Tipattoman tammikuun ohella voisi viettää myös PowerPointittoman tammikuun. Erinomainen ajatus! Kun ottaa etäisyyttä asioihin, tulee parhaassa tapauksessa tietoiseksi omasta toiminnastaan ja pystyy ehkä kyseenalaistamaan omia urautumiaan. Mitään todellista hyötyähän tipattomasta tai PowerPointittomasta tammikuusta ei ole, elleivät ne johda tapojen muutokseen. Nykyinen PowerPoint-kulttuuri kun on käyttäjien omaa aikaansaannosta. PowerPointissa ei esimerkiksi millään asetuksella pystytä estämään hersyvien kielikuvien kirjoittamista. Se esto on käyttäjän omassa päässä.
Joskus suhtautuminen PowerPointiin ja muihinkin ohjelmiin vaikuttaa jonkin sortin animismilta. Puhutaan PowerPointista aivan kuin sillä uskottaisiin olevan tahto ja aikomuksia: "PowerPoint is evil", "PowerPoint on kamala". Fiksuilta vaikuttavat ihmiset saattavat raivota silmittömästi "Microsoftin ohjelmoijien ja PowerPointin" tekemisistä. Kuten edellä totesin ja olen todennut usein aikaisemminkin, PowerPoint ei tee mitään vaan käyttäjä tekee ja valitsee. Sitä paitsi monen anti-Microsoft -fundamentalistin kannattaisi muistaa, että PowerPoint on alun perin Mac-puolen tuote.
Miksi muuten ihmiset antavat Microsoftin tai minkään muunkaan ohjelmatalon insinöörien ja ohjelmoijien määrätä tekemisistään? Kun minä asennan jonkin ohjelman, muutan sen asetukset sillä tavalla, että ohjelmasta tulee oma henkilökohtainen työkaluni. Esimerkiksi iPhoneni ollessa vielä uusi ja ihmeellinen, sain Sää-kuvakkeella esille näkymän, jossa näytettiin Helsingin seudun lämpötilat Fahrenheiteina. Ja iPhonen kun piti toimia suunnilleen käyttäjänsä ajatusten voimalla! Eikö se uhvelo tajua, että asun Jyväskylässä ja minulle Fahrenheit on musiikkia tai kirja. Olisiko a) pitänyt lähteä nettiin kätisemään miten iPhone ja Applen insinöörit eivät ymmärrä minua vaiko b) etsiä asetukset, joita muuttamalla sai lisättyä Jyväskylä-näkymän ja muutettua mittayksiköksi Celsiukset?
Tämän postauksen alkuun linkitetyssä Signaali-blogin artikkelissa on oivallinen tarkistuslista, jota pikkuruisin muutoksin suosittelisin minkä tahansa esitysgrafiikkaohjelman käyttäjälle. Eri mieltä olen esimerkiksi kohdasta 2: Kuinka monta kalvoa on tyypillisessä esityksessäsi?
Mielestäni kalvojen (diojen tai sivujen), lukumäärän rajoittaminen ei ole mielekkäin mahdollinen neuvo. Näillä lukumääräsäännöillä tuotetaan helposti täyteen ahdettuja sivuja, jotka ovat hyödytöntä esitysgrafiikkasaastetta. Parempi ohje olisi neuvoa sijoittamaan yksi ajatuskokonaisuus/dia. Tyypillisten käytäntöjen mukaan esityksen tekijä dumppaa diaan omat keskeneräiset muistiinpanonsa, joista sitten pitäisi saada jotakin irti. Tekstipaljoudessa voi olla monta ajatusta, aivan yhtä usein ajatukset puuttuvat siitä tykkänään. Parempi olisi laatia muistiinpanoista jokin lopputulema ja kirjoittaa se dian sisällöksi. Muistiinpanonsa voi sitten laittaa niille varattuun tilaan ns. muistiinpanonäkymään, jos kokee tarvitsevansa niitä kun esityksen aikana perustelee kuulijoille sitä diassa näkyvää johtopäätöstään.
Listan kohdat 11–15 edustavat juuri sitä ajattelua, jota haluaisin ravistella. PowerPoint ei tee mitään eikä vaikuta mihinkään vaan meidän tapamme käyttää sitä on se, joka vaikuttaa negatiivisesti, häiritsee, ärsyttää ja joskus huvittaa. Me esimerkiksi avaamme ohjelman aivan liian aikaisessa työvaiheessa, jo kauan ennen kuin on aavistustakaan siitä, mitä, kenelle ja miten.
Prezi-esitysgrafiikkasovellusta tarjotaan tätä nykyä kovin mieluusti ratkaisuksi PowerPoint-kulttuurin ongelmiin. Olen tähän mennessä nähnyt monta hienoa Prezi-esitystä, mutta myös monta pallukoilla koristeltua tekstidumppia, joten en ole valmis uskomaan välineen vaihtamisen sinänsä ratkaisevan mitään! Käyttäjiäkään emme voi vaihtaa, mutta omat tapamme toimia kyllä. Artikkelissaan Gates, Jobs & the Zen aesthetic Garr Reynolds on vertaillut Bill Gatesin ja Steve Jobsin tapoja käyttää esitysgrafiikkaa. Kuvitellaanpa, että jostakin syystä hemmojen työvälineet vaihtuisivat: Bill saisi käyttöönsä Keynoten ja Stevelle annettaisiin PowerPoint. Lyön vaikka vetoa, että heidän tekemänsä diaesitykset eivät laadullisesti toisenlaisiksi muuttuisi.