Sivut

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Hyvä mieli, flow ja tuottavuus

Ajanhallinnasta ja tuottavuudesta kirjoitetaan ja puhutaan paljon. Kaiken ajanhallinta-aiheisen informaation määrään suhteutettuna kummallisen moni kuitenkin sanoo ettei ajanhallinnasta ole mitään hyötyä. Se on kuulemma turhaa askartelua, johon ei ole aikaa.

Nähdäkseni yksi syy ajankäytön tehostamispyrkimysten epäonnistumiseen on liika menetelmäkeskeisyys. Menetelmään liittyvän askartelun huumassa unohdetaan ihminen, joka johtaa itseään. Tosiasiassa jokainen ihminen on kohtalaisen hyvä asiantuntija mitä tulee hänen omaan ajankäyttöönsä. Olemme hämmästyttävän taitavia junailemaan asioita kun meillä on motivaatio siihen: Sama ihminen, jonka myöhästely ja vitkastelu työpaikalla on oletusarvo, ei taatusti myöhästy lomalennoltaan, ellei sitten matkalla lentokentälle tapahdu jotakin poikkeuksellista.

Huomatkaa: Kirjoitin “ihminen, joka johtaa itseään”. Miksi en ryhtynyt moittimaan ihmisten kelvottomia itsensä johtamisen taitoja, olisinhan saanut luontevan aasinsillan luukuttaa koulutustani, jonka kuluessa sivutaan myös mainittua asiaa. Tosiasiassa suurin osa ihmisistä johtaa itseään, mutta se ei aina tapahdu siihen suuntaan kuin ympäristö, esimerkiksi työyhteisö, toivoisi.

Muistele aikoja, jolloin työ on sujunut hyvin ja olet tuntenut suoranaista työn iloa. Olit mukavan flown vallassa. Muistele sen jälkeen sellaista ajankohtaa, jolloin työ takkusi eikä huvittanut tarttua mihinkään, vaikka hyvin tiesit deadlinen olevan lähellä. Mistä ero mielestäsi johtui?

Kerron oman käsitykseni: Sujuvan flown ja takkuavan puurtamisen välisen eron tekee “hyvä mieli”, se miltä työssä tuntuu. Kokeeko olevansa arvostettu ja tarpeellinen, näkeekö tulevaisuudessa hyviä asioita, tunteeko kehittyvänsä jne. Toki onnistunut itsensä johtaminen on myös oman mielen “johtamista”. On osattava ohittaa työkaverin tai esimiehen satunnaiset ajattelemattomuudet, on luotava itselleen henkinen survivalsuunnitelma esimerkiksi yt-tilanteessa jne. Mutta jos oma olotila ja tulevaisuudennäkymät näyttävät pysyvästi ankeilta riippumatta siitä mitä työyhteisössä on meneillään, on aika inhimillistä, mikäli yhteisön päämääriin sitoutuminen kiinnostaa vähemmän kuin erilaiset vitkasteluaktiviteetit.

Työpaikan ilmapiiri on tottakai monimutkainen systeemi. Ei kuitenkaan kannattaa luovuttaa, vaikka ala on murroksessa, tuli erilaista yrityskulttuuria edustava uusi omistaja tai esimies kävi hakemassa oppia Vesa Keskiseltä. Aina voi johonkin vaikuttaa. Olen joskus kirjoittanut opetusmateriaalini otsikoksi miten fiksu ajankäyttö on sekä yksilön että ryhmän etu. Myös fiksun ajankäytön ja tuottavuuden edellytyksiä luodaan niin ryhmässä kuin yksilötasolla. Kuka tahansa voi omalla käyttäytymisellään ja viestintätyylillään vaikuttaa siihen, että työpaikalta löytyy hyvä mieli ja flow.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä. Tähdennän vielä, että flow on tietoisesti, omin toimin aikaan saatava olotila.

outi.lammi kirjoitti...

Kyllä, tuo juttu flowsta on tärkeä muistaa. Usein tyydytään selittelemään miten "ne muut" tekevät jotakin eikä mistään tule mitään. Ensimmäiseksi kannattaisi vilkaista peiliin :)