Sivut

torstai 6. maaliskuuta 2008

Alkajaisiksi

Palasin juuri Intiasta talvilomalta ja olo on samaan aikaan sekä väsynyt että virkistynyt. Rutiinien rikkoutuessa on aina mahdollisuus nähdä asioita toisin ja levänneet aivot näkevät muutakin kuin pakkoja ja väistämättömyyksiä. Mielentila on oikein sopiva jollekin uudelle, kuten blogin ensimmäisen merkinnän kirjoittamiselle.

Tämä ei ole ensimmäinen blogini. Kirjoittelin nimimerkin turvin talven 2005 – 2006. Aiheena olivat lähinnä luetut kirjat, kuunneltu musiikki tai paremman puutteessa jokin mikä sillä hetkellä sattui ilahduttamaan tai ärsyttämään. Tarkkaavainen saattoi syksyllä 2007 löytää myös Word-aiheisen blogini, joka syntyi kun kokeilin sisällön kirjoittamista ja julkaisua suoraan Word 2007 -ohjelmasta. Tälläkin kerralla on tarkoitus esiintyä mielikuvituksettomasti (?) omalla nimellä ja keskittyä niihin aihealueisiin, joita tähän blogiin tuova verkkosivunikin käsittelee. Toisin sanoen odotettavissa on ajatuksia ja huomioita toimisto-ohjelmista, koulutuksesta, oppimisesta yms.

Ei kommentteja: