lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pallo jalassa, poltinmerkki otsassa

Minun piti blogata ITK-päivistä, mutta niihin teemoihin voi palata myöhemmin. Ville Tolvasen blogipostaus Elämän urapolku liikutti tänään enemmän.
"Moni alkaa koteloitumaan työelämässä kokemuksen karttuessa. Ottaa rennommin, tienaa ja osaa asiansa. Pohtii kaikkea mukavaa työelämän ohessa. Nauttii elämästä. Se taitaa olla aivan oikea ja paras tapa elää.”
Minäkin olen jo yrittänyt tuota rennommin ottamista, mutta:
“Valitettavasti sovinnaisuus ei vain sovi kaikille.”
On edelleen halu tehdä, oppia ja uudistua, toteuttaa vaikka jonkinlainen luova tuho. Minusta Villen kirjoituksessa ei kuitenkaan oteta huomioon erästä reunaehtoa, nimittäin asioiden sosiaalista puolta. Emme määrittele itseämme yksin: Kun tekee jotakin työtä, siitä saa poltinmerkin otsaansa. Mitä pidempään työtään on tehnyt, sitä pysyvämpänä merkki piirtyy. Kun ihmiset näkevät poltinmerkin, he eivät osaa katsoa muuta ja turvautuvat päätelmään: Tuo on se, joka... Kun osaa jonkun asian hyvin, siitä tulee pallo jalkaan. Kun kokeilee, vieläkö osaisi lentää, pallo pitää maassa.
“Digiaika tarjoaa mahdollisuuden renessanssi-henkiseen elämään. Voit olla kotona tai maailmalla, tehdä työtä elääksesi tai elää työllesi. Voit myös aloittaa lähes mitä tahansa. Tai tehdä intohimostasi ammatin.”
Kieltämättä inspiroivaa. Mutta kun se minkä tahansa aloittaminen on rankkaa työtä. Poltinmerkkiä pitää piilotella pipon alla, ja pipo päässä tulee kuuma. Kun saat pallon kitkuteltua jalasta irti, jostakin rientää aina joku kiinnittämään sen uudelleen. Arvelen, että monella leipääntymisen ja urautumisen taustalta löytyy uupuminen kaikkeen tuohon. Miksi yrittää mitään uutta kun vanhaa kaviouraa kiertäen pääsee helpommalla. Niinhän ne muutkin tekevät.

Ignore everybody” on sanonut Hugh McLeod (Gapingvoid). Siinä kai se elämisen taidon perusjuttu onkin, että löytää tasapainon sosiaalisen ja yksilöllisen välillä. Olla ihminen ihmisten kanssa ja vaalia muista välittämättä sitä jotakin, mikä omassa itsessä on ainutlaatuista.

Ehkä ongelma on myös siinä, että useimmat meistä aikuisista ajattelevat liikaa. Tunnustan liika-ajattelun synnin.
“Mieti mitä sinä haluaisit tehdä. Tee se sitten liikoja ajattelematta. Saatat vaikka onnistua.”
Poistuu etsimään hengittävää pipoa ja rautasahaa.

3 kommenttia:

Minna Karhu kirjoitti...

Hei Outi, oivallinen vertaus tuo poltinmerkki siitä, mihin minä olen törmännyt kun olen hakenut vaihtoehtoa "jo tallatulle polulle". Perinteisillä mittareilla ns. menestyksekäs ura isohkoissa saappaissa on myös aikamoinen "poltinmerkki" jos ei halua aloittaa muita töitä yrittäjänä vaan ehkä kokeilla toisentyyppistä roolia jonkun muun yrityksen palveluksessa. Tähän vähän viittasin myös omassa kommentissani Ville Tolvasen blogissa, kun puhuin ympäristöstä joka haluaa vetää meidät "takaisin siihen vanhaan". Kiitos sinulle avoimuudestasi näiden ajatustesi suhteen ja kaikkea hyvää.

www.villetolvanen.com kirjoitti...

Hei Outi! Kiitos inspiroivasta kirjoituksestasi... ja mukavaa että kerroit avoimesti ärsytyksestä.

Voin vakuuttaa että rajat ovat paljon enemmän omassa päässäsi kuin ympäröivässä maailmassa. minulla on tästä paljon kokemusta.

Olen aika-ajoin tarkoituksella vaihtanut "ympyröitä." Teleoperaattorilta, mediaan, mediasta mainostoimistoon ja yrittäjäksi, konsultiksi ja lopulta "kaikkeen mikä kiinnostaa."

Lopetin pelkän markkinoinnin konsultoinnin 2010. Vuosi sen jälkeen asiakkaani kysyivät minulta "tuntisinko hyvää brändikonsulttia?" kysyin sopisinko minä? vastaus oli että sinähän olet strategiakonsultti...

Ympäristö kyllä tottuu kun kerrot mitä haluat. Tunnistan itsekin ajattelevan että "minna varmaan menee...." vaikka itse kannusta ihmisiä ajattelemaan perinteisten laatikoiden ulkopuolelta. Olen usein nähnyt ihmisten, jotka yrittävät rajoja onnistuvan entistäkin paremmin vieraalla maalla.

"Älä ajattele mitä edustat, vaan tee mitä rakastat! http://www.villetolvanen.com/2013/01/20/vastustan-henkilobrandaysta/ "

Terkut, www.villetolvanen.com

Outi Lammi kirjoitti...

Moikka, kiitos teille kommenteista. Tunnistan nuo omassa päässä olevat rajat, niistähän kaikki on pitkälti kiinni. On pelkoa: Entä jos tämä juttu nyt menee pieleen, kasvatuksesta on peräisin ajatus miten "ihmiset sitten nauravat". On urautumista: No viimeksikin kun yritin sitä ja tätä, tapahtui niin. Myös syyllisyyttä: Minulla on kaikki hyvin, mikä minä olen venettä keikuttamaan.

Mutta ihmisen omalla päällä on taipumus tuottaa ajatuksia, jotka ovat taltioituneet sinne elämisen aikana ja siksi suuri osa niistä on pakostakin peräisin aivan erilaiselta aikakaudelta kuin mitä nyt elämme. Vanhan maailman ajatuskaavoissa on paljon sellaista, joka ei auta hyvän elämän tavoittelussa tällä aikakaudella. Siinä se taitaa olla! Olen joskus ennenkin kirjoittanut siitä, miten poisoppiminen on yksi tärkeimpiä oppimistaitoja ja aivan yhtä tärkeää aikuiselle kuin kokemus.