torstai 24. huhtikuuta 2014

Joko säästät omaa robottia varten?

Kirjoitus on Suur-Jyväskylän lehdessä 23.4.2014 julkaistu kolumnini.
*****

Tein juuri aikamatkan. Kulkuneuvoina oli kaksi kirjaa, joista toinen katsoi ajassa taaksepäin ja toinen luonnosteli maailmaa sellaisena kuin se voisi olla parinkymmenen vuoden päästä. Teokset ovat Sosiaalisen median lyhyt historia (Suominen, Östman, Saarikoski, Turtiainen) sekä Teknoelämää 2035 (Elina ja Kari Hiltunen).

Sosiaalisen median lyhyt historia kertoo kymmenestä äskettäisestä vuodesta, joiden aikana koettiin niin alkuinnostus, hypehurmos kuin tasaantuminenkin. Kirja on terveellistä luettavaa. Etäisyys näyttää asiat oikeissa mittasuhteissaan, ja joissakin kohdin nolottaa: Kannattiko tuostakin turhakkeesta niin paljon innostua.

Ansiokas historiakatsaus häviää kuitenkin kiinnostavuudessaan Hiltusten Teknoelämää 2035 -teokselle. Ehkä ajallinen etäisyys ei ole vielä riittävä tai sitten sosiaalinen media on jo liian arkista. Ehkä myös kiinnostukseni science fictioniin tekee minusta otollisen kohteen tulevaisuuden teknologioiden pohdinnoille. Tämä tyypillinen keski-ikäisten perheenäitien harrastus lienee myös syy siihen, että oikeastaan mikään kirjasta luettu ei herättänyt kiivasta halua väittää sanottua hölynpölyksi. Science fiction on sekin tavallaan mahdollisten tulevaisuuksien ennustamista: Hyvässä scifitarinassa ei saa olla loogisia aukkoja, joten kertomuksen teknologiat on ajateltava yhtä huolellisesti kuin ne, joita testataan laboratorioissa.

Vasta kehittymässä olevien teknologioiden kuvaukset onkin syytä ottaa vakavasti, koska se, minkä ihminen on pystynyt kuvittelemaan, on toteutunut hämmästyttävän hyvin ennen pitkää. Robotit alkavat olla jo arkea. Entä miten suhtautua kirjassa olevaan pohdiskeluun robottien tai kyborgien herättämistä tunteista? Tästäkin on jo kerrottu: Star Trek -sarja tutustutti minut kauan sitten ihmisten rinnalla työtä tekevään kyborgiin, jolla myös ystäviä. Her-elokuvassa mies rakastuu käyttöjärjestelmään!

On tietenkin oltava realisti ja tunnustettava uusien teknologiahankkeiden mahdolliset riskit ja kauaskantoiset seuraukset. En voi odottaa pelkästään Monty Pyton -tyylistä huumoria viljelevää ihmisen kaltaista robottia, joka tarvittaessa ulkoiluttaa koirani. Meillä näyttää olevan esimerkiksi kova hinku avaruuteen, mutta tietääkö kukaan mitä seuraa siitä, jos roskaamme linnunrataa kuten maapalloa?

Hiltuset korostavat miten ennustaminen on mahdotonta ja kyse onkin nykytilanteeseen perustuvien suuntien hahmottelusta. Tämä tulee esiin Teknoelämää-kirjan lopusta löytyvässä Romeon ja Julian tarinassa, joka sijoittuu vuoteen 2035. Kertomuksen kolme näytöstä on kirjoitettu erilaisten tulevaisuusskenaarioiden pohjalta. Ensimmäinen tapahtuu maailmassa, joka jäi jäljelle kansan noustua barrikadeille kehitystä vastustamaan. Toisen näytöksen tapahtumissa teknologian on kuviteltu edenneen nykytilasta jotakuinkin ennustettavalla tavalla. Kolmannessa teknologian kehitys on tehnyt jättiloikan ja tietotekniikka on vakiinnuttanut paikkansa ihmisen kehoon.

Ei kommentteja: