Sivut

tiistai 15. joulukuuta 2009

Twitter-listat, käyttökokemuksia ja mietelmiä

Aikaisemmassa Twitter-listoja käsittelevässä postauksessa suunnittelin eri blogikirjoituksista tehtyä koostetta. Muistin kuitenkin, että Twitter-kirjan blogissa on jo kelpo yhteenveto listoista: Twitter-listat jakavat mielipiteitä. Ruutia on turha ryhtyä keksimään uudestaan, joten otan listat käsittelyyn hieman subjektiivisemmasta näkökulmasta.

Tähän astisen perusteella sanoisin, että listat helpottavat Twitterin järjestelmällistä käyttöä, mikäli ilmaisua "järjestelmällinen" voi Twitteristä käyttää. Olen kai sitä ihmistyyppiä, jota englantilaiset kuvaisivat näin: "Jack of all trades, master of none". Tyylinäni on ammentaa laajalti erilaisista soppakattiloista ja tästä syystä seurattaviinkin on kertynyt monenlaisia ihmisiä. Aina ei kuitenkaan voi olla kiinnostunut kaikesta ja kaikista, joten listat auttavat keskittymään kulloinkin tärkeimpään. Mm. iGoogle-sivulle istuttamani Twitter Gadget tukee listoja, joten päivän aiheeseen liittyvän listan saa käyttöön parilla hiiren huiskauksella.

Edellisessä Twitter-postauksessa lupasin myös avautua mielestäni vaikeimmasta Twitter-listoihin liittyvästä asiasta, joka on seurattavien jaottelu toimiviin ryhmiin. En ole vielä ratkaissut, olisiko parempi tehdä monta tarkkaan rajattua ryhmää vaiko noudattaa väljempää jaottelua vähemmillä ryhmillä. Twitterissä on tietääkseni vielä 20 listan katto/tunnus ja liikkumavaraa on jäljellä. Arvelen kuitenkin, että listojen määrän lisääminen ei sinänsä olisi itseisarvo.

Ongelmallinen on esimerkiksi mammuttilistani Finland, johon olen lisännyt suomalaisia tweettaajia sitä mukaa kun heitä on tullut vastaan. Toisaalta kaikki suomalaiset eivät ole tällä listalla, koska joillakin on selkeä paikkansa muilla listoilla. Nyt en osaa päättää pitäisikö kaikille suomalaisille etsiä paikka toisilta listoilta ja hävittää Finland-lista vai olisiko kuitenkin jokin arvo erillisellä suomalaisten listalla? Asioilla ei ole kansallisuusrajoja, mutta toimin sentään Suomessa.

Artikkelikoosteen How To Best Use Twitter Lists osassa 10 Twitter List Best Practices on annettu ohjeita mm. listojen laatimisesta. Hyvä neuvo on luoda listoja sen asiasisällön pohjalta, jonka vuoksi Twitteriin on lähtenyt. Tällaiset listat myös auttavat omia sidosryhmiä. Mutta neuvo laatia VIP-lista tai "musta lista" muistuttaa listojen (ja yleensä sosiaalisen median) nurjasta puolesta. On mm. esitetty huoli siitä, miten listat olisivat tulossa jonkinlaiseksi statusmittariksi, näin artikkeleissa Twitter's "Listed" Stat: Is It a Measure of Influence tai Twitter Lists Make Twitter Dangerous to Use. Listat voivat avata kuitenkin toisenlaisiakin näköaloja.

Mainitsin sosiaalisen median nurjan puolen, jonka ajatteleminen tahtoo päästää sisäisen kukkahattutätini irti. Olen tarkkaillut kauhunsekaisella uteliaisuudella sitä, miten sosiaaliseen mediaan kuuluu ikäänkuin sisäänrakennettuna raaka suosituimmuuden arviointi. Uteliaisuus on yhtä kauhunsekaista kuin se, jolla seuraan uutisia siitä miten lapset ja aikuiset kiusaavat toisiaan henkihieveriin ja sairaslomalle kouluissa ja työpaikoilla.

Järjellä toisaalta ymmärrän, että koska sosiaalisen median "ilmaisten" palveluiden olemassaolon taustalla on ansaintatarkoitus, tarvitaan erilaisia pisteytys-, reittaus- yms. höpöhöpöjärjestelmiä, koska juuri ne palvelevat ansaintapyrkimyksiä suorasti tai epäsuorasti. Tiedostan myös, että ihminen on pohjimmiltaan isoaivoinen apina, jonka katselee kanssaeläjiään hierarkkisväritteisten silmälasien läpi. Silti olen joskus hämmentynyt kaikesta rankkauksesta ja "tykkäämisestä". Kritiikkiä ei ilmiöstä juuri kuulu paitsi niiden taholta, jotka eivät näitä uusia välineitä näytä edes käyttävän. Käyttäjäyhteisö tuntuu ohittavan epäkohdat enimmäkseen kohteliaasti vaikenemalla, vaikka juuri sisäinen kritiikki muuttaisi käytäntöjä. Ja olenhan itsekin mennyt juttuun mukaan silmiäni sopivissa kohdin ummistaen, koska muiden ihmisten tekemien arviointien kautta asioista ja ilmiöistä saa myös arvokasta tietoa.

Hupaisaa joka tapauksessa on, että sosiaalisen median piti poistaa tai vähintäänkin madaltaa hierarkioita ja tehdä kanssakäymisestä helpompaa. Näin muuten piti tapahtua jo silloin, kun tuli graafinen helppokäyttöinen netti ja sähköposti! Maan neuvotteluhuoneissa kukoistava hännystelymentaliteetti, jonka mukaisesti ei ole väliä sanotun sisällöllä vaan sanojan henkilöllä, löytyy myös verkkoyhteisöistä kun pintaa raaputtaa. Mutta onhan syvällinen muutos hidas juttu. Ja on muutenkin korkea aika palata ihmisluonnon nurjan puolen pohdinnoista päivänvaloon järjestelemään listojaan, jotta ne saisi täyteen hyötykäyttöön.

Hyötylinkkejä:

Listojen käyttövinkkejä myös artikkelissa 6 Ways To Look At Twitter Lists.

Listorious on palvelu, jonka avulla voit etsiä listoja eri aiheista.

Ei kommentteja: