perjantai 3. lokakuuta 2008

Hellitä hetkeksi, vältät turhaa työtä

(Kuva: Emy Tik)

Tunnustan, että istun toisinaan liian pitkiä aikoja tietokoneen vieressä. Mutta se on oma valinta. Tiedän hyvin ne moninaiset syyt, joiden vuoksi yhtäjaksoinen paikallaan istuminen on haitallista ja tiedän myös, että toimiakseen hyvin aivot tarvitsevat lepoa. Mutta kuka voi vastustaa kunnon flowta? Eihän siitä tule mitään, jos kesken hyvän nousuflown pitää nousta koipiaan oikomaan vain siksi, että joku ohje niin käskee. Toisaalta usein sattuu myös niin, että käytännössä huomaa työssä jaksamiseen liittyvät neuvot toimiviksi. Näin kävi viimeksi tämän viikon keskiviikkona.

Olin kokoamassa erääseen aineistoon liittyvää tukisivua ja halusin tehdä siitä mukavan lukea ja säällisesti navigoitavan. Näpertelin tyylitiedoston parissa ja lisäilin linkkejä. Jonkun mitättömän virheen vuoksi sain koko sivun täydelliseksi sekasotkuksi. Kello oli jo niin paljon, että joogatuntini lähestyi ja ajattelin ensimmäiseksi, että enhän minä tästä nyt mihinkään voi lähteä. Työ ei ollut kauhean kiireinen, mutta kun tekemistä riittää, pitäisi yksittäisistä hommista tulla joskus valmistakin. Olin niin väsynyt ja kyllästynyt, etten pystynyt näkemään sekasotkun syytä, joka – kuten sitten myöhemmin osoittautui – oli todella pieni itsestäänselvyys. Kello kävi ja pää oli sumuinen. Lopulta totesin, että koska asiat eivät etene, yhtä hyvin voisin lähteä tunnilleni, tai oikeastaan tunneilleni.

Tällä hetkellä käyn kahdella peräkkäisellä joogatunnilla. Ensin on tunti yang-joogaa, jota voisi lyhyesti kuvata kertomalla, että hiki virtaa ja syke on ihan hyvä rasvanpolttosyke. Tämän jälkeen vaihdan kuivan paidan päälleni, puen villasukat jalkaan, juon vettä ja virittäydyn yin-joogatunnille, jonka aikana tehdään pitkiä rauhallisia venytyksiä. (Jos kiinnostuit, niin ainakin täällä Jyväskylässä molempia joogamuotoja ohjaa Pilatesplussan Leena.)

Tämmöisen joogaputken jälkeen palasin takaisin tänne tuolin ja näppäimistön väliin, jossa sekasotku odotti. Yhdellä vilkaisulla huomasin virheen syyn. Yksinkertainen perusjuttu, mutta kun aivot olivat väsyneet, ne eivät rekisteröineet mitään virheen huomaamisen kannalta tarpeellista. Vanhanaikaisen kasvatuksen saaneella ihmisellä kun vielä aktivoituvat helposti kaikki mielen "no-pitihän-se-arvata-ettei-edes-yksinkertaista-asiaa-osaa-kerralla-tehdä" -rakenteet. Sen jälkeen alkavat turhat tunteet myllertää ja mieli harhailee epäolennaisessa. En tiedä miten nopeasti olisin asian selvittänyt, jos olisin jättänyt tuntini väliin. Sen tiedän, että olisin ollut koko loppupäivän ja ehkä seuraavankin ärtynyt ja tikkuinen.

Tarinan opetus: Ellei ole flow juuri päällä, pidä tauko heti kun siltä tuntuu. Pidä vaikka pitkä tauko. Jo puolenkin tunnin tauolla voi välttää kahden tunnin turhan työn. Tämmöisenä elämäntapafreelancerina pidän suunnattomana etuna mm. sitä, että kotitoimistopäivinä voin lähteä koirieni kanssa lenkille lähes mihin aikaan tahansa. Puhelinhan kulkee mukana. Moni työjumitus johtuu yksinkertaisesti väsymisestä eikä silloin kannata juuttua koneen eteen nuokkumaan ja itseään inhoamaan.

Entä sitten ne tilanteet, jolloin ei ole oikein väsynytkään, mutta mistään ei vain tule mitään. Joskus nimittäin on päiviä, jolloin tuntuu koko ajan siltä, että täytyisi pitää tauko vaikka edellisestä on kulunut 5 minuuttia. Silloin auttaa keskittyminen ja järjestelmällinen asioihin tarttuminen. Tähän liittyen pari artikkelilinkkiä:

Artikkeli David Allenin blogissa.

Asioiden aikaansaamisen FAQ (erittäin vapaa käännökseni englanninkielisen artikkelin otsikolle).

Tietokone-lehden artikkeli: Sähköposti addiktoi ja vie työtehoa

4 kommenttia:

Tekstiurakoitsija kirjoitti...

hmm.. Flowta ei voi keskeyttää, eikä flowssa tule virheitä! -muuten kannatan kyllä taukoja.

Outi kirjoitti...

Niinpä, tuo keskiviikko kyllä osoitti miten nimenomaan tauko olisi ollut tarpeen jo paljon aikaisemmin päivällä :) Siinä vaiheessa kun sählääminen alkoi oli tosiaankin tipahdettu johonkin flown vastakohtatilaan (stuckness, jumitus?).

InaR kirjoitti...

Hyviä oivalluksia, taistelen itse saman ongelmatiikan kanssa jatkuvasti. Olen ratkaissut asian niin, etten käytännössä koskaan jätä yhtään säännöllistä liikuntatuntia väliin (niitä on kahtena aamuna ja kolmena iltana viikossa - tanssia ja erilaisia kehonhuoltotunteja). Lisäksi yritän olla spontaani ja lähteä kävelylle tai kirjastoon/näyttelyyn heti kun alkaa pahasti jumittaa. Kaksi koiraa auttavat myös muistamaan tauot... Ja töitä siis teen kuitenkin ihan täydet päivät.

Outi kirjoitti...

Minäkin olen tuon liikunnan kanssa aika tunnollinen. Tuntuu siltä, että erityisesti silloin kun ajattelee: "enhän minä tästä NYT ainakaan voi lähteä.." on mitä pikimmin painuttava tunnilleen tai lenkille jo sellaista on suunnitellut.

Samaten yritän kotitoimistopäivinä tehdä itselleni ihan kunnollista ruokaa. Se sekä katkaisee päivän, että on muutenkin parempi kuin napostella voileipiä ja jogurtteja pitkin päivää. Jotkut sanovat, että "kuka sitä nyt itselleen ruokaa rupeaa laittamaan". Mutta enpä usko, että kenenkään hautakiveen nakutellaan "sai paljon aikaan syömällä pelkkiä mikroeineksiä" :)