Sivut

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Pohdintoja kouluttajan manuaalia lukiessa

Joskus keväällä Kosken Reetta jätti viestin Facebook-seinälleni, että meidän molempien blogit on mainittu Katleena Kortesuon Avaa tästä. Käytännön käsikirja kouluttajalle -teoksen lähteiden joukossa. No pitihän sellainen kirja etsiä käsiinsä ja olen iloinen siitä, että niin tein. Kirja antoi enemmänkin kuin sen egohivelyn, että joku on pitänyt blogiani hyödyllisenä.

Heti alkusanoissa törmäsin tuttuun ongelmaan eli kouluttamisen teorian ja käytännön eroon. Katleena kertoo, ettei ole opiskellut kouluttamista päivääkään, mutta lukenut kyllä alan kirjallisuutta ja todennut viisaudet arjessaan usein paikkansa pitämättömiksi. Minulla taas on yliopistotutkinto, jonka pääaine liittyy kouluttamiseen ja samalla tavalla koen, että teoriatieto on joskus hämmästyttävän kaukana käytännöstä. Muistan kun aloittelevana kouluttajana lähdin tekemään aikuiskasvatuksen perusopintoja ja totesin ensimmäisten luentojen jälkeen oman toimintani kaipaavan remonttia. Olin siihen saakka saanut hyvää palautetta koulutuspäivistäni ja voi kauhistus: kun ryhdyin soveltamaan uusia oppeja, palautteet romahtivat. Taso palasi kun lopetin teorian kuuntelemisen. Ensimmäinen kantapään kautta opittu oli siis se, että kouluttamaan oppii parhaiten käytännön työssä. Sittemmin olen todennut, että oppimista koskevasta teoriatiedosta voi ammentaa paljonkin, mutta suodattimeksi tarvitaan kokemusta ja omaa ajattelua.

Avaa tästä on kirjoittajan mukaan tarkoitettu niille, jotka kouluttavat oman työnsä ohella. Silti pitkään koulutustyötä tehnytkin saa siitä paljon. Kirja voisi olla erityisen terveellistä luettavaa niille kouluttajille, jotka 15 vuotta työtään tehneenä kyllä tietävät ja osaavat - ainakin omasta mielestään. Erityisesti pidin siitä, että kouluttajaa rohkaistaan olemaan oman itsensä näköinen. Sain kerran koulutuspäivästä palautetta näillä sanoilla: "Rauhallinen kouluttaja, ei kovin räväkkä." Otin tämän ensin positiivisena mainintana, mutta sitten heräsi epäilys: oliko palaute sittenkään hyvä? Tekikö osallistujan mieli tuoda peili kasvojeni eteen nähdäkseen höyrystyisikö se? Onko rauhallisuus huono puoli ihmisessä aikana, jolloin kaiken pitää tapahtua nopeammin ja nopeammin – pitäisikö siis uskottavan kouluttajankin puhua niin nopeasti, että kuulostaa pikkuoravalta. Katleenan mukaan ei eli jos kokee olevansa enemmän viileän rauhallinen kuin räväkkä, parasta jatkaa omaan tyyliin sopivalla linjalla ja kehittää itseään siitä lähtökohdasta – itsensä kehittämistähän kukaan kouluttaja ei voi lopettaa.

Esitysgrafiikkaa käsittelevä osuus tietysti kiinnosti ja siinä kohdassa totesin, että kovinpa kirjoittajalla on synkkä kuva kyseisestä työvälineestä. "Jos päätät kaikesta huolimatta käyttää dioja" pitää sisällään ajatuksen, jonka mukaan diaesitys olisi aina huonompi vaihtoehto. Näin ei suinkaan ole, mutta esiintyjien pitäisi rohkeammin opetella jättämään diaesitykset pois silloin kun ne eivät ole tarpeellisia. Diaesityksiä käytetään paljon henkisinä kainalosauvoina ja julkisina lunttilappuina. Pahinta on, että näin tekevät luulevat ettei tätä huomaa, mutta huomataanhan se ja taas vahvistetaan käsitystä, että esitysgrafiikka ei voi olla mitään muuta kuin kelvotonta. Se mitä Katleena on kirjoittanut esitysgrafiikan käytöstä, kuvastaa valitettavan yleistä PowerPoint-kulttuuria. Esitysgrafiikka voisi olla tehokkaampi ja toimivampi työkalu mikäli sen ei annettaisi elää omaa elämäänsä.

Suosittelen! Kirja on hyvä henkinen tuki aloittelevalle kouluttajalle, mutta palauttaa kokeneemmankin konkarin maan pinnalle.

Myös Reetta Koski on kirjoittanut blogiartikkelin samasta teoksesta.

6 kommenttia:

Hale O. kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjavinkistä! Olen juurikin viimeaikoina pohtinut tuota kouluttamaan kouluttautumista, sillä työ on vienyt viimeaikoina montakin kertaa yleisön eteen.

En vielä ole lukenut kirjaa, mutta tuohon diojen käyttöön liittyen olisin kyllä sitä mieltä että vähintään jonkin sorttisia avainsanoja olisi yleisön nähtäville suositeltavaa laittaa. Suuri osa ihmisistä oppii paremmin, jos he näkevät ja kuulevat saamansa informaation saman aikaisesti, jolloin sanomasi jää paremmin mieliin.

Unknown kirjoitti...

Olen itse todennut, että monen muunkin asian oppii parhaiten käytännön työssä. Tuntuu siltä, että etenkin korkeakoulujen opit ovat valitettavan kaukana käytännöstä.

Reetta Koski kirjoitti...

Kiitos Outi blogini maininnasta.

Mitkä tiedot olivat ristiriitaisia yliopisto-opintojen kanssa? Miksi itse en näe ristiriitaa, vaikka täysin allekirjoitankin että kokemus on kaiken a ja o. Suoritin itse pedagogisen tutkinnon ennen kouluttajaksi ryhtymistä ja vasta nyt pystyisin kertomaan oman koulutusfilosofiani. En ilman kokemuksia.

Suosittelen aikuiskouluttajan pedagosen pätevyyden hankkimista mikäli opettaa/kouluttaa työkseen.

outi.lammi kirjoitti...

Kiitos kommenteista. On jo pitkään näyttänyt siltä, että koko Suomi on paennut kesämökeilleen, mutta te vain jaksatte lukea blogeja :)

Hale: Vielä parempi, jos löydät puhettasi vahvistavan kuvan, mutta kuten kirjoitin Tiedon kuvia -blogini viimeisimmässä postauksessa, teksti on aina huonoa kuvaa parempi vaihtoehto.

Hanna-Kaisa ja Reetta: Auttaisiko tuohon teorian ja käytännön etäisyyteen se, että yliopiston opettajalta vaadittaisiin väitöskirjan lisäksi myös käytännön työkokemusta alaltaan? Ehkäpä vaikeasti toteutettava ja epärealistinen ajatus.

Reetalle avaan vielä kokemusteni kontekstia: Aineopintojen ja aikkarin graduni välillä ehti kulua 10 v. Kun aloitin, elettiin laman jälkitunnelmia 90-luvulla ja opetin tuolloin paljon erään oppilaitoksen aikuiskoulutuspuolella työllisyyskursseilla. Silloin oli aikuiskasvatuksessa hurahdettu itseohjautuvuuteen ja sitä hoettiin joka käänteessä. Sen muistan pahimpana ristiriitana käytännön kanssa, toki oli muutakin ihmeteltävää, mikä tosin saattoi johtua tuosta minkä mainitsin: Vei aikansa oppia sitomaan teoriaa ja käytäntöä yhteen. No, itseohjautuvuus asettui sittemmin aik. kasvatuksen tieteenalallakin realistisempiin uomiin ja olisinko täysin väärässä jos arvelen, että tänä päivänä vastaava opiskelija-aines olisi myös itseohjautuvampaa? Kulttuuri ja ihmiset ovat muuttuneet.

Katleena kirjoitti...

Kiitos Outi kirja-arvostelusta! Mukava kuulla, että kirjasta voisi olla hyötyä myös kokeneelle kouluttajalle.

Olen muuten vähitellen pehmentänyt kantaani datatykin suhteen. Jos diat ovat oikeasti osallistujia tukevia eikä niitä kainalosauvoja ja lunttilappuja, niin niistä on joskus hyötyä. (Olen oppinut paljon sinun ja Reetan blogeista.)

Hale, itse käytän eniten fläppitaulua. Sen ansiosta osallistujat näkevät, mistä puhutaan, mutta päivää voi kuitenkin muokata osallistujien tarpeiden mukaan.

outi.lammi kirjoitti...

Fläppitaulun ystäville kirjavinkki: Ellette ole vielä tutustuneet, vilkaiskaa Dan Roamin The Back of the Napkin tai Unfolding the Napkin. Molemmista on täällä blogissa esittelykin.