lauantai 8. maaliskuuta 2008

Välttämätön pakko vai tietokoneen tehokkain työväline?

Esitysgrafiikan käyttö on kehittynyt, sanottakoon siitä muuten mitä tahansa. Kehityskulussa voisi nähdä jopa eri vaiheita. Jonkinlainen esivaihe oli siirtyminen käsin piirretyistä kalvoista esitysgrafiikkaohjelmalla tuotetuiksi ja tulostetuiksi kalvoiksi, joita muuten minäkin ehdin vielä printtaamaan hävyttömän kalliilla väriaineella vielä kalliimmille kalvoille. Ensimmäinen käyttämäni esitysgrafiikkaohjelma taisi olla nimeltään Harvard Graphics.

Vaihe 1 - esitys on hyvä kun se on sähköinen
Sähköiseen esittämiseen tarkoitettujen apuvälineiden yleistyminen aloitti esitysgrafiikan ensimmäisen vaiheen. Tunnusomaista olivat täyteen ahdetut tekstiluettelot ja Excelistä kopioidut suuret taulukot. Fonttia oli pakko pienentää jotta edes suurin osa taulukosta mahtuisi diaan. Ilmeisesti tästä tuli palautetta, koska pian tavaksi tuli diaa näytettäessä sanoa ”näin pientä tekstiä ei kuulemma pitäisi näyttää, mutta + [tilanteen mukainen selitys]”. ClipArt ja kolmiulotteinen grafiikka olivat jotakin uutta ja ihmeellistä. Graafeista ei välttämättä saanut mitään käsitystä etenkin kun niiden kokoa muuteltiin hyvin ennakkoluulottomasti ja rohkeasti mittasuhteilla leikitellen.

Vaihe 2 - esitys on hyvä kun siinä on animaatioita
Toisessa vaiheessa pidettiin uskollisesti kiinni ensimmäisen vaiheen käytännöistä ja tehokkaampi konekanta salli myös dian vaihtumistehosteet ja animaatiot. Välkettä ja väriä riitti. Mitenkähän migreeniin taipuvaiset selviytyivät palavereista ja seminaareista? Ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen liittyi myös ajattelutapa, jonka mukaisesti diaesitys oli esiintyjän julkinen lunttilappu. Käytännössä siis esiintyjä käveli yleisön eteen ja aloitti sisälukusessionsa. Pitkän. Ei jälkeäkään pecha kucha -tyyppisestä ytimekkyydestä!

Vaihe 3 - esitys on suunnattu toisille ihmisille
Kolmas, ehkä nyt meneillään oleva vaihe alkoi, kun joku hoksasi esitysgrafiikan käytön liittyvän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Esitysgrafiikan käyttötilanteet ovat viestintää, vaikuttamista, tiedon välittämistä, opettamista jne. Esitysgrafiikka ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään ihmeellistä, vaan pelkkä työväline, jota olisi myös osattava käyttää tilanteeseen sopivalla tavalla. Jos ihminen haluaa esimerkiksi taulukoukulle reiän seinään, hän poraa sen kokoisen reiän kuin tarvitsee eikä käytä jokaista poranterää vain siksi, että ne ovat tulleet poran mukana.

Saatavilla on paljon havaitsemiseen, oppimiseen ja muistamiseen liittyvää tutkimustietoa, jota soveltamalla ei ole pakko tyytyä tekemään esityksiä esimerkiksi PowerPointin oletusasetusten ohjaamana. Kummallisen sitkeästi ensimmäisen ja toisen vaiheen käytännöt silti elävät. Seth Godin on osuvasti kirjoittanut: ” PowerPoint could be the most powerful tool on your computer. But it’s not.” Onneksi kehitystäkin tapahtuu. Tässä asiassa toimii varmasti eräänlainen luonnonvalinta. Kun esitysgrafiikka on jo levinnyt luentosaleihin, kokoushuoneisiin ja tietoverkkoihin, massasta erottautuakseen on löydettävä toimiva tapa esittää sanottavansa. Ja joskus toimivin tapa voi olla vaikkapa esitysgrafiikan käyttämättä jättäminen.

Ei kommentteja: