Sivut

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Polar Loop - tietotyöläisen ikioma orjapiiskuri

Olen käyttänyt pari viikkoa tummanharmaata ranneketta. Se ei ole mikään muotiasuste vaan Polar Loop -aktiiviranneke. Vempain mittaa fyysistä aktiivisuuttani sen ajan, jonka käytän sitä, käytännössä siis vuorokauden ympäri.

Pitkin syksyä on kirjoiteltu istumisen vaarallisuudesta, ja ilman lehtijuttuja tai asiantuntijalausuntojakin pitkän istumisen epäterveellisyyden tuntee omassa kehossaan. Juuri omakohtainen kokemus paikallaan istumisen ja erinäköisten ja -kokoisten ruutujen tuijottelun negatiivisesta vaikutuksesta on saanut minut kuluneena syksynä pohtimaan miten voisin edelleen lyhentää työpäiviäni. Nyt jo periaatteeni on, että töiden takia ei öitä valvota eikä liikkumisesta laisteta, mutta jokainen lisäminuutti irti työtuolista on vain kohti parempaa.

Aktiiviranneke on kiinnostanut kauan. Vaihtoehtoja näyttää olevan paljon ja mahdollista olisi näemmä ryhtyä hifistelemäänkin. Omaan valintaani vaikutti se, että minulla on ennestään Polarin H7 -sykevyö ja iPhone, joten rannekkeelle oli olemassa valmis käyttöympäristö. Ranneke näyttää yksinään päivän aikana otetut askeleet ja muuta tietoa kokonaisaktiivisuudesta, mutta siihen voi kytkeä myös sykevyön, jolloin saadaan talteen liikunnan aikainen syketaso. Ranneke synkronoidaan puhelimessa olevan Polar Flow -sovelluksen kanssa, joka näyttää rannekkeen keräämän tiedon visuaalisessa muodossa.

Polar Loop ladataan liittämällä se tietokoneeseen usb-kaabelin välityksellä. Samalla voi kirjautua verkkopalveluun ja synkronoida laitteen Polar-tililleen, jonka näyttämä päiväkirja täydentää kännykkäsovellusta.

Polar Loop on osoittautunut käytännössä luulemaani monipuolisemmaksi. Esimerkiksi unen laatu näkyy kohtalaisen hyvin aktiivisuudesta yön aikana. Jos käy vessassa tai juomassa vettä, se tietenkin rekisteröidään, mutta myös pään nostaminen tyynystä ja kellon katsominen näyttäisi jäävän talteen. Jonkinlainen hento merkintä taitaa tulla myös niistä unen vaiheista, jolloin kääntyilen enemmän.

Sykkeen mittaamiseen liikunnan aikana on olemassa myös Polar Beat -sovellus, joka on tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan sykevyön kanssa. Polar Beat oli etenkin kesällä kiva näyttäessään esimerkiksi pyöräillyn matkan kartalla – tätä Loop ei tee. Toisaalta käsivarressa roikkuva puhelin on minusta hankala kuntosalilla. Sykevyölle tehty erillinen sovellus on toki tarkempi ja monipuolisempi, mutta myös Loop antaa paljon tietoa: Näen selkeästi millä sykealueilla olen käynyt harjoituksen aikana. Olen muutenkin kiinnostuneempi kokonaisuudesta kuin yksittäisen harjoituksen aikana saatavasta nippelitiedosta.

Polar Loop lähettää kännykkään ilmoituksen liian pitkästä yhtäjaksoisesta istumisesta. Se myös kertoo, minkälaista aktiivisuutta ja kuinka paljon tarvitaan päivän aktiivisuustason saavuttamiseen. Kuten huomaat, tavoiteeen saavuttamiseksi annetaan vaihtoehtoja: Voit olla aktiivinen menemällä ryhmäliikuntatunnille, mutta hyötyliikuntakin on arvossaan.

Alla olevassa kuvassa on eräs melko tavallinen vuorokausi. Yö ei ollut parhaasta päästä, koska leikkauksesta toipuva koira oli levoton ja herätti pariin otteeseen. Aamulla kävin kuntosalilla, mikä muuten riitti kyseisen päivän aktiivisuustason saavuttamiseen vaikka askelia ei kyseisenä päivänä tullutkaan ihan suositusten mukaan. Kellotaulun kuvaan piirtynyt sydänsymboli kertoo, että tuolla hetkellä ranneke on ollut kytkettynä sykemittariin ja silloin saatavilla on myös tarkempia tietoja ko. ajanjaksosta. Iltapäivän kello 12 - 16 olin kouluttamassa, ja ilta meni pieniä kotitöitä tehden. Kello 18 aikoihin ranneke oli pois kädestä kun puhdistin suksiani ja pelkäsin puuhassa käytettävän liuottimen vahingoittavan ranneketta. Onnistuin näemmä saamaan myös varoituksen istumisesta!


Ranneke on armoton. Olen esimerkiksi kuvitellut, että koulutuksen aikana tepastelen niin paljon, että askelia tulee paljon, mutta kuvitelmani ei pitänyt paikkaansa. Toisaalta askelia saa kertymään yllättävän paljon kunhan vain muistaa olla jumittumatta työtuoliinsa. Ranneke kannustaa kieltämättä skarppaamaan ja välttämään turhia nettihaahuiluja, sillä jokaisen istutun minuutin vaikutuksen näkee.

Nyt on varmaankin pakko mainita, että kaikki tässä kirjoituksessa mainitut laitteet ovat omiani. Enkä kyllä muutenkaan hehkuttaisi erityisesti Polar Loopin puolesta vaan tällaisen ostoksen kohdalla suosittelen tutkimaan miten omat jo olemassa olevat laitteet tukevat sitä minkä aikoo hankkia. Joka tapauksessa aktiiviranneke vaikuttaa hyödylliseltä keksinnöltä. Kun mittaa, on vaikeampi pettää itseään.

3 kommenttia:

Talousnikkari kirjoitti...

Hei,

itse hankin myös jouluna loopin käyttöön. Onko sinulla tuossa Iphone-sovelluksessa alun perinkin näkynyt tuossa ympyrässä nuo kellonajat? Itselläni ei meinaan tuollasia näy ja se olisi kiva lisä.

outi.lammi kirjoitti...

Hei Krista, kyllä nuo kellonajat näkyivät heti. Ensimmäinen näyttö, jonka saat iPhonessa näkyviin näyttää aktiivisuustyyppien jakauman ja tuo kellotaulu tulee kun hipaiset sitä ensimmäistä kaaviota. Kellotaulun kansssa näytetään sykemittarin kanssa tehty harjoittelu sekä istumisvaroitusten ajankohta.

Talousnikkari kirjoitti...

Hei,

kiitos paljon!

En ollut tuota hipaisua aikaisemmin huomannutkaan koittaa. Sieltähän se kellotaulu löytyikin.

Nyt ei muuta kuin lenkille!

-Krista