiivisesti ja itsenäisesti rakentaa omaa kuvaansa maailmasta.

Kolumnin lopussa Pipsa Olli näyttää kuitenkin oivaltaneen yhden tärkeän asian:

“Twitterissä äänensä kuuluville saaminen edellyttää pitkäjänteistä työtä.” 

Jos Pipsa Olli  kysyisi neuvoa minulta niin sanoisin, että jatka Twitterissä vielä kuukausi tai kaksi. Etsi oman alasi ihmisiä, jotka seuraavat kaikenlaista sinua kiinnostavaa. Osallistu keskusteluun edes silloin tällöin – itsekään en ehdi kohkata Twitterissä päivän juoruista, mutta saan silti Twitteristä todella paljon. Se on henkilökohtaisen oppimisympäristöni tärkeä elementti – aika pitkä matka Pipsan kokemuksiin vai mitä? Olen vain antanut Twitterille aikaa ja tehnyt siitä itseni näköisen, tässä yksi ohje: Laita Twitter töihin puolestasi.