perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kolme tarinaa oppimisesta

#1 Kun tyttäreni piti tehdä valinta tekstiili- ja teknisten töiden väliltä, hän valitsi jälkimmäisen. Mainittakoon, että kahta lukuunottamatta luokan tytöt valitsivat tekstiilityöt eli mistään muodista ei ollut kyse. Olin ylpeä topakasta naisenalusta, mutta en voinut olla salaa pohtimatta miten tuo aikuisena lyhentää housunlahkeensa tai ompelee pudonneen napin. Huoli oli turhaa. Tyttö on tuunannut omia vaatteitaan, kutoo pipoja ja virkkaa. Opit on haettu netistä, mm. YouTubesta.

Opetus: Kaikki oppiminen ei edellytä opettajaa ja opetussuunnitelmaa. Tarve voi olla paras opetussuunnitelma.

Kuva: Pixabay (geralt).

#2 Aloitin astangajoogan joskus 2004 vuoden huitteilla. Dynaaminen ja haastava joogamuoto tuntui silloin olevan juuri sitä mitä tarvitsin. Aikaa myöten tajusin, että lonkkieni vuoksi en koskaan tulisi pääsemään “oikeaan” lootusistuntaan enkä näin ollen etenisi ykkössarjaa pidemmälle. Ykkössarja sisältää myös paljon eteentaivutuksia eikä ole omiaan parantamaan istumatyötä tekevän tyypillisiä vaivoja. Vaihdoin monipuolisempaan iyengar-joogaan. Menikö astangajoogan parissa vietetty aika ja aiheesta ostettu kirjapino täysin hukkaan? Ei. Kirjat voi myydä tai lahjoittaa tarvitsevalle. Lisäksi astangasta jäi tieto ns. lihaslukoista (bandhat), joiden avulla voin mm. suojata selkääni kuntosalilla ja bodypump-tunneilla. Ilman tietoa bandhoista olisin saattanut rikkoa jo ennestäänkin runnellun selkäni.

Opetus: Vain harva oppi menee hukkaan. Suurin osa asioista on pilkottavissa osiin. Osia voi hyödyntää ja soveltaa muualla kuin alkuperäisessä kontekstissa.

#3 Jouduin tekemään harjoituksen, jossa piti inventoida omaa osaamistaan ja työkokemustaan. Huomasin kauhukseni, että yli puolet asioista, joita olin aikanaan saamani palautteen mukaan osannut tehdä hyvin, oli jo tarpeettomia. Valmistauduin ennakkoluuloisen ja katkeran akan rooliin: Asettelin päähäni kireää pipoa sillä lailla, että se ulottui kulmakarvoihin asti ja opettelin marisemaan “kaikki mikä on tehty 80-luvun jälkeen on %&?#:aa”. Sitten oivalsin: Ei sillä väliä onko jokin 15 vuotta sitten osaamani enää tarpeellista. Sillä on väliä, osasinko poisoppia ja raivata tilaa uusille asioille. Se vasta arvokas taito onkin.

Opetus: Aikuisen osaamisesta puhuttaessa korostetaan kokemusta, mutta kokemus itsessään ei vielä tarkoita mitään. Omaa osaamista pitää hoitaa kuin hedelmäpuuta: Karsitaan pois kuivat oksat ja huolehditaan siitä, että uusilla on tilaa kasvaa. Lopulta vain kokonaisuus merkitsee.

Ei kommentteja: