Tänä suurten avautumisten aikana meillä on vielä jäljellä jokunen tabu, joista yksi on kateus. Moni kertoo mielellään olevansa kateuden kohde. Harva kuitenkaan myöntää itse olevansa kateellinen paitsi sillä tavalla kepeästi ja vaarattomasti. “Että käy kateeksi kun pääset lähtemään”, on helppo sanoa kun kuulee kaverin hiihtoreissusta Lappiin tai joogakurssista jossakin ihanassa miljöössä. Sellaisen mukakadehtiminen, jonka itse pystyisi toteuttamaan vaikka huomenna, on pelkkää smalltalkia. Se todellinen kiiluvasilmäinen monsteri pidetään lukkojen takana.
Viime viikolla huomasin usealla verkkosivulla maininnan kirjasta Kateus työelämässä (PS-kustannus 2013). Hieno teko kirjoittajilta nostaa tämä asia esille. Kateudesta on syytä puhua, koska se on niin yleistä ja tuhoavaa. Kateus on mm. monen työpaikkakiusaamistapauksen takana. Oman kateuden myöntäminen on vaikeaa, koska lähes jokaiselle on taidettu opettaa, että kateus on häpeällistä ja merkki kokijansa pahuudesta. Itse muistan lapsuudesta, että kateellisuus leimattiin naurettavaksi ja säälittäväksi. Jokainen kuitenkin kadehtii joskus ja se vasta kade on, joka väittää ettei koskaan kadehdi ketään. Kateuden syy voi olla lähes mikä tahansa. Sen ei tarvitse olla huippusaavutus tai lottovoitto. Kateellinen voi olla vaikka jollekin äärinololle tyypille siitä, että noloudestaan huolimatta tämä vain menee ja tekee. Samalla kateellinen itse kipuilee omien täydellisyyden vaatimustensa kanssa eikä uskalla edes yrittää.
Cristina Anderssonin oivaltavassa kirjoituksessa Rehtipeikko ja kadehaltijat esiintyy kolme haltijaa, jotka kuvaavat osuvasti kateuden erilaisia ilmiasuja. Musta ja vihreä haltija ovat varmaankin perinteistä kateutta, jota on helpointa ymmärtää. Vaaleanpunaisen haltijan kateus on positiivisuuteen naamioitua myrkyllisyyttä, joka nousee pohjattomasta ihailluksi tulemisen tarpeesta. Minusta se kuvaa hyvin kaikkea mahdollista glooriaa saaneiden julkkisten kestovalitusta siitä, miten Suomessa on niin kade ilmapiiri. Yhä useammin olen näitä juttuja lukiessani kyseenalaistanut kateuden erityisesti suomalaisena piirteenä. Näkisin ns. kateellisen ilmapiirin todellisuudessa siten, että ihmiset pystyvät antamaan vain sitä, mitä he ovat itse elämässään saaneet riittävästi. Ellei ikipäivänä ole saanut tunnustusta mistään ei ole valmis antamaan sitä toisillekaan. Ehkä kateellisesta ilmapiiristä kärsivän kannattaisi pohtia yhdessä vaaleanpunaisen haltijansa kanssa, onko oma ihailunnälkä repsahtanut jo ahnehtimiseksi. Aina ei voi pelkästään ottaa, joskus pitäisi myös antaa itse takaisin.
Kateutta voi käyttää myös omaksi eduksi ja omien tekojen puolustamiseen. Itseen kohdistuvasta oletetusta kateudesta tehdään usein selitys, jolla väistetään tarve korjata omaa käytöstä. Kun saa kielteistä palautetta tai kaveri on muuttunut kumman viileäksi, tämä riennetään kuittaamaan kateellisuutena. On helpompi sanoa muiden kadehtivan kuin tunnustaa, että olen ollut tökerö porsas. Ehkä myös kateellinen ystävä kuiskuttelee miten “ne ovat sinulle vain kateellisia” ja tosiasiassa haluaakin nähdä kateutensa kohteen kompastuvan oikein kunnolla. Koska kateus on näin taitava naamioitumaan, sitä on turha ryhtyä metsästämään muuten kuin aloittamalla sen käsittely omasta itsestään. Rehellisesti ja selittelemättä.
Kateudesta on pyritty löytämään myös hyvää. Sen sanotaan voivan toimia kannustimena. Ehkä näinkin, mutta kateus yksinään ei riitä syyksi ryhtyä johonkin. “Näytän vielä sille, että kyllä minäkin” ei aina ole paras mahdollinen motivaatio. Jos todelinen intohimo asiaan puuttuu, kateuden generoimassa näyttämisenhalussaan huomaa piankin olevansa kiinni projektissa, joka on pelkkä riesa.
Kateuden kanssa pärjäämisen voi aloittaa tunnustamalla sen olemassaolo. En nyt ehdota mitään julkista kateudenkohteista avautumisen viikkoa, koska siitä tulisi luultavasti vain yksi sosiaalinen peli lisää. On parempi käydä kahdenkeskisiä keskusteluja oman kateudenhaltijansa kanssa olipa sen väri mikä hyvänsä. Eräs kateuden karkotuskeino on ryhtyä antamaan tunnustusta toisille hyvästä työstä, riippumatta siitä onko tekijä työpaikan stara, julkkis tai tavis. Jokainen rokkaa joskus. Kateudenhaltijat voivat huonosti hyväksyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä.
LISÄYS 21.2.
Kodin Kuvalehden verkkosivulta löytyi Pirkko-Liisa Vesterisen hyvä kirjoitus siitä, miten paljon kateus haittaa työn tekemistä: Kateus tulee kalliiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti