torstai 28. helmikuuta 2013

Uusi verkkosivu

Jos säikähdit blogiin tullessasi yläbanneria, yritä nyt vain tottua. Sama naama virnistelee uusitulla nettisivullani sekä myös Tiedon kuvia -blogissa pikapuoliin.

Verkkosivu on rakennettu WordPress-julkaisualustalle ja sen suunnittelusta vastaa jyväskyläläinen Tero Ahonen. Sivusto on responsiivinen, kuten mobiiliaikakaudella pitääkin. Blogeja voi nyt lukea sekä täältä Bloggerin puolelta että verkkosivulta. Saattaa olla, että jossakin vaiheessa bloggaus siirtyy sinne kokonaan, mutta näillä mennään toistaiseksi.

Palvelut ovat nyt selkeämmin esillä, näin ainakin tähän saakka on kommentoitu. Minulla on tällä  hetkellä 2 valmispakettia ja räätälöityä koulutusta. Aina sanotaan, että yrittäjän pitää tehdä palveluistaan selkeitä tuotepaketteja. Tämä on yksi niistä väitteistä, joka ei ainakaan minun kohdallani ole pitänyt paikkaansa. Rakentelin kaikenlaisia Microsoft Officesta pilkottuja valmispaketteja eivätkä ne kiinnostaneet paljonkaan  muita kuin yhtä kilpailijaa, joka kopioi ainakin yhden koulutuksistani kirjoitusvirheineen päivineen verkkosivulleen. Toivottavasti edes hän sai sitä myydyksi. Office-koulutusten tarjouspyynnöt tulevat yleensä siinä muodossa, että "meillä on tämmöisiä hankalia taulukoita, Outlookista ei osata käyttää ominaisuutta X ja OneNotestakin saisi joku kertoa, että mitä sillä voi tehdä". Näistä se koulutuksen suunnittelu lähtee.

Olen antanut darwinismin toimia ja valmispaketeista ovat jääneet jäljelle vain ne, jotka ovat sellaisenaan kelvanneet. Näitä ovat Ajanhallinta & Outlook ja Vaikuta varmasti -esitysgrafiikkakoulutus. Se, että onko esimerkiksi jälkimmäinen enää sama kokonaisuus kuin 2 vuotta sitten on taas eri asia. Muuallakin  kuin sosiaalisessa mediassa tapahtuu uutta!

Mieluisin koulutus minulle itselleni on tuollainen tietystä teemasta etenevä. Olen myös huomannut, että parituntisten luentotyyppisten puheenvuorojen pitäminen käy koko ajan antoisammaksi etenkin kun osallistujat saa mukaan.  Puhtaita tekniikkakoulutuksia on alkanut vaivata tietynlainen määrä- ja vauhtisokeus. Niitä toivotaan pidettävän aina vain lyhyemmässä ajassa ja runsaammalla sisällöllä. Vaikka kouluttajan pitää osata tarjoilla asioista olennaisin, rajansa kaikella. Kun käytettävissä oleva aika ahdetaan liian täyteen, koulutus muuttuu pakostakin puuduttavaksi valikoiden kahlaamiseksi mikä ei ole mielekästä osallistujalle eikä kouluttajalle.

Uutena koulutusaiheena laitoin esille mindmapit ja vastaavat tekniikat, joita käyttääkseen ei muuten tarvita mitään tietokoneohjelmaa. Tarjosin MindManager-koulutusta muutama vuosi sitten ns. peruskurssina, mutta sitä kysyttiin vain noin kerran vuodessa, joten darwinismi sai taas toimia. Ohjelmakoulutuksia ei kysytä yhtään sen enempää nytkään, mutta jokunen räätälöity paketti on tullut tehdyksi yhdistämällä esitysgrafiikkakoulutusta ja mindmappausta.

Ei kommentteja: