keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Tuliko uusi Office? Nämä kolme asiaa haluat ehkä muuttaa.

Olen tykännyt kovasti Microsoft Office 2013 -versiosta ja etenkin sen ulkoasusta, mutta esimerkiksi käynnistysnäytön tuijottelu alkoi piankin kyllästyttää ja Backstagella hortoilu tuntua tarpeettomalta hidasteelta. Kokeile miten sinun käyttäjäkokemuksesi muuttuisi seuraavilla muutoksilla:

1. Käyttöliittymän teeman vaihtaminen

Microsoft Office 2013 ja Windows 8 on suunniteltu flat look -tyyliin, jota Office-ohjelmien valkoinen käyttöliittymä korostaa jo liikaakin. Jos valkoinen väritys tuntuu sinustakin tasapaksulta, vaihda asetuksista käyttöliittymän  teema. Tumman teeman avulla saat kontrastia dokumentti-ikkunan ja muun käyttöliittymän välille, ja koko ohjelmaikkuna muuttuu miellyttävämmäksi katsella. Asetuksiin pääset klikkaamalla vasemmasta ylänurkasta Tiedosto ja valitsemalla Backstage-näkymästä Asetukset. Teemat löytyvät Yleiset-välilehdeltä.

2. Käynnistysnäytön ohittaminen

Oletus on, että ohjelmat käynnistetään aloitusnäkymään, jossa on tarjolla tyhjän dokumentin kuvake ja joukko valmismalleja. Halutessasi voit ohittaa käynnistysnäytön ja siirtyä suoraan tyhjään dokumenttiin tai oletusteemaan. Valitse tällöin asetusten ikkunassa Yleiset-välilehti ja poista valintamerkki kohdasta Näytä käynnistysnäyttö kun sovellus käynnistyy.


3. Backstagen ohitus pikatyökalurivin komentoja käytettäessä

Jos et halua kulkea Backstage-näkymän kautta kun avaat tiedoston tai tallennat sen pikatyökalurivin painikkeilla tai näppäinkomennoilla (Ctrl+O, Ctrl+S), mene jonkun Office-ohjelman asetuksiin kohtaan Tallentaminen ja lisää valintamerkki kohtaan Älä näytä Backstagea tiedostoja avattaessa tai tallennettaessa.


Mitään näistä määrityksistä ei tarvitse tehdä kuin kerran jossakin Office-osaohjelmassa. Sen jälkeen ne ovat käytössä niissä kaikissa!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kolme tapaa sabotoida omaa oppimistaan

Olen onneton valokuvaaja. Pöllökytkin päälle ja kamera laulamaan. Jälki onkin ollut sen mukaista, latteaa ja tasapaksua.

Minulla on tämmöinen Joka vuosi jotakin uutta -projekti, jonka käynnistin muutama vuosi sitten ja jota aion jatkaa hautaan saakka. Projekti tarkoittaa sitä, että opettelen uuden taidon tai perehdyn syvemmin johonkin pintapuolisesti osaamaani. Digikameran käyttökurssi sopi hyvin projektin henkeen, joten vietin viime viikonlopun kurssilla kameraan tutustuen ja kuvaten.

Vielä perjantaina ajattelin, ettei se kuvaaminen kauhean vaikeaa voi olla, koska homma vaikutti sujuvan laskemalla ja loogisesti päättelemällä. Lauantaina tehtiin käytännön harjoituksia, ja huomasin, että ajattelen joko kuvaa tai kuvan ottamiseen tarvittavia kameran asetuksia - molempien huomioiminen yhtä aikaa ei onnistu.

Sunnuntaina kävimme ryhmässä läpi harjoitustehtävien tuloksia ja totesin taas kerran miten ihmisen on joskus annettava itselleen lupa olla ihan säälittävän huono, jos hän haluaa oppia jotakin. Ei ollut kiva katsella omia mokiaan ja vielä julkisesti näytettynä, mutta sietämällä sen tuskan sain paljon eväitä myöhempiin kuvaustilanteisiin tai kai pitäisi sanoa kuvausharjoituksiin.

Onnellisuushan on tavoiteltavin mahdollisin olotila, joten eikö pitäisi pyrkiä minimoimaan kaikki itsetuntoa järsivät ikävät tunteet? Toki. Olisin voinut välttää itseni säälittävän huonoksi tuntemisen tuskan ainakin kolmella tavalla.

  1. Olisin voinut torpata oppimisen tarpeen kokemukseen vedoten. Minähän olen sentään yli 20 vuotta ottanut matkakuvia ilman mitään kursseja. Just! Sehän se onkin arvokasta kun on pitkän aikaa tehnyt samaa asiaa samalla tavalla. 
  2. Aina voi vähätellä taitoa, jossa tietää itse olevansa surkea. Valokuva ei ole enää mitään koska kuka tahansa osaa kuvata ja Photoshop hoitaa loput - jos on tällainen harhaluulo, suosittelen lämpimästi samanlaista kurssia, jonka juuri kävin. Valokuva on lisäksi pilattu kaikenmaailman Instagramhöpsötyksillä - tähän en olisi oikeasti voinut vedota, sillä olen nähnyt, että myös Instagram-kuvien joukosta löytyvät sekä ferrarit että ladat.
  3. Oman osaamattomuuden aiheuttaman kiukun voi aina ulkoistaa jonkun syyksi. Tämä se vasta helppoa ja hauskaa on, sillä syytettäviä riittää: Olosuhteet, laitteet, käsikirjat, ohjelmat, muut ihmiset, hallitus,  globalisaatio ja paremman puutteessa sää. Opettaja laittoi tekemään osan harjoituksista ulkona eivätkä kuvat onnistuneet kun sormia paleli; kamera oli jo monta vuotta vanha ja muutenkin ihan kakka vehje; manuaalin järjestys oli epälooginen.

Nämä kaikki kolme oman oppimisen sabotointitapaa olen tunnistanut myös silloin kun asetelma on toinen ja minä olen se, joka auttaa muita oivaltamaan uusia asioita! Ainakin kahden ensimmäisen taustalta löytyy näkemys, että on ollut olemassa jokin piste, jonka jälkeen maailma ei olisi saanut muuttua. Kolmas taas viittaa siihen, että ihmisen ei pitäisi itse joutua olemaan vastuussa mistään. “Jonkun” pitäisi hoitaa optimaaliset olosuhteet valmiiksi.

Kuvan lähde: Morguefile (www.morguefile.com)
Työelämässä on vielä paljon ihmisiä, jotka ovat kasvuvuosinaan sisäistäneet maailmankuvan, jonka mukaisesti ihminen voisi olla jollakin tietyllä hetkellä “valmis” ja että kokemuksen kertyminen tarkoittaa samaa kuin relevantin osaamisen lisääntyminen. Tätä näkemystä löytää hämmästyttävän nuoriltakin. Ehkä viimeistään nyt olisi opittava kestämään se, että tuon tuostakin pitää olla ihan sikahuonona ja osaamattomana ihmettelemässä uutta asiaa. Parempi ikuinen betaversio kuin päivittämätön lopullinen versio.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Veikö peli rahat?

Olen lukenut melkoisen epäuskoisena parikin artikkelia, joiden aiheena ovat mobiililaitteiden pelien tai sovellusten sisäiset ostokset. Juttujen henki on jotensakin holhoava. Pelin sisältä tehtävän ostoksen mahdollisuutta nähtävästi pidetään huijaukseen verrattavana asiana. Iltasanomat 17.10 lainaa kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiestä Katri Väänästä: “Väänäsen mukaan pelinsisäisten maksujen säänteleminen ei kuulu tällä hetkellä minkään viranomaisen toimialaan.”

Niinpä niin. Tarvittaisiinko ihan virkamies suojelemaan ihmisiä näiden omalta huolimattomuudelta?

Pelihän ei oikeasti vie kenenkään rahoja eikä pelien sisältä tapahtuvan ostamisen pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jo useimpien pelien esittelyissä mainitaan mahdollisuus ostoksiin (in app purchase) ja itse ostotapahtuman nyt viimeistään pitäisi saada hälytyskellot kalkattamaan. Kyllä se on pelaamiseen käytetyn laitteen haltija, joka tekee päätöksen ostaa tai antaa jonkun muun törsätä sallimalla ohjelmien sisältä tehtävät ostokset. On kieltämättä kehnohkoa suunnittelua(*, että laitteiden käyttäjätilillä sovelluksen sisäinen ostotapahtuma on oletusasetuksin sallittu ilman uuden salasanan syöttämistä jonkin aikaa ostoksen jälkeen (iOS 30 15 minuuttia). Ehkä tässä on ollut tarkoitus säästää käyttäjä vaivannäöltä, mutta tuskin olisi mahdoton tehtävä koodata käyttöjärjestelmään vaihtoehto, jolla tili suljettaisiin jokaisen yksittäisen ostoksen jälkeen. On siis teoriassa mahdollista, että laitteen käsiinsä saanut piltti pelaa ja shoppaa iskän luottokortin laulaessa taustalla.

Holtittoman kaupankäynnin estämiseen ei kuitenkaan tarvita montaa hipaisua. Seuraava ohje koskee iOS7-käyttöjärjestelmää:
  1. Valitse Asetukset-kuvake. 
  2. Valitse vasemmasta laidasta Yleiset.
  3. Valitse oikealta Rajoitukset.
  4. Valitse Ota rajoitukset käyttöön.
  5. Syötä pääsykoodi, jota tarvitaan rajoitusmääritysten muuttamiseen. Sitä kysytään kahdesti. Kirjoita pääsykoodi talteen ja laita piiloon. Piiloon ei ole sama kuin liimalapulla jääkaapin ovessa.
Valitse kuvan mukaisella näytöllä toiminnot, joita haluat rajoitusten koskevan. Poista ainakin Ostot ohjelmissa. Tarpeen mukaan voit määritellä rajoituksia muillekin asioille. Esimerkiksi ohjelmien asentamisen ja poistamisen esto saattaa olla tarpeen.



Kun seuraavan kerran yritetään ostaa peliä varten rahaa, timantteja tms. valuuttaa, käy näin:


Jos taas olet antanut lapsille luvan ostaa peleihin valuttaa tai varusteita jollakin tietyllä rahasummalla ja tämä toistuvasti ylitetään, ehdotan, että pistät laitteen jäähylle. Lasten kasvatus ei ole helppoa, mutta silloin kun ratkaisu on yksinkertainen, ei kannata väkisin tehdä asioista monimutkaisia.

*)LISÄYS kello 18:58: Ystävällinen somesukulainen Jari muistutti, että Rajoitukset-osiossa alhaalla on myös kohta Vaadi salasana, josta tuon 15 minuutin rajoituksen voi muuttaa valinnaksi Välittömästi, jolloin piikki ei jää auki. Todellakin! Kiitos. Perun anteeksipyydellen huomautukseni puutteellisesta suunnittelusta.

torstai 17. lokakuuta 2013

Pari kirjoitusta muualla

Tällä viikolla tuolin ja näppäimistön välistä on livahdettu kirjoittamaan taas muualle. Suomen Yrittäjien Yrittäjähuoltamon blogipostauksessa pohdin asioiden priorisointia. Juttu kannattaa lukea jo ihan DIY-ajanhallintatyökalun teko-ohjeen takia: Uskalla valita.

Paikallisessa Suur-Jyväskylän lehdessä peräänkuulutan jonkinlaista vanhan Netiketin korvaavaa ubiikkietikettiä ja päädyn toteamaan, että sellaisen laatiminen on tehtävänä aika epäkiitollinen. Parempi vain kehittää tilannetajuaan: Netiketistä ubiikkietikettiin.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Onko produktiivinen lopputinka ongelmasi?

Viime viikolla ihmettelin ties kuinka monennen kerran ihmisen tapaa vitkastella. Minulla oli kahden kirjoitustyön deadline perjantaina, ja selvästi välttelin niiden viimeistelyä. Mielenkiintoista on, että vitkastellessani deadline-asioiden kanssa, saan paljon valmiiksi kaikenlaista muuta. Facebookista ja Twitteristä löytyi tähän vaivaan runsaasti vertaistukea, mistä päättelin, että ilmiö on yleinen.

Siihen miksi lykkään asioiden tekemistä löydän kaksi isoa syytä, joiden alkuperät ovat toisilleen päinvastaiset. Syitä vitkasteluun ovat

  • tylsä tehtävä
  • tehtävä, jonka haluan tehdä hyvin 

Tylsän tehtävän kanssa vitkastelua ei tarvitse ihmetellä. Ihminen tekee sitä, minkä hän kokee palkitsevaksi. Yleensä palkitsevuutta tulee laskettua lyhyehköllä aikahaitarilla. Tylsä tehtävä ei prosessina ole kovinkaan virikkeellinen, joten se ei myöskään ole palkitseva. Jos kyse on suuresta urakasta, tehtävän valmistuminen on todellisuutta ajankohtana sitten joskus, mikä on epämääräinen ja kaukainen. Paljon palkitsevampaa on kahlata läpi juuri nyt Feedlyä ja Ziteä, kurkkia Twitteriin, ruokkia HayDayn kanat ja possut, järjestellä kuitit kirjanpitoon tai imuroida työhuonesta koirankarvat ja kantaa tyhjät muumimukit pois.

Mikä neuvoksi? Kun huomaan itseni vitkastelevan tylsän tehtävän parissa, yritän ylipuhua itseni pitkän aikavälin palkitsevuuslaskennan moodiin: “Kun nyt saat tämän selkäytimellä tehtävän äkkiä pois tieltä, jää enemmän aikaa jollekin uudelle ja jännittävälle”. Auttaa myös mikäli voin rahan voimin viekotella itseni kiirehtimään: “Saat sitten kirjoittaa laskun vähän aikaisemmin.”



Vitkastelu mieluisan tehtävän parissa on outoa. Käsillä on jotakin, joka inspiroi, joten miksi sabotoin omaa työtäni? Vitkastelu ei ole ajanhallintakysymys vaan se on mielessä. Kyse on  minusta, siitä millainen olen ja mikä haluaisin olla. Kyse on peloista ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta. Kun käsillä on tehtävä, jonka haluan tehdä kunnolla, vitkastelu antaa vielä vähän lisäaikaa. Kun vain miettisin ja ideoisin lisää, voisin tuottaa maailman nerokkaimman vertauksen, hersyvän kielikuvan - tietenkin typerän ajatus- tai kielioppivirheen huomaaminenkin olisi hyvä juttu. Niin kauan kuin tehtävä on kesken, minulla on mahdollisuus olla mitä vaan. Vaikka seuraava Margaret Atwood. Sitten on laitettava piste loppuun ja lähetettävä työ eteenpäin. Siinä se oli. Minä tässä vain, tätinörtti.

Mikä neuvoksi? Kun huomaa olevansa itseä koskevien vaatimusten ja epärealististen odotusten angstimoodissa, pitää olla oikeastaan iloinen. Jos tehtävän tekemisen lykkääminen on sen vastustelua mitä olen nyt, on selvästi olemassa asia, jossa haluan kehittyä. Olen siis  elossa. Minulla saattaa olla jokin intohimo. Itseä koskevat vaatimukset ja odotukset voisivat osoittaa uutta suuntaa, mikäli kovapäisenä suostun katsomaan.

Tämän riemastuksen jälkeen on kuitenkin syytä komentaa itsensä tekemään tehtävä valmiiksi, sillä se mitä tuotan on sellaista mitä nyt pystyn tuottamaan. Usein siinä lopputiimellyksessä syntyy jotakin hyvää, mutta jos se jää syntymättä niin se jää. Asiat on kuitenkin saatettava eteenpäin ja elämä jatkuu.

***
Facebook-vertaistukiryhmäni jäsen kertoi vitkastelulle osuvan nimen: “Produktiivinen lopputinka” Se on kuulemma hyödyllinen. Kaikesta päätellen vitkasteluun kannattaa muodostaa positiivinen suhde.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Olen yksinyrittäjä ja ylpeä itsestäni

Arvostan muita ihmisiä työllistäviä kasvuyrittäjiä. Sitä enemmän, jos he aikaansaavat pysyvää työllistävää kasvua oman yrityksensä tuloilla – jos yrityksen pääasiallista osaamista vielä vuosia toiminnan aloittamisen jälkeen on tukihakemusten kirjailu, jotakin on pielessä.

Toivoisin kuitenkin arvostusta myös meille yksinyrittäjille. Yrittäjyys sinänsä on valinta. Siis vapaaehtoista. Suomessa on monia yritysmuotoja, joista vapaaehtoisesti yrittäjäksi ryhtynyt voi valita itselleen käytännöllisimmän. Yritysmuodoissa on sopivaa niin pienimuotoiseen kuin suurimuotoiseenkin toimintaan. Olen kyllästynyt riivinrautoihin, jotka jankkaavat miten kaikki muut kuin kasvuyrittäjät ovat surkeaa rupusakkia. Tämän tueksi on tietysti helppo vetää esille pakkoyrittäjiksi ulkoistetut työntekijät.

Jos menestystä yrittäjänä mittaa sillä, että voi valita kenen kanssa tekee töitä, saa päättää itse omista aikatauluistaan suurimman osan ajasta ja toisinaan voi myös poimia töistä mielenkiintoisimmat, pidän itseäni kohtalaisen menestyvänä. Rahaa on riittänyt elämiseen, uusiin laitteisiin ja matkustelemaankin on päässyt. Valitsemani yritysmuoto ja laajuus sallivat joustavan elämisen, jossa on sijaa työlle, harrastuksille ja itsensä kehittämiselle. Joku toinen taas kokee elävänsä hyvää elämää olemalla vastuussa kymmenestä työntekijästä ja yritystään kasvattamalla, mutta en minä koe sitä uhkana itselleni tai kadehdi. Tällaisella yritäjällä on luultavasti parempi tulotaso, mutta tuossa edellä juuri kerroin ne asiat, joista muodostuu minun arvojeni mukainen elämä.

Omassa tapauksessani kasvuyrittäjyydessä ei olisi mitään mieltä edes jatkuvuuden näkökulmasta: Tyttäreni opiskelee kahta tutkintoa, joista kumpikaan ei liity millään tavalla minun yritystoimintaani  – ne ovat paljon trendikkäämpiä juttuja.  Miehen osa-aikaisesta yritystoiminnasta, jossa minäkin olen osittain mukana, saattaisi sen sijaan syntyä perheen kasvuyritys, koska siinä on kosketuspintaa tyttärenkin tulevalle osaamiselle. Siitä ei tällä kertaa sen enempää, aika näyttäköön.

Kasvuyrittäjä työllistää, sehän on selvä. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että jokainen yksinyrittäjä työllistää itse itsensä ja on pois työvoimaviranomaisten jaloista. Hänelle ei tarvitse etsiä työpaikkaa olemattomien työpaikkojen joukosta eikä hän nosta työttömyyskorvausta. Moni yksinyrittäjä myös hoitaa suurempia projekteja yhdessä toisten samanlaisten kanssa - työllistämistähän sekin on sikäli kuin ymmärrän.

Sanotaan, että Suomi voisi olla yrittäjyysmyönteisempi maa. Tällöin katseet kohdistetaan hallitukseen ja päättäjiin. Ehkä yrittäjät itse voisivat käydä kohdistamassa katseensa peiliin ja tutkia omien näkemystensä ahtautta. Parantaako keskinäinen kyräily erilaisten yrittäjien kesken yrittäjyydelle myönteistä ilmapiiriä?

maanantai 7. lokakuuta 2013

Syysuutta Evernotelta

Uudistunut Evernote Clipper

Jokin aika sitten Evernote Clipperini alkoi nikotella. Ex-it-helpparina otin tietenkin avuksi parhaan tietämäni keinon: Poista ja asenna uudelleen. Kun perinpohjaisen siivousoperaation jälkeen hain Clipperin uudelleen Chrome-kaupasta, huomasin kapulan muuttaneen melkoisesti muotoaan ja toimintaperiaatettaan. Uusi Web Clipper valtaa näytön oikean laidan lähes kokonaan ja siinä on mukana aikaisempaa enemmän vaihtoehtoisia toimintoja.

Yläosasta voit valita leikkeen tyypin seuraavien vaihtoehtojen joukosta:
Artikkeli  –  leikkeeseen otetaan sivu kuvineen siten, että mahdolliset mainokset, sivupalkit ja  taustagrafiikka jätetään pois.
Yksinkertaistettu artikkeli – sivu muotoillaan uudelleen näyttämään Evernote Clearly -työkalulla siistityltä sivulta
Koko sivu – artikkeli tallennetaan alkuperäisessä ulkoasussaan
Kirjanmerkki – leikkeeseen otetaan mukaan artikkelin otsikko, linkki sekä muutama rivi  tekstiä.
Kuvakaappaus – sivusta otetaan grafiikkakuva.

Kaikkiin leikevaihtoehtoihin tallentuu linkki alkuperäiseen lähteeseen, ei pelkästään kirjanmerkkiin!
Keskellä Merkitse-osiossa on työkaluja, joilla voit tehdä korostuksia ja merkintöjä pääasiasssa kuvakaappauksiin. Tosin HTML-korostustyökalua voi käyttää tekstileikkeiden merkkaamiseen. Merkintätyökaluun saa vaihdettua värin. Nuolityökalulla piirrettävä objekti on ainakin Evernote Skitch -käyttäjille tuttu ja mukava lisä kuvakappausten käsittelyyn. Leimatyökalulla voit lisätä leikkeeseen jonkun viidestä erilaisesta leimasta.  Pikselöintityökalu toimii nimensä mukaisella tavalla, ja kätkee pikselöimällä leikkeestä kohdat, joiden yli vedetään hiirellä.

Tiedosto-osiosta valitaan muistikirja mikäli se on jokin muu kuin oletus, sekä annetaan tunniste(et). Leikkeen voi omaan Evernoteensa tallentamisen lisäksi jakaa myös eri yhteisöpalveluihin.

Alkuvaiheen tutustumishankaluuksien jälkeen ja parista pikkuärsytyksestä huolimatta olen tykännyt uudesta leikkurista. Kun vielä saisin kuvakaappauksen toimimaan myös silloin kun joudun vierittämään pitkää artikkelia. Tällä hetkellä artikkeli vierähtää takaisin sivun alkuun välittömästi kun otan kuvakaappaustyökalun käyttöön.

PostIt Camera

Jos päivitit iPhonesi tai iPadisi uuteen käyttöjärjestelmään (iOS 7.02), olet mitä todennäköisimmin saanut myös Evernote-päivityksen mukana PostIt Cameran. Se tallentaa PostIt-muistilapuista otetun valokuvan leikkeeksi, tunnistaa värin ja niin tahdottaessa liittää leikkeeseen automaattisesti muistutuksen. Työkalu toimii Evernoten sisältä samalla tavalla kuin olet aikaisemminkin voinut ottaa kuvan suoraan muistiinpanoksi. Kun haluat ottaa PostIt-leikkeen eli kuvan PostIt-muistilapusta, vaihdat vain kameran tyypin ja näyttö muuttuu helpottamaan muistilapun rajausta. Evernote tunnistaa PostIt-lapun värin, ja asetuksista voit määritellä eri väriset leikkeet tallentumaan automaattisesti tiettyyn muistikirjaan.


Tuntuuko ajatus paperilapuista ja Evernotesta ristiriitaiselta? Miksi kummassa digitaalisen muistikirjan pitää tukea vanhanaikaisia lippusia? Minusta idea on nerokas ja kuvastaa kehittäjänsä ymmärrystä todellisesta elämästä: Esimerkiksi puhelinkeskustelun aikana tulee kirjattua asioita muistilapuille. Niiden sisällön siirtäminen talteen Evernoteen muuttui juuri astetta vaivattomammaksi.

PS Jos Evernote on edes vähänkään tuttu, mutta tämän postauksen asiat kuulostavat oudoilta, aloita Evernoteen tutustuminen artikkelista Viritä Evernote työympäristösi. Lue sen jälkeen muut Evernote-tagilla merkityt postaukset.