maanantai 25. tammikuuta 2010

Bloggaaja, mikä on vuorovaikutustyylisi?

Fingers of Steel -bloginsa artikkelissa Miikka (@RBBA) mainitsee muotiblogit ja niiden vuorovaikutustyylin. Tästä innostuin pohtimaan blogien vuorovaikutusta yleensä. Onko esimerkiksi bloggaajien kommentointityyleissä niin paljon yhteisiä piirteitä, että olisi olemassa erilaisia blogivuorovaikutustyylejä? Löytyyhän niitä. Päädyin seuraavaan ryhmittelyyn, jota lukiessaan kannattaa höllentää piponsa kuminauhaa. Haudanvakavasti ei pidä ottaa mitään eikä koskaan, sillä harvassa ovat ne asiat, joista voidaan julistaa absoluuttisia totuuksia. Joka tapauksessa, tässä erilaisia blogivuorovaikutustyylejä, ole hyvä:

1. Aidon vuorovaikutuksen talo. Kommentoijana vastaat kävijöille joko yksitellen tai vilkkaimmilla foorumeilla yhteisvastauksella. Kirjoitat joskus napakastikin etkä pyri pakonomaisesti olemaan samaa mieltä kommentoijan kanssa. Olet kuitenkin aina asiallinen ja ystävällinen. Huumorintajuakin löytyy. Selvästi näkee, että kunnioitat kommentoijaa Tällaiseen blogiin palaa mielellään lukemaan ja ajan salliessa kommentoimaankin. Yleensä postausten tasokin on sitä luokkaa, että blogia seuratessaan kokee saavansa jotain ajateltavaa tai oppii uutta.

2. Klikkaa mainoslinkkiä äläkä jaarittele. Vastaat suurinpiirtein jokaiselle samalla tavalla. Kiität "hyvästä kommentista" sen sisällöstä riippumatta. Jos vastauksessasi huomioit kommentin sisällön jotenkin, kiireessäsi onnistut helposti vastaamaan asian vierestä. Selvästi näkee, ettet ole mahdottoman kiinnostunut kävijöistäsi ihmisinä. Tärkeämpää nähtävästi olisi saada heidät klikkaamaan mainoksia, joita blogissasi onkin runsaasti. Tällaisessa blogissa tulee käytyä toisinaan, jos postauksissa on kiinnostavaa sisältöä. Usein vain sisältö tahtoo ajan mittaan latistua kokoelmaksi linkkejä sisältöön muualla verkossa.

3. Perisuomalaisen valjun toljotuksen ja vaikenemisen henkeä kunnioittaen. Tässä blogissa kommentteihin ei vastata, ei kenellekään ikinä. Blogi ei herätä minkäänlaisia tunteita, mitä jotkut saattavat arvostaa. Minä en. Jos blogissa kuitenkin on hyvää ja hyvin kirjoitettua sisältöä, sitä seuraa ainakin satunnaisesti.

4. Piristystä päivään. Tällaisessa blogissa käynti on kuin vierailu mummolassa lapsena. Kommentoijana löydät aina jotakin rohkaisevaa ja positiivista sanottavaa. Yleensä kommentoinnin henki on linjassa postausten kanssa, jotka nekin pyrkivät tuomaan esille elämän miellyttäviä puolia. Pyrit mahdollisuuksien mukaan löytämään jonkin yhteisen sävelen kommentoijan kanssa. Blogissa käy mielellään miellyttävän ilmapiirin vuoksi, mutta särmää kaipaavaa tyyli voi myös pitkästyttää.

5. Virtuaalihännystelijöiden klubi. Blogissasi on paljon kommentoijia ja keskustelusta päätellen näissä on paljon vakioporukkaa. Ellei kommentoija ole vakiokävijä tai kaverisi, ohitat hänet tylysti ja keskityt kiittelemään hyvistä kommenteista tuttujasi huolellisesti nimellä puhutellen. Ole huoleti, satunnainen kävijä ei montaa kertaa tule takaisin edes lukemaan saatikka kommentoimaan ja blogisi taso säilyy älyllisen säkenöivänä - olihan se sitä?

Blogin antama vaikutelma voi muuttua yllättävän paljon ensivaikutelmasta siinä vaiheessa kun siellä uskaltautuu kommentoimaan. Minusta blogin kommentit ovat sen sisältöä ihan siinä missä postauksetkin ja keskustelun ilmapiiri vaikuttaa kokonaisuuteen. Ilmapiiriä luodaan mm. sillä, minkälaisia kommentteja blogissa on (mielestäni jonkinlainen kommenttien seulonta on tarpeen) sekä vastauksista niihin. On hyvin harvoja blogeja, joiden sisältö sellaisenaan olisi ainutlaatuista. Korvaavan löytää aina jos käynnit alkavat syystä tai toisesta harmittaa.

6 kommenttia:

Viides rooli kirjoitti...

Blogimerkintäsi antoi oitis syyn testata, mihin vastaajien kategoriaan sinä itse lukeudut. ;)

Omiin kommentteihini ja toisten kommenttien vastaamiseen vaikuttaa monta syytä: mieliala, sää, nälän aste, flunssa on/off, vuorokauden aika jne. jne. Ja tietenkin käsiteltävänä ollut aihe.

Kiitos mainiosta kirjoituksesta ja ennen kaikkea neuvosta höllentää pipon kuminauhaa. :D Palaillaan!

Miikka Värri kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä kanssasi että blogikirjoitukset vaativat lähes poikkeuksetta myös lukijoiden mielipiteitä. Oikeastaa tämä koskee kaikkia sosiaalista toimintaa mikäli halutaan "kehittää" ideaa pidemmälle. Kirjoitin aikasemmin blogiini (Nyt puhuu Miikka Värri) siitä, että minun blogipostaukseni ovat usein keskeneräisiä ajatuksia ja pyrin parantamaan ja selkeyttämään niitä herättämällä keskustelua. Keskustelun kautta saadaan uusia uusia näkökulmia - sellaisia, joita kirjoittaessa ei tullut mieleenkään. Kirjoituksilla pyritään saamaan uusia ideoita ja varmistellaan omaa mielipidettä - "onko järjevää tehdä näin".

Erikseen ovat sitten pelkkään julkaisuun tarkoitetut blogit joita voi olla vaikkapa nettikaupoilla. Esim. http://www.thisisit.fi/blog/ . En ehkä kutsuisi niitä edes blogeiksi, sillä vuorovaikutus puuttuu täysin.

Viime syksynä tein hyvälle ystävälleni blogia ja siinä yhteydessä mietimme pitkään mikä tekee blogista blogin. Tämä tosin liittyi ulkoasun suunnitteluun, mutta kysymyksen voisi heittää ilmoille myös sisältöpuolella. Tuleeko nettikirjoituksesta blogipostaus vasta kun siihen kommentoi joku ulkopuolinen taho, sillä miten muuten se eroaa normaalista webbisivusta?

Outi kirjoitti...

Huh kun säikähdin, olin nimittäin juuri oman piponi kuminauhan kimpussa...Kieltämättä joo ulkoiset tekijätkin vaikuttavat. Mutta ehkäpä meiltä kaikilta omakin tyyli löytyy ja se ihmisistä tekee niin mielenkiintoisia.

Outi kirjoitti...

Saa nähdä mihin tämä vastaus sijoittuu, nimittäin kommentit ja vastaukset niihin menevät jostakin syystä kummalliseen järjestykseen. No, ei anneta sen häiritä.

Miikkan vastauksesta bongasin tämän: "...minun blogipostaukseni ovat usein keskeneräisiä ajatuksia ja pyrin parantamaan ja selkeyttämään niitä herättämällä keskustelua." Tämä on minusta hieno ajatus, suunnilleen näin itsekin ajattelen. Blogihan pitäisi nähdä lähinnä avoimen päiväkirjan tapaisena, jolloin se nimenomaan olisi omien ajatusten kehittelyä yhdessä toisten kanssa.

Eräässä tilaisuudessa puhuttiin oppimispäiväkirjoista ja todettiin monesta suusta, miten oppimispäiväkirjoissa kovin harvoin näkyy se prosessi, jonka kautta oppija on johonkin päätynyt. Ihmiset pelkäävät keskeneräisen näyttämistä ja pyrkivät tuottamaan liikaa jotakin "valmista", niinkuin täällä mikään koskaan valmiiksi tulisi.

Twitter ja Facebook kai ovat muuttaneet jonkin verran kommentointikäytäntöjä. Monta kertaa hyvää blogipostausta tulee tavallaan kommentoitua laittamalla siitä linkin tai RT:n Twitteriin. Tavallaan sääli, koska ajatusten vaihto jää puuttumaan. Mutta kyllä minusta blogille on olennaista se, että se on juuri ajatusten kehittämisen alusta, tulipa niitä jatkoajatuksia tai palautetta sitten minkä kanavan kautta hyvänsä.

Mutta blogithan taipuvat moneen käyttöön eli ellei halua kommentoida niin se on sitten sen blogin tyyli.

Kimmo Svinhufvud kirjoitti...

Mä jäin miettimään sitä, että ehkä vuorovaikutus on vielä jotenkin eri asia kuin kommentointi tai edes keskustelu. Poleeminen kirjoitus tai aihe herättää helposti mielipiteitä, mutta mitään aitoa ajatusten vaihtoa ei välttämättä tapahdu.

Ja sit sekin tuli mieleen, mitä ymmärsin Chris Guillebeau'ta lukemalla: blogi voi olla millainen vain itse sen haluaa. Keskustelua pidetään blogin perusominaisuutena, mutta esim. Seth Godinin blogia ei voi kommentoida.

(Oliko tämä nyt sitten vuorovaikutusta vai vain omaa monologia kommenttiosiossa. Itse kyllä bloggaajana arvostan jokaista Kiva juttu -kommenttiakin. Ihanat kengät -kommentteja en ole saanut, mutta niistä vasta ilahtuisinkin!)

Outi kirjoitti...

Tervehdys Kimmo! Oppimisympäristöissä usein näkee miten "keskustelu" ja "vuorovaikutus" etenevät peräkkäisinä mielipiteinä, mutta hyvin vähän todellisuudessa jatketaan toisen ajatuksesta johonkin suuntaan. Lähinnä sitä käytetäään aasinsiltana omalle kirjoitukselle. Sama kai tahtoo olla blogeissakin, onko se arkuutta ja varovaisuutta vaiko pelkästään kiirettä, ehkä kaikkea.

Positiivinen kommentti vaikkapa lyhytkin on tietysti aina rohkaisevaa. Kerran minulle sanottiin
kouluttajapalautteessa, että "kivat kengät". Samalla ihmisellä oli kyllä muutakin positiivista sanottavaa, mutta ellei hänellä sitä olisi ollut, olisinkohan tyytynyt kenkäkommenttiin vai jäänyt murehtimaan eikö mitään muuta löytynyt :)