Älä anna meilin pyörittää

Kesälukemisten hyötyosaston kuuluvien teosten esittely jatkuu Anja Alasillan kirjalla Meili meitä pyörittää. Heti ensi näkemältä ihastutti näppärä sivukoko ja kannen pirteä väritys. Kirja on jo ulkoisesti kuin ärhäkkä huutomerkki, joka vaatii tekemään jotakin työelämän sähköpostisaasteelle JA HETI. Sisältö on taattua Alasiltaa: helppolukuiseksi naamioitua vakavaa asiaa, joka pureutuu työelämän arjessa keskeisen työvälineen käyttötapoihin.

Sähköposti on metka keksintö. Se on muuttanut viestin lähettäjän ja vastaanottajan välistä suhdetta ikään kuin kääntämällä viestin lähettämisestä ja vastaanottamisesta aiheutuvan vaivannäön päälaelleen. Wanhassa maailmassa piti tehdä tietoisesti työtä saadakseen viestinsä muille. Oli kirjoitettava ja tulostettava asiakirja tai muuten koottava lähetettävä aineisto ja raapustettava mahdollisesti saate mukaan. Sen jälkeen piti etsiä sopivan kokoinen kirjekuori, kirjoittaa osoite ja huolehtia kirje lähtevän postin laatikkoon. Yksityishenkilö joutui vielä kuljettamaan kirjeen lähimpään postilaatikkoon tai postimerkkien loputtua postiin saakka. Mutta tänään viestin lähettäjän ei tarvitse välttämättä edes itse kirjoittaa vaan hän voi edelleenlähettää toiselta saamansa viestin ja kasvattaa siinä sivussa jakelulistan monikertaiseksi. Kun viesti kerran on kirjoitettu, ei sanottavasti jäsenissä paina vaikka sen lähettäisi yhden vastaanottajan sijasta sadalle. Todellista edistystä kun voi sisällyttää jakeluun kaikki nekin, joiden ARVELEE joskus SAATTAVAN tarvita viestin tietoa ja kaikkia liitteitä! Suurin taakka viestinvaihdosta on salakavalasti päätynyt vastaanottajan kannettavaksi. Hän pohtikoon mitkä sähköpostilaatikkoon ilmaantuvista viesteistä a) ylipäätään liittyvät hänen työhönsä ja b) miten seuloa kymmenien viestien joukosta tärkeät. Sähköposti on esitysgrafiikkaohjelman ohella toinen työväline, jonka käytön tekninen helppous on tehnyt välineellä tuotetusta materiaalista riesan. Molempien käyttöä koskevien hyvien käytäntöjen puutteesta kun on päässyt tulemaan normi. Näin Lasse Ylinen kirjaa varten kirjoittamassaan Outlook-vinkkiosuudessa:

"Evoluutio ei tunnu koskevan arjen it-askareita. Sitä tuppaa koneen äärellä toistamaan kerran opittuja maneereja – fiksuja ja sitten vähemmän fiksuja."

Meili meitä pyörittää rakentuu 12 erilliselle teesille, joiden pohjalta organisaatio voi lähteä pohtimaan omia viestintäkäytäntöjään vaikkapa pulmallisimmaksi koetusta asiasta aloittaen. Ei liene sattuma, että ensimmäisen teesin kohdalla jo huomautetaan: "Lähetä meiliä vain kun uskot sen vievän sanomasi perille." Tänä päivänä on olemassa paljon vaihtoehtoisia viestintäkanavia, jotka sopivat myös yrityskäyttöön ja toisinaan on tietysti niinkin, että viestin lähettämättä jättäminen voisi olla paras asia sekä lähettäjän että vastaanottajan kannalta.

Uutiset huonon taloustilanteen aiheuttamista irtisanomisista ja lomautuksista ovat jokapäiväisiä. Täysien sähköpostilaatikoiden kanssa taistelusta on myös puhuttu paljon viime aikoina. Ei voi olla miettimättä, paljonko ajansäästöä pelkästään paremmat sähköpostikäytännöt toisivat. Jos tälle asialle olisi olemassa yksiselitteinen mittari, tilanne olisi varmasti parempi. Sähköpostisaasteen aiheuttama tehottomuus piiloutuu kuitenkin muihin kustannuksiin. Eikä sähköpostiviestinnässä vallitseva villinlännenmeininki merkitse pelkästään hukkaan menevää työaikaa vaan kyse voi olla myös tietoturvasta.

Kirja sisältää vinkkejä Outlook-sähköpostiohjelman käyttäjälle. Pidän oikein hyvänä ideana laittaa samoihin kansiin neuvoja sekä hyvän sisällön luomisesta että sisällön teknisestä käsittelystä. Toimivaan sähköpostiviestintään kuuluu yhtä lailla sisällön tuottamisen taito kuin välineen hallintakin (käytetäänhän IT:n rinnalla myös lyhennettä ICT, jossa C tarkoittaa viestintää…). Tuskin missään organisaatiossa toimitaan niin, että ensin yksi ihminen kirjoittaa viestin ja päättää mm. jakelulistan sisällön, sitten tulee se "täppä paikoilleen" -ihminen ja hoitaa lähettämiseen liittyvät asiat. Esimerkiksi omissa Outlook-koulutuksissani olen ottanut esille jonkin verran myös sähköpostiin liittyviä työkäytäntöjä. Kirja oli tämänkin vuoksi mukavaa luettavaa: Sain vahvistusta sille, että olen puhunut tärkeästä asiasta ja lisäksi sain uusia ideoita tulevia koulutuspäiviä varten.

Kannattaa lukea myös Jussi Luukkosen kirjoittama blogiartikkeli kirjasta. Sen jälkeen kannattaa ehdottomasti lukea itse kirja ja suhtautua vakavasti jokaiseen kokemaansa omantunnonpistokseen, sillä itsestäänhän pitää aloittaa niin sähköpostiviestinnän kuin maailmankin parantaminen.

Varo: Liika tietäminen voi vaarantaa ihmissuhteesi

Alkukesästä löysin Ville Venäläisen mainion blogin "Opi olemaan" ja sieltä postauksen, jossa hän kertoi kirjasta Solving Tough Problems – An Open Way of Talking and Listening and Creating New Realities. Kirja alkoi artikkelin perusteella kovasti kiinnostaa ja sehän piti sitten lukea.

Teoksen kirjoittanut Adam Kahane on ollut mukana ratkomassa suuria ja vaikeita ongelmia mm. Etelä-Afrikassa, Guatemalassa, Argentiinassa, Baskimaassa, Pohjois-Irlannissa jne. Suosittelen kirjaa johtajille, päälliköille, työntekijöille, yhdistysten toimihenkilöille ja oikeastaan kenelle tahansa, joka haluaa oppia...no, oppia olemaan. Jos kirjan sisältöä yrittää kuvata mahdollisimman lyhyesti, se kertoo vuorovaikutuksesta, vuorovaikutuksen esteistä ja pyrkimyksistä niiden ylittämiseksi. Kahanen ratkottavina olleet ongelmat ovat olleet erityisen vaikeita: kansanmurhia, aseellisia konflikteja yms. Silti teos sopii luettavaksi kenelle tahansa, jota arkisissa ja pienemmissäkin ympyröissä mietityttää miksi ihmisten keskinäinen ymmärrys on välillä niin mahdottoman vaikea asia.

Kahane viittaa useassakin kirjan kohdassa Otto Scharmerin neljään erilaiseen tapaan kuunnella ja puhua. Nämä antoivat minulle paljon ajattelemisen ja itsetutkiskelun aihetta:

Taso 1 –Valikoiva kuunteleminen tai ei-kuunteleminen (downloading), mikä tarkoittaa sitä, että istumme tukevasti omassa poterossamme ja hyväksymme toisen sanomasta vain sen, mikä sopii omiin näkökantoihin. Itse jauhamme tietysti sitä samaa mitä aina ennenkin. Tämä vuorovaikutuksen laji on tyypillistä kun ihminen on vihainen, erityisen itsekeskeinen tai omasta asiantuntijuudestaan häikäistynyt. Kahane mainitsee tässä kuuntelemisen lajissa kunnostautuneiksi myös diktaattorit ja kaikenlaiset fundamentalistit (eipä ihme, että minulle tulee mieleen myös joillakin nettifoorumeilla kukoistava juupas–eipäs -vänkäys käyttöjärjestelmistä).

Taso 2 – Objektiivinen keskustelu. Objektiivisuus sinänsä on useimmiten hyvä asia, mutta äärimmäisen objektiivisuuden vaatimusten vallitessa on hyvin vaikea luoda uutta, koska keskustelijat päätyvät helposti toistelemaan vanhoja ajatuksia ja realiteetteja. Tällä tasolla liikutaan myös hyvin korrektissa ja kohteliaassa ajatustenvaihdossa. Kun olemme kohteliaita, sanomme sen mitä me oletamme muiden haluavan meiltä kuulla. Ilman kohteliaisuutta mistään ei tulisi mitään, mutta liika on liikaa. Kahane esimerkiksi toteaa kohteliaisuuden olevan eräs tapa vaieta!

Taso 3 – Reflektiivinen dialogi, jonka kuluessa olemme tietoisia omista ajatuksistamme ja sanomiemme asioiden vaikutuksesta muihin keskustelijoihin. Olemme myös valmiita kuuntelemaan toista ihmistä myötätuntoisesti, toisin sanoen pyrimme ymmärtämään miksi tuo toinen toimii, kuten toimii.

Taso 4 – Uutta luova keskustelu (generative dialogue) on oman pienen minän rajat ja pelot ylittävää vuorovaikutusta. Keskustelun osanottajat kokevat voivansa saada aikaan jotakin merkittävää yhdessä ja he tiedostavat paikkansa osana suurempaa kokonaisuutta. Ihmiset eivät ole mukana pelkästään valmistellakseen seuraavaa puheenvuoroaan, jolla kumota edellisen puhujan väittämät vaan he suhtautuvat kuulemaansa avoimesti altistuen myös sille pelottavalle asialle, että vuorovaikutus saattaa johtaa muutoksiin.

Blogikirjoituksessaan Haaste 1 – Tietäminen Ville Venäläinen kertoo olleen erityisen pysäyttävää lukea miten kuuntelemisen vaikeus johtuu liiasta tietämisestä (Kahane: " The root of not listening is knowing.") Tietäminen tässä tarkoittaa jyrkkiä käsityksiä, määritelmiä ja uskomuksia siitä, millaisia toiset ovat tai mitä he eivät ole. Kun pohtii erilaisia kokemuksiaan ristiriitatilanteista ihmisyhteisöissä, juuri tämä "tietäminen" tuntuu todellakin olevan yksi konfliktien perusainesosa: Kovin helposti tehdään päätelmiä ihmisistä hajanaisten ja pintapuolisten seikkojen, sattumien, olettamusten ja toisten muodostamien mielipiteiden pohjalta. Pian päätelmät ja mielipiteet ovat vankkaa tietoa siitä, miksi joku toimii kuten toimii ja miten hän tulee jatkossakin toimimaan. Tällaisen "tietämisen" pohjalta sitten tehdään tulkintoja tietämisen kohteen olevan ihmisen tarkoitusperistä ja arvomaailmasta. Ei puhettakaan siitä, että vaivauduttaisiin tutustumaan tähän, josta niin paljon ja varmasti tiedetään.

Tietämisen täyteisen helpon elämän hinta on kuitenkin oma kasvaminen. Tietäminen toki yksinkertaistaa asioita kun voi kaiken kiireen keskellä paahtaa vain eteenpäin omia mielipiteitään huudellen."Tietäväinen" kukoistaa Scharmerin tasojen 1 ja 2 keskusteluissa, tai parempi sanoa "tietäväinen meissä", sillä eihän meistä kukaan ole tästä ominaisuudesta vapaa. Meillä on kuitenkin vapaus pyrkiä tulemaan tietoisemmiksi omasta "varmasta tiedostamme". Villen sanoin:

"On lähes surkuhupaisaa huomata, miten vaikeaa oikea avoin kuuntelu on. Onneksi sitä voi kuitenkin oppia. Pitää oppia tunnistamaan milloin raamittaa toisen ihmisen jonkun stereotypian mukaan tai oman tunnetilansa valossa."

Onko ihmiskunta ottanut seuraavan suuren kehitysaskeleensa kun koulujen opetusohjelmiin ryhdytään sisällyttämään omina oppiaineinaan vuorovaikutustaitoja tai omasta ajattelusta tietoiseksi tulemisen taitoja?

Lomaltapaluun päivänä

Onnistuin pitämään lähes täyden kuukauden kesäloman. Ihan riittävältä tuo tuntuu, nimittäin jo 3 viikon jälkeen mieli alkoi kuin varkain kiertää työasioiden ympärillä ja se on aina ollut minulle merkki siitä, että joutenolo on tehnyt tehtävänsä. Viime viikolla vastailin jonkinlaisen pehmeän laskun hengessä tärkeimpiin työsähköposteihin. En kokenut itseäni stressaantuneeksi loman alussa enkä sen lopussa. Ryhdyin laiskottelemaan kun työn alla ollut kirja tuli valmiiksi ja lopetin laiskottelun kun se alkoi tuntua työltä – tämä mahdollisuus on oman itsensä työnantajana toimimisen kiistaton etu. (Vastaavasti Outlookin varmuuskopiointiohjelman temppuilu aamupäivällä sai minut toivomaan, että olisin jossakin isossa firmassa kuukausipalkkaisena työntekijänä, jolloin joku muu huolehtisi varmuuskopiointien tapaisista rutiineista ja etenkin niihin liittyvistä ongelmista, jotka ovat yleensä työläitä selvittää ja joiden syy sitten lopulta paljastuu joksikin raivostuttavan banaaliksi pikkujutuksi.)

Myös blogi on ollut tauolla kuukauden päivät. Twitter-tiliä päivitin parina sadepäivänä. Kumpaakaan ei ollut suoranaisesti ikävä, vaikka on ollut mukava taas palata niiden pariin. On hyvin rikastuttavaa tehdä välillä asioita, joissa sosiaalisen median työkaluja ei pysty millään tavalla hyödyntämään – kertokaa heti, jos joku on onnistunut kitkemään kivipuutarhasta ruohot Twitterin avulla! Olen kyllä tiedostanut sen, että sosiaalisen median pariin on kovin helppo "unohtaa" itsensä ja nyt syksyllä yritän pitää kiinni aikaisempaa tiukemmasta ajankäyttöstrategiasta. Vaikka tämä kaikki on mielenkiintoista, kivaa ja hyödyllistä, on myös muita asioita, jotka ovat mielenkiintoisia, kivoja ja hyödyllisiä.

Loman ajoitus taisi mennä ihan nappiin mm. siinä mielessä, että Vaikuta visuaalisesti! Laadi selkeä esitys on sillä välin taitettu ja olen saanut sen käsiini läpilukua varten. Tämän jälkeen siirryn Microsoft Office 2010 Technical Preview -version pariin. Olen tehnyt sopimuksen Excel-, PowerPoint- ja Word-pikaoppaiden kirjoittamisesta ja jotta kirjat valmistuisivat ajallaan, niitä pitää ryhtyä sitten kirjoittamaankin. Aivan varmasti täällä blogissakin tulee näkymään eri ohjelmien muuttuneita tai uusia ominaisuuksia esitteleviä artikkeleita, mutta yritän välttää hypetyksen ja perustaa kirjoittamani ihan todellisia asioita tekemällä saatuihin käyttökokemuksiin.

Office 2010 -käyttökokemusten kertymistä odotellessa ajattelin palauttaa itseni taas säännöllisen blogikirjoittamisen rytmiin kiinnostavia kirjoja esittelemällä. Kesäloman aikana tuli taas luettua paljon ja dekkareiden ohella kirjavalikoimani sisälsi teoksia, joista haluaisin kovin mielelläni kertoa muillekin.

Ihmisystävällisemmän esitysgrafiikan puolesta

Vuonna 2001 Seth Godin kirjoitti e-kirjasen Really Bad PowerPoint (and how to avoid it), jossa hän mm. totesi miten PowerPoint VOISI olla yksi tietokoneen tehokkaimmista työkaluista, mutta valitettavasti näin ei vain ole (kyseisen läpyskän suomennoksen löydät muuten "viralliselta" verkkosivultani ja kyllä, käännökseen on saatu lupa). Tämän jälkeen esitysgrafiikkaa käsitteleviä artikkeleita ja kirjoja on ilmestynyt tiuhaan tahtiin. Suomeksi aihetta on napakasti kommentoinut mm. Talouselämä-lehden Pekka Seppänen otsikolla Lausu mieluummin runo.

Kesäkuussa 2009 tein pistokokeenomaisia nettihakuja, jotka kohdistuivat esitysgrafiikkatiedostoihin. Haun tuloksista umpimähkään avatut diaesitykset olivat pääsääntöisesti täynnä tekstiä ja sitä oli kaikilla kriteereillä arvioituna liikaa. Esitysgrafiikkaongelma ei siis ole hävinnyt mihinkään, minkä tietysti useimmat työelämän esitystilanteissa mukana olleet olisivat osanneet kertoa ilman pistokokeitakin. Tosin niiden tekeminen vahvisti näkemystäni seuraavan kirjani tarpeellisuudesta.

Saatesanoissa totean kirjan olevan puheenvuoroni ihmisystävällisemmän esitysgrafiikan puolesta! Se on kirjoitettu kaikille niille esitysgrafiikan tekijöille, jotka tiedostavat työelämän esitysgrafiikan surkean nykytilan ja haluavat olla mukana korjaamassa sitä. Ne, jotka pitävät nykyistä tilannetta parhaana mahdollisena ja ylpeinä esittelevät Screen Beans -cliparteilla elävöitettyjä luetteloitaan, eivät löydä kirjasta itselleen mitään hyödyllistä. Haluan olla mukana edistämässä parempia esitysgrafiikan käyttötapoja joita tarvitaan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että tekijänsä käsistä lähtenyt esitysgrafiikkatiedosto saattaa tänä päivänä päätyä katseltavaksi lähes minkä kokoisella päätelaitteella hyvänsä. Voi vain kuvitella, millaisen taiteellisen vaikutelman 18 pisteen otsikko, 14 pisteen luettelo ja pikkuruinen "elävöittävä "clipart tekevät noin kolmen tuuman näytöllä.

Ihmisiä on kiusattu liian kauan pitkästyttävillä ja sekavilla diaesityksillä, joiden tekemistä ohjaavana periaatteena on kaikesta päätellen vähin mahdollinen vaivannäkö. Viis siitä, että toiset ihmiset joutuvat käyttämään niiden katselemiseen muutenkin niukkaa aikaansa. Väitän muuten, että vanhojen esitysgrafiikkatottumusten hylkääminen on hyväksi sekä esityksen pitäjälle että yleisölle.

Kirjan kannen tekijä on hakenut sisarnäköä niin ikään WSOYpron toimesta syksyllä käännöksenä julkaistavaan presentationzeniin. Kustantajan suunnitelmissa lienee näistä kahdesta teoksesta muodostettu kirjapaketti eli olen kuuluisassa seurassa, jalat tosin tukevasti maassa. Miten oma kirjani sitten eroaa gurun teoksesta?

• Ensinnäkään en ole Garr Reynolds enkä edes kuvittele liikkuvani samalla tasolla. Minulla ei ole graafisen suunnittelun ammattilaistaustaa, mitä yllättävää kyllä, pidän myös vahvuutena. Suurin osa esitysgrafiikkaa käyttävistä ihmisistä tekee nimittäin työkseen jotakin muuta kuin graafiseen suunnitteluun liittyviä tehtäviä ja ehkä siksi olen pystynyt samaistumaan heidän tilanteeseensa: Mitä kaikkea pitäisi muistaa huomioida, jotta esitysgrafiikkani olisi selkeämpää ja toimivampaa.

• Toiseksikin oman kirjani kirjoittaminen alkoi paljon myöhemmin ja siksi olen ehtinyt tutustumaan myös presentationzen-lähestymistavan kritiikkiin ja toisenlaisiin näkemyksiin.

• Kolmanneksi, olen tehnyt paljon töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka käyttävät esitysgrafiikkaohjelmaansa ensisijaisesti numerotiedon näyttämiseen. Tästä syystä graafisten kuvaajien piirtäminen saa kirjassani kohtalaisen laajasti tilaa.

Tietenkin presentationzen on yksi keskeisistä lähdeteoksista. Olen lukenut Garr Reynoldsin blogia suunnilleen siitä lähtien, kun hän ryhtyi sitä kirjoittamaan eli vuoden 2005 alkupuolelta. Tosin muitakin esitysgrafiikkaa käsitteleviä erinomaisia blogeja on olemassa, joitakin linkkejä on postauksessa Miten valitsen oikean kaaviotyypin.

Olen siis ottanut opikseni osaavammilta, mutta pyrkinyt olemaan myös kriittinen. Erilaisten ihmisten ja aineistojen parissa olen todennut, että säännöt opeteltuaan ne saa unohtaa saman tien. Käytäntö ja tilanne asettavat kriteerit toimivalle esitysgrafiikalle. Esitysgrafiikkaa tehdessään ei kuitenkaan saa koskaan unohtaa, että esitys pidetään siksi, että sen pitäjällä on jotakin asiaa muille ihmisille!

**********

Kirja ei sitten ole minkään tietyn ohjelman tai ohjelmaversion käyttöopas vaan käyttämänsä ohjelman toiminnot pitäisi osata tai opetella muista lähteistä. Hyvä tai huono esitysgrafiikkahan ei ole ohjelmasta kiinni. Kummastelin muuten kirjan kirjoittamisen aikana, miten Microsoftin ohjelmien vaihtoehtona mainostettu OpenOffice.org Impress niin monessa matkii PowerPointin huonoimpia käytäntöjä, juuri niitä, jotka ohjaavat kelvottomaan esitysgrafiikkaan. Minusta vaihtoehdon pitäisi olla jotakin muuta kuin ilmaiseksi samanlainen.

En väitä, että tämän kirjan ohjeilla syntyy täydellistä esitysgrafiikkaa. Tutkin koko ajan uusia asioita ja opin lisää. Niin kauan kuin ihminen pystyy myöntämään keskeneräisyytensä, niin kauan hänellä on mahdollisuus kehittyä paremmaksi. Esimerkiksi kirjat voisi nähdä koosteina tekijänsä oppimisprosessin tietystä vaiheesta! Koska matka esitysgrafiikan parissa jatkuu, esitysgrafiikkaa ja sen tekemiseen käytettäviä ohjelmia käsitteleviä artikkeleita tulee näkymään jatkossakin blogissani. Tervetuloa lukemaan ja keskustelemaan!

Kirjan aineisto on eilen jätetty Nykäsen Aulin osaaviin käsiin. Vaikka Microsoft Office 2010 alkaa jo poltella, maltan kuin maltankin jäädä kesälomalle ja blogi jää samalla kesätauolle. Palaan Tuolin ja näppäimistön väliin elokuun alkupuolella. Mukavaa kesää kaikille!

Microsoft Office 2010, polttaa jo!

Edellisen postauksen trailerin jälkeen hieman tiukempaa asiaa seuraavasta Office-versiosta kiinnostuneille. (Klemmarin hautakivi oli minusta liikkis!)

Scobleizer ennustaa blogiartikkelissaan Microsoft's new Office 2010 brings Office back from the dead miten Microsoft Office kokee uuden tulemisen seuraavan version myötä. Tämä ei välttämättä ole liioittelua, katso videot!

Ja seuraavaksi TechCrunch artikkelissa The Complete Guide To Microsoft's Office 2010: Ensinnäkin tämän mukaan tulossa olisivat ILMAISET selainversiot Wordista, PowerPointista, Excelistä ja OneNotesta. Sitten huomasin kohdan PowerPointin video- ja kuvaeditointityökaluista sekä mobiililaitetuesta. Tekisi mieli sanoa, että elämme mielenkiintoisia aikoja, mutta olen viime aikoina hokenut sitä niin usein, että jätetäänpä väliin.

Coming soon: Office 2010 The Movie

Tässä uutta Officea kevyeen kesätyyliin :)

Luettua: Blogi tulee töihin

Jos parhaillaan pohdit pitäisikö yrityksessäsi ryhtyä bloggaamaan, lisää Anja Alasillan Blogi tulee töihin (Infor) kesälukemistoosi. Kirja sopii myös niille, jotka jo bloggaavat ja kaipaavat itselleen henkistä tukea. Näkökulmaksi Anja rajaa organisaatioiden johdetun viestinnän, mikä ei minusta sulje pois sitä etteikö pien- tai yksinyrittäjä/free voisi hyödyntää oppeja soveltuvin osin. Kirjassakin sanotaan: ”Lukija voi poimia sisällysluettelosta juuri häntä kiinnostavat kirjoitukset.” Esimerkiksi minun kirjassani lukua 4 on ahkeraan koristeltu oranssilla huomiokynällä.

Minulle on joskus ennenkin käynyt niin, että luen uuden kirjan, jota olisin tarvinnut jo aikaisemmin. Blogi tulee töihin on juuri tällainen. Viime syksynä yritin houkutella muita naisyrittäjiä täällä Keski-Suomessa kokeilemaan bloggausta ja voi miten olisin suonut, että tämä kirja olisi ollut silloin saatavilla. Nettihän pursuaa ohjeita blogikirjoittajille, mutta on oma arvonsa sillä, että joku jaksaa seuloa ohjeiden paljoutta, työstää aineistoa omissa ajatuksissaan ja koota tulokset yksien kansien väliin.

Kirjaan liittyy kattava verkkosivu, josta voi käydä tutustumassa käsiteltyihin aihealueisiin. Tästä syystä en pidä tarpeellisena enää tässä referoida kirjan sisältöä tarkemmin.

Yleisvaikutelmana haluaisin korostaa helppolukuisuutta. Anjan kirjoitustyyli on suorastaan pettävän kepeä. Yhtäkkiä huomaa kuin varkain lukeneensa sivukaupalla mitä painavinta asiaa. Etteikö muka asiatekstiä voisi kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti.

Työ muovaa tekijäänsä ja tietenkin huomioni kiinnittyi mm. bloggaamisessa tarvittavaan osaamiseen. Anja tarkastelee uutta lukutaitoa, jota bloggaaminen ja netissä toimiminen edellyttää:

"Työorganisaatiot eivät ole vielä kertaakaan nettiaikana ottaneet vastatakseen lukutaidon muuttuviin vaatimuksiin. Henkilöstö on saanut selvitä omin avuin ylihyökyvästä tietotulvasta."

Totta joka sana! Kuinkahan paljon työelämässä on ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi tiedä, miten syötteitä käytetään (kuuluu verkonkäyttäjän aakkosiin), miten hallita selaimensa kirjanmerkkejä tai miten tehdä kirjanmerkkivalikoimastaan varmuuskopiot. Entä monikohan saa kirjanmerkkivalikoimansa käyttöön eri selaimella tai peräti eri tietokoneella? Tietoyhteiskuntamme ei todellisuudessa ole aivan sitä mitä työkseen uusimpien härpättimien ja kokeilujen parissa toimivat luulevat. Arki on inhorealismia.

Toinen taitoihin liittyvä kohta:

"Johdon kehittämisohjelmia junailemassa on vissiin niin fiiniä väkeä, ettei kirjoittamisen kaltainen konkreettinen toiminta ole tullut heille edes mieleen."

Hyvä huomio. Ehkä ajatellaan, että johtotehtäviin edennyt nyt ainakin osaa kirjoittaa, koska muutenkin luullaan, että "kuka tahansa osaa kirjoittaa". Blogiin kirjoittaminen ei kuitenkaan ole sama asia, kuin työelämän ns. virallinen kirjoittaminen, jossa siinäkin olisi kohennettavaa. Blogia luetaan vapaaehtoisesti ja sinne ei taatusti tulla yhtä kertaa useammin, mikäli teksti on normia työelämän raporttikieltä. Jonkinlainen blogikirjoittamisen koulutus on monestakin syystä paikallaan, koska kyse on yritysviestinnässä uudesta välineestä.

Muutenkin uskallus astua konkretian puolelle olisi suotavaa esiteltäessä bloggausta esimerkiksi pienyrittäjille. Suuressa yrityksessä on IT-tuki ja blogiartikkelin kirjoittaminen voidaan tehdä loppukäyttäjälle helpoksi. Pienyrittäjä saattaa joutua turvautumaan ilmaisiin palveluihin jo käytännön syistä. Vuosikausia erilaisia blogialustoja kokeilleet ihmiset ovat niin oman osaamisensa (vaiko erinomaisuutensa?) sokaisemia etteivät osaa kuvitella aloittelijan hämmennystä uusien asioiden edessä.

Myös virheettömyyden vaatimus on kirjassa laitettu merkille. En tiedä onko kyse erityisesti suomalaisesta ilmiöstä, mutta sitähän riittää. Vaikka yritysblogiin ei voi kirjoittaa mitä tahansa – tämä jääköön anonyymikirjoittajien ja eräiden poliitikkojen erityisosaamiseksi – arvostelemaan halukkaan pitäisi kuitenkin ottaa asioista selvää niin paljon, että ymmärtää blogin luonteen. Toisinaan blogikirjoituksella joudutaan reagoimaan nopeasti ajankohtaisiin tilanteisiin ja tällöin oikeakielisyyspoliiseilta kysytään kohtuullista suhteellisuudentajua.

Anja mainitsee heti kirjan alussa, miten alan ”gurut” ovat jo julistaneet blogit aikansa eläneiksi. Blogien kuolemaa on manattu pitkään, mutta olen ennenkin kuunnellut ennustuksia milloin minkäkin ilmiön kuolemasta. Esimerkiksi kirjaa on haudattu vuosikaudet, mutta edelleen se on voimissaan – tämähän ei silti tarkoita etteivätkö muutoksen tuulet puhaltaisi kirjapuolella! Onko blogin pitäminen aikansa elänyt asia, on minusta jo kysymyksenä huono. Facebook, Twitter yms. palvelut vetävät ihmisiä pois blogeista, mutta näkisin kehityksen enemmänkin sisällönjakelun uudelleen järjestäytymisenä ja pitäisin puheita blogien kuolemasta suuresti liioiteltuina. Uusia haasteita on silti edessä: Miten esimerkiksi estää ulkoisille sidosryhmille kirjoitettavaa blogia muuttumasta muusta sosiaalisesta mediasta eristyneeksi saarekkeeksi! Mm. tätä kysymystä tarkastellaan seuraavissa 3 artikkeleissa:

Guardian-lehden teknologiablogissa The long tail of blogging is dying.

Steve Rubel Lifestream, My Stats Reflect How the Web Is Changing.

Copbybloggerissa Blogging is Dead (Again)

"Seems at least once a year, a flurry of discussion erupts around the imminent demise of blogging. And then the rest of us shrug our shoulders, grab some coffee, and get back to creating content that further solidifies our web presence.

Don’t get me wrong… as always, change is definitely happening. But it doesn’t mean blogging is dead this time around anymore than it has every other time this discussion pops up."

Niin ettäkö miten on edennyt Keski-Suomen naisyrittäjien blogihanke? Ainakin yhteisblogi taitaa olla kokemassa saman kohtalon kuin John Waynen hevonen. Päällimmäiseksi on paikallisympyröissä jäänyt mieleen se, miten vahvasti netti koetaan negatiivisena. Vähän niinkuin keväisessä Voimala-ohjelmassa se sosiaalipsykologi joka reippaassa greenfieldiläisessä hengessä tylytti verkkoeläjiä.. .jos minä olisin sosiaalipsykologi, tutkisin jo riemusta kiljuen keskinäistä kanssakäymistämme koskevien teorioiden paikkansapitävyyttä verkossa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.