Sivut

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Tuolin ja näppäimistön välistä: Suosituimmat artikkelit

Vuoden vaihde ja tammikuu ovat inventaarien aikaa. Myös Tuolin ja näppäimistön välissä on laskeskeltu, mitä kävijät ovat lukeneet eniten. Google Analyticsin mukaan vuoden 2009 suosituimmat postaukset olivat:


Seuraan sivuni liikennettä myös Feedburnerilla. Asetuksella "all time" eli alkaen 22.8.2008 tähän päivään saakka suosituimmat artikkelit ovat:


Kiitos kaikille blogini seuraajille ja kommentteja jättäneille. Viime vuoden aikana kävijämäärät lisääntyivät ilahduttavasti ja artikkeleita alkoi löytyä myös muille sivuille linkitettynä edellisvuotta paljon enemmän. Liekö tässä jokin yhteys mm. siihen, että menin Twitteriin n. reilu vuosi sitten? Blogi taitaa olla aika yksinäinen saareke, ellei sen tukena ole mitään muuta sosiaalisen median palvelua.

Tuolin ja näppäimistön välissä ei tunneta ainakaan toistaiseksi bloggausväsymystä, joten tarinaa on tiedossa tänäkin vuonna. Blogin sisältö, samoin kuin Posterous-sivuni, ohjautuu Facebook-fanisivulle, jossa julkaistaan tasaiseen tahtiin myös muuta sisältöä.

torstai 28. tammikuuta 2010

Kumpi RT parempi, uusi vai vanha?

Twitterin retweet eli RT on toiminto, joka on lähtöisin palvelun käyttäjiltä itseltään. Kun he ryhtyivät välittämään toisilleen parhaita tviittejä, myös clientien kehittäjät heräsivät ja alkoivat lisätä sovelluksiinsa toimintoja helpottamaan viestien kierrätystä. Uusitun RT-toiminnon taustoja selittävässä artikkelissa Why Retweet works the way it does Evan Williams toteaa, että tällainen ilmiö on yksi hienoimmista asioista mitä voi tapahtua käyttäjien ja kehittäjien keskinäisessä ekosysteemissä.

Miksi RT sitten piti tehdä uudelleen? Samaisessa Williamsin artikkelissa todetaan vanhan tai RT-toiminnon ensimmäisen version huonoiksi puoliksi mm. häly (noise), mikä johtuu siitä, että ihmisillä on paljon yhteisiä seuraajia. Kun moni seuraa samaa tviittaajaa, Twitter-virrassa näkyy samaa sisältöä useaan otteeseen. Toinen ongelma on johtunut RT-merkinnän luontitavasta, joka clienteissa on toteutettu suunnilleen vastaavasti kuin jos käyttäjä kopioisi viestin ja liittäisi sen tyhjään viestikenttään sekä lisäisi eteen RT-merkinnän ja alkuperäisen lähettäjän tunnuksen. Näin merkkimäärä voi kasvaa yllättävän paljon ja jotakin pitää poistaa. Onkin usein käynyt niin, että hyvä tviitti on jäänyt välittämättä, koska sen muokkaaminen olisi suorastaan pilannut alkuperäisen. "Miten saat paljon RT-mainintoja" -tyyppisissä artikkeleissa on neuvottukin kirjoittamaan niin lyhyitä tviittejä, että tuleville RT-merkinnöille jää tilaa. Williams myös huomauttaa, että tviitin muokkaus voi tuottaa asiavirheitä ja periaatteessa RT-viestejä olisi mahdollista väärentää - en tosin ole kuullut yhdestäkään tapauksesta.

Uudella RT-toiminnolla on yritetty korjata em. ongelmat. Viestiin lisättävä kuvake (ks. kuva alla, vasen yläkulma) ei vie kirjoitustilaa, joten kaikki 140 merkkiään käyttäneellä tviittaajalla on entistä parempi mahdollisuus saada lausahduksensa kiertoon. Hälyn määrää vähentää se, että saman tviitin uudelleenlähetykset yhdistetään. Vaikka tviittiä lähetettäisiin eteenpäin useita kertoja, se näkyy vain kerran, mutta siihen on liitetty tieto ensimmäisestä uudelleenlähettäjästä ja muiden lukumäärä.

Toiminnon käyttö on helppoa: viedään hiiri tviitin päälle, jolloin ilmestyy näkyviin Retweet-linkki. Näin siis Twitterin websivulla, käytäntö voi hieman vaihdella apuohjelmasta riippuen.
Jos uusi Twitter ja/tai uusi RT-toiminto on outo (luultavasti on, jos luet tätä), kannattaa muutenkin käydä oman tunnuksensa kotisivulla tutkimassa erityisesti Retweets-linkistä aukeavaa sivua. Se selvensi ainakin minulle uuden RT:n toimintaperiaatetta. Sivulla on 3 välilehteä, joista ensimmäisellä ovat tunnuksen haltijan seurattavien välittämät RT:t. Toisella välilehdellä (Retweets by you) ovat tunnuksen haltijan itsensä tekemät kierrätykset. Kolmannella (Your tweets, retweeted) näkyvät ne tunnuksen haltijan viestit, joita muut ovat välittäneet edelleen.
RT-viesti voi hämmentävästi näyttää siltä, kuin se tulisi suoraan alkuperäisen viestin lähettäjältä. Kierrätyskuvake vasemmassa yläkulmassa kuitenkin paljastaa, että viesti on kierrätetty ja alapuolella on tieto siitä, kuka omista seuraajista välitti sen (Retweeted by).

Kumpi sitten on parempi? Olen alkanut pitää uudesta RT-toiminnosta, koska se on kätevä oikean apuohjelman kanssa käytettynä (suosikki on nyt TweetDeck). Silti vanhassakin on hyvät puolensa, koska joihinkin kierrätettäviin viesteihin on ihan pakko päästä kommentoimaan jotakin. Olen ymmärtänyt, että tällaista mahdollisuutta on suunniteltu uuteen RT-toimintoon. TweetDeckissä tämä mahdollisuus on tavallaan jo nyt, nimittäin RT-toimintoa käyttäessään voi vaihtaa lennossa vanhaan.

Koska jotkut apuohjelmat tukevat vain vanhaa RT-toimintoa, ne eivät myöskään osaa näyttää uudella tavalla välitettyjä RT-viestejä. Itsekin huomasin tässä männäviikolla, että olipa jäänyt kiittämättä monesta RT:stä. Tosin on puhuttu siitäkin, että RT:stä kiittäminen lisää vain hälyä. Ehkä RT sinällään on jo kiitos hyvästä tviitistä, joten tarvitseeko kiittämisestä kiittää?

maanantai 25. tammikuuta 2010

Bloggaaja, mikä on vuorovaikutustyylisi?

Fingers of Steel -bloginsa artikkelissa Miikka (@RBBA) mainitsee muotiblogit ja niiden vuorovaikutustyylin. Tästä innostuin pohtimaan blogien vuorovaikutusta yleensä. Onko esimerkiksi bloggaajien kommentointityyleissä niin paljon yhteisiä piirteitä, että olisi olemassa erilaisia blogivuorovaikutustyylejä? Löytyyhän niitä. Päädyin seuraavaan ryhmittelyyn, jota lukiessaan kannattaa höllentää piponsa kuminauhaa. Haudanvakavasti ei pidä ottaa mitään eikä koskaan, sillä harvassa ovat ne asiat, joista voidaan julistaa absoluuttisia totuuksia. Joka tapauksessa, tässä erilaisia blogivuorovaikutustyylejä, ole hyvä:

1. Aidon vuorovaikutuksen talo. Kommentoijana vastaat kävijöille joko yksitellen tai vilkkaimmilla foorumeilla yhteisvastauksella. Kirjoitat joskus napakastikin etkä pyri pakonomaisesti olemaan samaa mieltä kommentoijan kanssa. Olet kuitenkin aina asiallinen ja ystävällinen. Huumorintajuakin löytyy. Selvästi näkee, että kunnioitat kommentoijaa Tällaiseen blogiin palaa mielellään lukemaan ja ajan salliessa kommentoimaankin. Yleensä postausten tasokin on sitä luokkaa, että blogia seuratessaan kokee saavansa jotain ajateltavaa tai oppii uutta.

2. Klikkaa mainoslinkkiä äläkä jaarittele. Vastaat suurinpiirtein jokaiselle samalla tavalla. Kiität "hyvästä kommentista" sen sisällöstä riippumatta. Jos vastauksessasi huomioit kommentin sisällön jotenkin, kiireessäsi onnistut helposti vastaamaan asian vierestä. Selvästi näkee, ettet ole mahdottoman kiinnostunut kävijöistäsi ihmisinä. Tärkeämpää nähtävästi olisi saada heidät klikkaamaan mainoksia, joita blogissasi onkin runsaasti. Tällaisessa blogissa tulee käytyä toisinaan, jos postauksissa on kiinnostavaa sisältöä. Usein vain sisältö tahtoo ajan mittaan latistua kokoelmaksi linkkejä sisältöön muualla verkossa.

3. Perisuomalaisen valjun toljotuksen ja vaikenemisen henkeä kunnioittaen. Tässä blogissa kommentteihin ei vastata, ei kenellekään ikinä. Blogi ei herätä minkäänlaisia tunteita, mitä jotkut saattavat arvostaa. Minä en. Jos blogissa kuitenkin on hyvää ja hyvin kirjoitettua sisältöä, sitä seuraa ainakin satunnaisesti.

4. Piristystä päivään. Tällaisessa blogissa käynti on kuin vierailu mummolassa lapsena. Kommentoijana löydät aina jotakin rohkaisevaa ja positiivista sanottavaa. Yleensä kommentoinnin henki on linjassa postausten kanssa, jotka nekin pyrkivät tuomaan esille elämän miellyttäviä puolia. Pyrit mahdollisuuksien mukaan löytämään jonkin yhteisen sävelen kommentoijan kanssa. Blogissa käy mielellään miellyttävän ilmapiirin vuoksi, mutta särmää kaipaavaa tyyli voi myös pitkästyttää.

5. Virtuaalihännystelijöiden klubi. Blogissasi on paljon kommentoijia ja keskustelusta päätellen näissä on paljon vakioporukkaa. Ellei kommentoija ole vakiokävijä tai kaverisi, ohitat hänet tylysti ja keskityt kiittelemään hyvistä kommenteista tuttujasi huolellisesti nimellä puhutellen. Ole huoleti, satunnainen kävijä ei montaa kertaa tule takaisin edes lukemaan saatikka kommentoimaan ja blogisi taso säilyy älyllisen säkenöivänä - olihan se sitä?

Blogin antama vaikutelma voi muuttua yllättävän paljon ensivaikutelmasta siinä vaiheessa kun siellä uskaltautuu kommentoimaan. Minusta blogin kommentit ovat sen sisältöä ihan siinä missä postauksetkin ja keskustelun ilmapiiri vaikuttaa kokonaisuuteen. Ilmapiiriä luodaan mm. sillä, minkälaisia kommentteja blogissa on (mielestäni jonkinlainen kommenttien seulonta on tarpeen) sekä vastauksista niihin. On hyvin harvoja blogeja, joiden sisältö sellaisenaan olisi ainutlaatuista. Korvaavan löytää aina jos käynnit alkavat syystä tai toisesta harmittaa.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Twitterin kielioppia: milloin RT, milloin via?

Kysyttyä: "Mitä tarkoittaa joidenkin viestien via + @käyttäjätunnus, onko kyseessä eri asia kuin RT ja miten näitä pitäisi käyttää?"

En ole koskaan selvittänyt asiaa tarkemmin, vaan toiminut mutu-tuntuman varassa olettaen, että RT ja via merkitsevät eri asioita tähän tapaan:
  • RT on viestin lähettämistä eteenpäin suunnilleen alkuperäisessä muodossaan. Jos käytetään "vanhaa" RT-toimintoa*, viestin alkuun voi lisätä lyhyen kommentin, jos sellainen siihen mahtuu. On myös hyvin tavallista, että viestistä joutuu poistamaan merkkejä tai kokonaisia sanoja, jotta 140 merkin raja ei ylittyisi. Alkuperäistä joka tapauksessa muokataan mahdollisimman vähän.
  • Via-merkinnän käsitän lähinnä kirjoitetun tekstin lähdemainintaa vastaavaksi. Viestin sisältöä voidaan muokata vapaasti kontekstin vaatimalla tavalla, mutta linkin löytäjälle halutaan kuitenkin antaa kunnia. (Tosin käytännössä ei aina ole kyse linkin löytäjästä, vaan siitä, jonka ensimmäisenä huomasi tviittaavan asiasta - hektisessä Twitterversumissa asioita menee välillä ristiin, eikä siitä kannata ottaa nokkiinsa.)

Itse käytän via-merkintää kahdessa tilanteessa. Posterous-sivuni Outi Lammi's links & lifestream on pieni blogin tapainen sivusto. Tallennan sinne lähinnä kuvamateriaalia, piirroksia, valokuvia, videoita ja diaesityksiä, joita pidän mielenkiintoisina muuten vain ja/tai joita arvelen voivani näyttää joskus esimerkkinä koulutuspäivän aikana. Postaukset ohjautuvat automaattisesti Twitteriin ja Facebookin fanisivulle. Posterousiin päätyvästä aineistosta suuri osa löytyy Twitteristä ja pidän itsestään selvänä, että lisään tiedon linkin lähettäjästä kirjoittamalla via+tunnus joko kommenttiin tai otsikkoon, kumpaan se nyt luontevasti sattuukaan sopimaan. Toinen via-merkinnän paikka on sellaisen linkin tviittaaminen, jonka olen löytänyt eri blogin kautta kuin missä alkuperäinen postaus sijaitsee: Blogissa A on kommentoitu blogissa B olevaa artikkelia tai piirrosta. Minusta on luontevaa linkittää tviitissä suoraan B-blogiin, mutta koska on blogin A kirjoittajan ansiota, että löysin kyseisen postauksen, lisään hänen bloginsa nimen ja via-merkinnän. En tiedä onko tämä "oikea" käytäntö, hyvä tarkoitus siinä on kuitenkin takana.

Täydentäviä ohjeita RT vs. via -valintojen tekemiseen on 5 Minute Genius -blogin artikkelissa Twitter Retweets: Why do some people use "via" instead of "RT" . Kirjoittaja esimerkiksi toteaa, että RT on paikallaan aina kun tviitissä käyttää alkuperäistä sisältöä, joka sellaisenaan voisi antaa väärän kuvan asioista tai jopa vaikuttaa oudolta vastaanottajan mielestä. Esimerkiksi "RT @eulaaliakenkkunen: Käy tutustumassa verkkokauppaani." Tviitin lähettäjä haluaa osoittaa, että hän ei ole avannut kauppaa tai ainakaan nyt ei ole kyseessä hänen kauppansa, avajaisia viettää Eulaalia. Jos sen sijaan haluaa kertoa muille kuulleensa Eulaalialta, että Hype-selaimesta on saatavissa uusi päivitys, sen voisi ilmaista kirjoittamalla: Hype ladattavissa! (via @eulaaliakenkkunen). Alkuperäisessä viestissä Eulaalia on voinut kertoa asiasta paljon värikkäämmin, viestin lähettäjä noudattaa omaa lakonista tyyliään.

Tässä joitakin näkemyksiä RT- ja via-merkintätapojen eroista. Onko sinulla esimerkkejä toisenlaisista käytännöistä?

*) Olen viitannut "vanhaan" RT-toimintoon, joka edelleenkin taitaa sisältyä moniin apuohjelmiin, mm. Echofon ja TwitterGadget. Näissä uudelleenlähetyskomento kopioi automaattisesti alkuperäisen tviitin viestikenttään ja lisää sen eteen lähettäjän tunnuksen sekä kirjaimet RT. Sisältöä voi muokata. Viikonloppuna lataamani TweetDeck-päivitys näyttää nyt sisältävän uuden RT-toiminnon eli kuvakkeen, jolla viesti voidaan lähettää eteenpäin sellaisenaan eikä mahdollisuutta oman kommentin lisäämiseen ole.(KORJAUS: On sittenkin mahdollista, ks. tarkemmin kommenteista Miikkan 2. kommentti!)
Vanha RT taitaa todellakin jäädä pois jossakin vaiheessa? TweetDeck-päivityksen jälkeen muuten totesin, että nyt viimeistään on kunnolla perehdyttävä uuteen RT-toimintoon. Mitä sain selville, paljastuu seuraavassa postauksessa.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Työskentele verkossa yhdessä toisten kanssa

Kirjaa pukkaa. Olen viettänyt aamupäivän laatimalla esittelytekstiä oppaasta, jonka työnimi on Työskentele verkossa, Googlen dokumentit. Tämä on jonkinlainen "välityö", koska Microsoft Office 2010 -toimistopakettia saadaan vielä hetki odotella. Viimeisin luotettava tieto antaa julkistusajankohdaksi kesäkuun 2010.

Googlen työkalujen käyttöön sisältyy vahvasti ajatus erilaisten aineistojen työstämisestä yhdessä tehden. Lisäksi sidonnaisuus yhteen tietokoneeseen, johon se laillinen ohjelmaversio on asennettuna, ei aikoihin ole ollut järkevä käytäntö monellekaan meistä. Suurissa yrityksissä käytössä olevat verkkoratkaisut tekevät mahdolliseksi luoda käyttäjää seuraavia työpöytiä yms., jolloin niin tahdottaessa voidaan vapautua paikka- ja laitesidonnaisuudesta. Google-dokumentit mahdollistaa saman kaikenlaisille työryhmille, joiden jäsenet ovat ehkä fyysisesti hyvinkin kaukana toisistaan.

Esittelyteksti tämän hetkisessä versiossaan kertoo näin:

"Google-dokumentit vapauttavat sinut paikasta, versionumeroista ja päivitysasennuksista. Saat asiakirjasi, taulukkosi ja esitysaineistosi luettaviksi ja työstettäviksi mistä tahansa, missä on tietokone, internet-yhteys ja selain. Myös sähköpostin kuormittaminen liitetiedostoilla vähenee, koska materiaalia voidaan jakaa suoraan verkkoon muiden kanssa yhdessä muokattavaksi.

Tämä kirja sisältää runsaasti testattuja käyttövinkkejä Google-dokumenttien käytöstä, dokumenttien arkistoinnista ja varmuuskopioinnista. Lisäksi saat ideoita Google-dokumenttien ja muiden Google-sovellusten yhteiskäyttöä varten."

Viime aikojen keskustelujen (tästä se alkoi) ja uutisten jälkeen on varmaankin aiheellista myös lyhyesti muistuttaa käyttöoikeuspykälien lukemisesta ja muutenkin järjen käytön tarpeellisuudesta. Ilmaistahan ei ole mikään! Käyttöoikeudet ovat pitkä ja monimutkainen dokumentti ja siinä sitä olisikin vuoden hyvä työ, jos ne saisin tiivistettyä esimerkiksi parin sivun mittaiseksi muistilistaksi.

Laitan jossakin vaiheessa tarkempaa sisältösuunnitelmaakin nettiin ja varmasti aihe tulee näkymään kohtalaisesti myös blogipostausten otsikoissa kevään aikana.

Microsoft Office 2010 -oppaita odottaville tiedoksi, että ne etenevät taustalla tasaista tahtia. Wordista ja PowerPointista onkin kirjoitettu jo lyhyet katsaukset blogiin, Excel ja Outlook ovat esittelyvuorossa lähiaikoina.

LISÄYS kello 15:00:

Löysin Niko Saukolinin artikkelin Miksi maksaisit Facebookista, Twitteristä tai Skypestä? Tämäkin kannattaa lukea, kun miettii omaa suhtautumistapaansa ilmaisiin verkkopalveluihin.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Google pois kiinasta, eettinen teko vai PR-tempaus?

Google suivaantui kiinalaiseen versioon urkintalaista ja ilmoitti lopettavansa hakutulosten sensuroinnin. Ihmisoikeusjärjestöt ovat syystäkin kiitelleet päätöstä.

Miksi nyt olen näin hämmentynyt? Tekohan vaikuttaa eettiseltä kannanotolta, joka osoittaa rohkeutta ja sellaista moraalista selkärankaa, jota yritysmaailmassa tuskin koskaan näkee. Google toimii tässä samoin kuin haluaisin nähdä kaikkien yritysten ja ihmistenkin toimivan: Otetaan tarvittaessa kantaa isoihin kysymyksiin. Ei leikitä kiusaajien kanssa.

Hämmennykseni johtuu siitä, että kaikesta näkemästäni ketkuilusta kyynistyneenä epäilen, josko Google Kiinan hallitusta pelkästään eettisistä syistä kovistelee. Tietysti toivon, että näin olisi, mutta entä vähentäisikö teon arvoa se, että Googlella on varaa tähän – lukemani mukaan Kiina on ollut markkina-alueena lähinnä pettymys. Jos Kiinasta tämän jupakan yhteydessä joudutaan lähtemään, aiheutuneet tappiot voitaisiin tiliöidä sädekehän kiillotuskuluiksi.

Ihmisoikeuksien puolustaminen on kallista. Käytännössä raha muuttaa mutaisenkin maan houkuttelevaksi. Suomalaiset muiden länsimaiden joukossa matelevat kiinalaisten edessä, koska ei ole varaa arvostella. Oma presidenttimmekin, niin ihmisen oikeuksia kuin muuten korostaakin, on käynyt hymyilemässä ja nyökyttelemässä kiinalaisten päättäjien kanssa ja onhan se kannattanut. Mm. eilen Kauppalehti kertoi, miten Kiinan lupaama innovaatiokeskus "Kultainen silta" on toteutumassa ja hankkeen toivotaan houkuttelevan Suomeen 10–15 kiinalaisinvestointia vuodessa.

Joskus vuosia sitten opiskelin uteliaisuuttani filosofian approbaturin. Teemaseminaarissa opettaja esitti kysymyksen: "Voisiko olla riittävän suurta uhkaa tai pahaa vihollista, jonka edessä koko ihmiskunta unohtaisi aatteelliset erimielisyytensä ja yhdistäisi voimansa." Muistan vastanneeni tähän, että olipa uhka millainen hyvänsä, väistämättä jotkut alkaisivat jossakin vaiheessa miettiä, mitä etua voisi olla siitä, että toimisi toisin kuin muut tai antaisi mahdolliselle viholliselle apua. Oma tai oman ryhmän etu voittaa AINA suuremman ryhmän edun. Olisi hienoa, että maailman maat yhdistyisivät ihmisoikeusrikkomusten edessä ja pistäisivät kiusaajavaltiot ahtaalle. Käytännössä kai jo allekirjoitusten raapaisun aikana osa alkaisi käydä kulissien takana neuvotteluja, sillä tilaisuus saavuttaa etua ohi muiden on liian houkutteleva. Sitä paitsi alkaa tuntua siltä, että maassa kuin maassa ihmisoikeudet saavat tiukan paikan tullen väistyä eli kenelle loppujen lopuksi jää oikeus arvostella? Arvosteltaisiinko vain törkeimpiä tapauksia ja missähän se törkeän raja tarkkaa ottaen kulkisi?

Aamun Hesarissa Petteri Tuohinen Kiinan tilanteesta kirjoittaessaan kertoo Googlen toisen perustajan, Sergey Brinin, taustoista. Kaveri on syntynyt Neuvostoliitossa vuonna 1973 ja Tuohisen mukaan hänellä saattaisi tämän vuoksi olla ihan aitoja periaatteita mitä ihmisoikeuksiin tulee. Minä toivon, että hänellä on ja että ne ovat vaikuttaneet näihin päätöksiin. Seuraan tilanteen kehittymistä uteliaana.


tiistai 12. tammikuuta 2010

Verkostoituminen 2010

Tunnustan, etten pidä itseäni mestariverkostoitujana. En kuulu tähän ihmislajiin, joka maireasti hymyillen ja kevyesti rupatellen pujottelee ihmisiä täynnä olevan tilan läpi onnistuen samalla hävittämään käsissään olevan käyntikorttipakan ja keräämään itselleen toisen mokoman vaihtareiksi. Ja sopimaan samalla tapaamisia kuukausiksi eteenpäin. Minulla on suoraan sanoen ollut negatiivisia mielikuvia verkostoitumisesta ja se on huolestuttavaa, koska verkostoituminen on yrittäjän elinehto.


Päätin taannoin tutkia onko negatiivisille mielikuvilleni perusteita, sillä ihmisen mielikuvat asioista eivät läheskään aina perustu järkisyihin. Ainakaan mielikuviini vaikuttaneita malleja ei tarvinnut pitkään muistella: Muistan yhdenkin yrittäjätapaamisen, jossa minua kaksi kertaa isompi ihminen survaisi kyynärpäänsä palleaani ja suurin piirtein kiipesi ylitseni voidakseen lykätä käyntikorttinsa ja esitenippunsa toisella puolellani istuvalle ihmiselle, jota ilmeisesti piti minua parempana kontaktina. No olihan toisella puolellani oleva titteliltään toimitusjohtaja ja työllistää muistaakseni kaksi ihmistä, joista toinen on peräti kokopäiväinen. Minä olen vain yksin puurtava ammatinharjoittaja.


Tein retken kirjastoon ja yritin selvittää mitä viisaammat ovat kirjoittaneet verkostoitumisesta. Oli paljon liikkeenjohdon jargonia ja myös Markku Silvennoisen teos Löydä aarteesi – verkostoidu! (Tammi 2008). Takakannessa oleva katkelma toimitusjohtaja Marko Parkkisen kirjoittamasta kirja-arviosta kuvaa hyvin minunkin tuntojani:

”Verkostoitumisessa on terminä amerikkalaisvastenmielinen ihmisten hyväksikäytön sävy, vaikka ihminen on ihminen vain ihmisten joukossa. Markku Silvennoinen luo nerokkaasti suomalaisille sopivat käsitteet ja toimintamallit ihmiskasvoiselle verkostoitumiselle.”
Silvennoisen teos olikin suuresta pinosta ensimmäinen, jota suosittelisin esimerkiksi aloittelevalle yrittäjälle.

Joskus tuntuu siltä, että elämän sattumat ovat jotenkin johdateltuja. Nimittäin pian kirjastoretkeni jälkeen törmäsin aivan erilaisia asioita selvitellessäni artikkeliin, jossa hahmoteltiin uudenlaista verkostoitumisen käsitettä. Herrojen John Hagel III ja John Seely Brown blogipostaus Networking Reconsidered on erittäin rohkaisevaa luettavaa sille, joka haluaa nähdä verkostoitumisen muunakin kuin lipevänä itsensä tyrkyttämisenä ja voittopuolisesti omaa etua tavoittelevana kontaktien riistokalastuksena.


Artikkelin kirjoittajat lähtevät siitä, minkä me kaikki tiedämme: Sosiaalinen verkostoituminen on yhä tärkeämpää sekä yksilöille että organisaatioille. Jotta verkostoituminen olisi laadultaan hyvää, se tulisi nähdä toisella tavalla kuin puhtaaseen hyöytyajatteluun perustuva ns.perinteinen malli, jota esimerkiksi monet omista mielikuvistani selvästi heijastivat. Kirjoittajien mukaan perinteistä näkemystä vastaava tapa ei tue hyvän verkoston kehittymistä, koska siinä vuorovaikutus jää varuillaan olevaksi teeskentelyksi osapuolten pyrkiessä esittäytymään toisilleen mahdollisimman suotuisassa valossa. Luottamuksesta on turha puhua, tai puhua siitä voidaan, mutta todellisuudessa sitä ei ole.


Nopeasti muuttuvassa maailmassa arvokas verkosto on sellainen, joka edistää jäsentensä oppimista. Näin Hagel III ja Seely Brown:

”Tärkeää ei ole se, kenet tunnet. Tärkeää on se, mitä opit niiltä ja niiden kanssa, jotka tunnet ja jotka kuuluvat verkostoosi.

Kontaktitietokannoilla ja käyntikorttikasoilla ei ole suurtakaan merkitystä, ellet pääse osallistumaan tiedon jalostamiseen ja tuottamiseen. Artikkelin kirjoittajat korostavat verkoston merkitystä hiljaisen tiedon siirtotienä. Tälle vastakkainen käsitteellinen tieto voidaan aina julkaista toisten luettavaksi, mutta kokemuksiin perustuvan hiljaisen tiedon välittäminen muille vaatii luottamukseen perustuvia pitkäaikaisia suhteita ja syvällistä yhteistä kontekstia.


Verkostoituminen oli artikkelissa esitetty tavalla, joka minun on helppo hyväksyä – sopii idealistiseen ajattelutapaani, sanoisi joku. Minun ei todellakaan tarvitse kävellä toisten yli saavuttaakseni tavoitteeni. Uudenlaisissa verkostoissa voi pärjätä vastavuoroisuudella ja avoimuudella. Niissä ei ole mahdollista päästä pitkälle kaikkitietävän roolia esittäen ja tässä moni asiantuntijuuteensa rakastunut joutuu epämukavuusvyöhykkeelleen, koska perinteisten näkemysten mukaan vain kaikkitietävä on pätevä. Uuden ajattelutavan mukaisesti pätevä onkin se, joka kykenee muuntumaan ja oppimaan.


Mielenkiintoinen, mutta jo oman postauksensa arvoinen aihe olisi ammatillinen verkostoituminen ja sen ylläpitäminen yhteisöpalveluiden välityksellä. Tätä postausta luonnostellessani luin mm. Anja Alasillan artikkelin Piiri pieni pyörii. Anja huomauttaa yhteisöllisen median vaikuttajien sisäänpäinlämpiävyydestä, josta itsekin olen joskus tehnyt vastaavia huomioita. Voisiko tästä siis päätellä, että yhteisömedia onkin tarkoitettu valmiiden verkostojen keskustelufoorumiksi? Saman pihan lapset leikkivät mieluiten keskenään? Jotkut kokemukset yhteisömediassa viittaavat kuitenkin aivan toiseen suuntaan. Eihän koko ilmiössä olisi mitään järkeä, ellei yhteisömedian palveluiden käyttöön sisältyisi edes pienen pientä mahdollisuutta ennestään toisilleen outojen ihmisten kohtaamisista. Minäkin täällä kirjoittelisin edelleen sähköposteja omalle pienelle piirilleni.

torstai 7. tammikuuta 2010

Vietetään PowerPointiton tammikuu

Tipattoman tammikuun ohella voisi viettää myös PowerPointittoman tammikuun. Erinomainen ajatus! Kun ottaa etäisyyttä asioihin, tulee parhaassa tapauksessa tietoiseksi omasta toiminnastaan ja pystyy ehkä kyseenalaistamaan omia urautumiaan. Mitään todellista hyötyähän tipattomasta tai PowerPointittomasta tammikuusta ei ole, elleivät ne johda tapojen muutokseen. Nykyinen PowerPoint-kulttuuri kun on käyttäjien omaa aikaansaannosta. PowerPointissa ei esimerkiksi millään asetuksella pystytä estämään hersyvien kielikuvien kirjoittamista. Se esto on käyttäjän omassa päässä.

Joskus suhtautuminen PowerPointiin ja muihinkin ohjelmiin vaikuttaa jonkin sortin animismilta. Puhutaan PowerPointista aivan kuin sillä uskottaisiin olevan tahto ja aikomuksia: "PowerPoint is evil", "PowerPoint on kamala". Fiksuilta vaikuttavat ihmiset saattavat raivota silmittömästi "Microsoftin ohjelmoijien ja PowerPointin" tekemisistä. Kuten edellä totesin ja olen todennut usein aikaisemminkin, PowerPoint ei tee mitään vaan käyttäjä tekee ja valitsee. Sitä paitsi monen anti-Microsoft -fundamentalistin kannattaisi muistaa, että PowerPoint on alun perin Mac-puolen tuote.

Miksi muuten ihmiset antavat Microsoftin tai minkään muunkaan ohjelmatalon insinöörien ja ohjelmoijien määrätä tekemisistään? Kun minä asennan jonkin ohjelman, muutan sen asetukset sillä tavalla, että ohjelmasta tulee oma henkilökohtainen työkaluni. Esimerkiksi iPhoneni ollessa vielä uusi ja ihmeellinen, sain Sää-kuvakkeella esille näkymän, jossa näytettiin Helsingin seudun lämpötilat Fahrenheiteina. Ja iPhonen kun piti toimia suunnilleen käyttäjänsä ajatusten voimalla! Eikö se uhvelo tajua, että asun Jyväskylässä ja minulle Fahrenheit on musiikkia tai kirja. Olisiko a) pitänyt lähteä nettiin kätisemään miten iPhone ja Applen insinöörit eivät ymmärrä minua vaiko b) etsiä asetukset, joita muuttamalla sai lisättyä Jyväskylä-näkymän ja muutettua mittayksiköksi Celsiukset?

Tämän postauksen alkuun linkitetyssä Signaali-blogin artikkelissa on oivallinen tarkistuslista, jota pikkuruisin muutoksin suosittelisin minkä tahansa esitysgrafiikkaohjelman käyttäjälle. Eri mieltä olen esimerkiksi kohdasta 2: Kuinka monta kalvoa on tyypillisessä esityksessäsi?

Mielestäni kalvojen (diojen tai sivujen), lukumäärän rajoittaminen ei ole mielekkäin mahdollinen neuvo. Näillä lukumääräsäännöillä tuotetaan helposti täyteen ahdettuja sivuja, jotka ovat hyödytöntä esitysgrafiikkasaastetta. Parempi ohje olisi neuvoa sijoittamaan yksi ajatuskokonaisuus/dia. Tyypillisten käytäntöjen mukaan esityksen tekijä dumppaa diaan omat keskeneräiset muistiinpanonsa, joista sitten pitäisi saada jotakin irti. Tekstipaljoudessa voi olla monta ajatusta, aivan yhtä usein ajatukset puuttuvat siitä tykkänään. Parempi olisi laatia muistiinpanoista jokin lopputulema ja kirjoittaa se dian sisällöksi. Muistiinpanonsa voi sitten laittaa niille varattuun tilaan ns. muistiinpanonäkymään, jos kokee tarvitsevansa niitä kun esityksen aikana perustelee kuulijoille sitä diassa näkyvää johtopäätöstään.

Listan kohdat 11–15 edustavat juuri sitä ajattelua, jota haluaisin ravistella. PowerPoint ei tee mitään eikä vaikuta mihinkään vaan meidän tapamme käyttää sitä on se, joka vaikuttaa negatiivisesti, häiritsee, ärsyttää ja joskus huvittaa. Me esimerkiksi avaamme ohjelman aivan liian aikaisessa työvaiheessa, jo kauan ennen kuin on aavistustakaan siitä, mitä, kenelle ja miten.

Prezi-esitysgrafiikkasovellusta tarjotaan tätä nykyä kovin mieluusti ratkaisuksi PowerPoint-kulttuurin ongelmiin. Olen tähän mennessä nähnyt monta hienoa Prezi-esitystä, mutta myös monta pallukoilla koristeltua tekstidumppia, joten en ole valmis uskomaan välineen vaihtamisen sinänsä ratkaisevan mitään! Käyttäjiäkään emme voi vaihtaa, mutta omat tapamme toimia kyllä. Artikkelissaan Gates, Jobs & the Zen aesthetic Garr Reynolds on vertaillut Bill Gatesin ja Steve Jobsin tapoja käyttää esitysgrafiikkaa. Kuvitellaanpa, että jostakin syystä hemmojen työvälineet vaihtuisivat: Bill saisi käyttöönsä Keynoten ja Stevelle annettaisiin PowerPoint. Lyön vaikka vetoa, että heidän tekemänsä diaesitykset eivät laadullisesti toisenlaisiksi muuttuisi.