Hyvin harvoin osallistun Facebookin ns. päiviin, en mene tykkääjäksi käskien ja pyynnöstäkin harkiten, avatarkuvassani ei näy nauhoja, merkkejä ja hörhelöitä. Miksi näin tylysti, lillummehan avoimuuden, sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden* pilvellä?
Minulta on kysytty usein mielipidettä siitä, miten tulisi suhtautua kutsuihin, joita etenkin Facebookissa riittää. On päivää sitä sun tätä, pitää halata puuta, pensasta, kompostoria ja liimailla kannustavia mietelauseita yleisövessojen peileihin. Vaatiiko jokin “some-etiketti” tykkäämään aina kun kaveri pyytää tai kehtaako pyytää poistamaan itsensä siitä elämää suuremman asian ryhmästä, johon huomasi tulleensa liitetyksi. Jotkut tykkäysrekrytoinnit koetaan jo tungettelevina.
Vastaan aina, että “tämä on kuule sinun itsesi päätettävä”. Jokaisella on oma tapansa olla. Jos nyt jollekulle on apua siitä, että avaan omia valintakriteerejäni niin hyvä on. Lähtökohtana voisi pitää esimerkiksi oikeutta tehdä valintoja omassa elämässään. Tästä edesmennyt Steve Jobs puhuu Stanford Commencement Address -videolla noin yhdeksännen minuutin kohdalla. Merkitykselliset asiat elämässään voisi löytää esimerkiksi kysymällä itseltään (käännös omani): “Jos tämä olisi elämäni viimeinen päivä, tekisinkö sitä, mitä aion tehdä tänään. Jos vastaus on liian usein kieltävä, on muutosten aika.” On toki asioita, joita pitää tehdä ollakseen ihminen, vaikka ne eivät aina olisi kiinnostavia tai hauskoja. Sen sijaan hämmästyttävän monessa asiassa on vapaus valita, jopa silloin kun ensi reaktionaan toteaa: “No kun enhän mä voi...”. Maksuttomien yhteisöpalveluiden käyttäjäksi ryhtyminen ei ainakaan tuo mukanaan mitään muuta velvoitetta kuin antaa nimi ja valikoituja tietoja vastineeksi oikeudesta käyttää palvelua. Tämän velvoitteen esittää kaupallisin periaattein toimiva palveluntarjoaja ja käyttäjä päättää onko valmis maksamaan luovuttamillaan tiedoilla juuri tämän palvelun käytöstä. Sen jälkeen kaikki on vapaaehtoista.
Ennenkuin moittiva some-etusormi heilahtaa tällaisen itsekkyyden edessä niin kerron että osallistun yhdistystoimintaan ja olen ollut mukana hallitustyössä - on vain vähän aikaa siitä kun astuin syrjään 3-vuotisen puheenjohtajakauden jälkeen. Teen edelleen talkootyötä harrastuksen parissa ylläpitämällä korvauksetta n. 2000 tykkääjän Facebook-sivua ja paria vähän pienempää, kirjoitan lehtiartikkeleita ja osallistun tapahtumien järjestämiseen. Minua on pyydetty kahtena vuonna peräkkäin mukaan hallitustyöhön myös liittotasolla, mutta olen kieltäytynyt tehtävän vaatiman matkustuksen vuoksi - istun jo riittävästi junassa ja busseissa työviikon aikana. En siis pidä itseäni mitenkään superitsekkäänä, tosin en ole mikään uhrautujakaan. Teen vain valintoja, joita on tehtävä, koska yhdessä elämässä ei ole kaikelle tilaa. Et ole “hyvä tyyppi” sillä, että menet joka paikkaan mukaan. Kun on kaikessa mukana, naamakin kuluu niin, että se muuttuu tapetiksi seinällä.
Maailmassa on aina ollut ihmisiä, jotka vaativat ja saatuaan eivät suinkaan kiitä vaan vaativat lisää. Myös tästä syystä on jokaisen omalla vastuulla vetää rajansa. Tosin osallistuminen verkossa ei välttämättä vie aikaa ja voimia, koska onhan helppo klikata Tykkää-nappia tai käydä jättämässä nimi adressiin aina kun joku sitä pyytää - tähän kai kaikki sosiaalisen median keinoin käytävä nimienkeruu perustuu. Vaivannäön määrä tai ajankäytön hallinta ei silti ole ainoa kriteeri, millä rajaan omaa tykkäämistäni ja osallistumistani. Vaikka on helppo napsauttaa hiirellä, pidän myös kiinni vapaudestani valita: yritänkö edes ohjata tekemistäni vai ajelehdinko aivottomasti virran mukana. On oikeus tykätä tai ottaa kantaa vasta kun on tutkinut asioita itse ja vielä senkin jälkeen saa olla osallistumatta. Eikä nyt kannata ryhtyä huitomaan maailmanparannuskortilla: Kaikki eivät halua verkkopresenssiinsä kannanottoja ja politikointia vaan vaikuttavat maailmaan mieluummin vähäeleisesti omien tekojensa kautta ja itsensä näköisellä tavalla. Haluttomuuteen ottaa verkossa näkyvästi kantaa ei varmasti vähiten vaikuta se valitettava seikka, että verkkokeskustelukulttuurimme keskimääräistä laatua voisi verrata siihen, mihin apinaesivanhempamme ylsivät noin viikko sen jälkeen kun olivat laskeutuneet puusta.
Jos edelleen on vaikea löytää raja sille, minkä verran verkossa pitää auttaa ja osallistua, heittäytyminen avunpyytäjän osaan voi avata silmät. Oma ymmärrykseni auttamisesta ja vastavuoroisuudesta selkiytyi kun jätin pariin otteeseen ideointiavunpyynnön Facebook-sivulleni. On sanottu, ettei pidä odottaa suoria vastapalveluksia, mutta silti naiviuttani kuvittelin, että juuri ne joita itse olen eri tavoin auttanut, olisivat innolla rientäneet talkoisiin. Vaan kuinkas kävikään: Apua on tullut, mutta ei välttämättä sieltä, mihin on antanut omaa aikaansa. Tämä on ollut vapauttavaa: En ole velkaa mihinkään tai kenellekään. Saa osallistua ja olla osallistumatta, tilanteen mukaan. Facebookista eivät päivät lopu.
*)Kun Kauhajoen kouluampuminen oli ajankohtainen, käsittelin mm. yhteisöllisyyttä blogipostauksessa Minä olen vastuussa, myös SINÄ olet vastuussa. Perusajatukseni yhteisöllisyydestä on edelleen sama: Yhteisöllisyyttä meillä on aina, merkittävää on se, onko yhteisöllisyys positiivista vai negatiivista.
Minulta on kysytty usein mielipidettä siitä, miten tulisi suhtautua kutsuihin, joita etenkin Facebookissa riittää. On päivää sitä sun tätä, pitää halata puuta, pensasta, kompostoria ja liimailla kannustavia mietelauseita yleisövessojen peileihin. Vaatiiko jokin “some-etiketti” tykkäämään aina kun kaveri pyytää tai kehtaako pyytää poistamaan itsensä siitä elämää suuremman asian ryhmästä, johon huomasi tulleensa liitetyksi. Jotkut tykkäysrekrytoinnit koetaan jo tungettelevina.
Vastaan aina, että “tämä on kuule sinun itsesi päätettävä”. Jokaisella on oma tapansa olla. Jos nyt jollekulle on apua siitä, että avaan omia valintakriteerejäni niin hyvä on. Lähtökohtana voisi pitää esimerkiksi oikeutta tehdä valintoja omassa elämässään. Tästä edesmennyt Steve Jobs puhuu Stanford Commencement Address -videolla noin yhdeksännen minuutin kohdalla. Merkitykselliset asiat elämässään voisi löytää esimerkiksi kysymällä itseltään (käännös omani): “Jos tämä olisi elämäni viimeinen päivä, tekisinkö sitä, mitä aion tehdä tänään. Jos vastaus on liian usein kieltävä, on muutosten aika.” On toki asioita, joita pitää tehdä ollakseen ihminen, vaikka ne eivät aina olisi kiinnostavia tai hauskoja. Sen sijaan hämmästyttävän monessa asiassa on vapaus valita, jopa silloin kun ensi reaktionaan toteaa: “No kun enhän mä voi...”. Maksuttomien yhteisöpalveluiden käyttäjäksi ryhtyminen ei ainakaan tuo mukanaan mitään muuta velvoitetta kuin antaa nimi ja valikoituja tietoja vastineeksi oikeudesta käyttää palvelua. Tämän velvoitteen esittää kaupallisin periaattein toimiva palveluntarjoaja ja käyttäjä päättää onko valmis maksamaan luovuttamillaan tiedoilla juuri tämän palvelun käytöstä. Sen jälkeen kaikki on vapaaehtoista.
Ennenkuin moittiva some-etusormi heilahtaa tällaisen itsekkyyden edessä niin kerron että osallistun yhdistystoimintaan ja olen ollut mukana hallitustyössä - on vain vähän aikaa siitä kun astuin syrjään 3-vuotisen puheenjohtajakauden jälkeen. Teen edelleen talkootyötä harrastuksen parissa ylläpitämällä korvauksetta n. 2000 tykkääjän Facebook-sivua ja paria vähän pienempää, kirjoitan lehtiartikkeleita ja osallistun tapahtumien järjestämiseen. Minua on pyydetty kahtena vuonna peräkkäin mukaan hallitustyöhön myös liittotasolla, mutta olen kieltäytynyt tehtävän vaatiman matkustuksen vuoksi - istun jo riittävästi junassa ja busseissa työviikon aikana. En siis pidä itseäni mitenkään superitsekkäänä, tosin en ole mikään uhrautujakaan. Teen vain valintoja, joita on tehtävä, koska yhdessä elämässä ei ole kaikelle tilaa. Et ole “hyvä tyyppi” sillä, että menet joka paikkaan mukaan. Kun on kaikessa mukana, naamakin kuluu niin, että se muuttuu tapetiksi seinällä.
Maailmassa on aina ollut ihmisiä, jotka vaativat ja saatuaan eivät suinkaan kiitä vaan vaativat lisää. Myös tästä syystä on jokaisen omalla vastuulla vetää rajansa. Tosin osallistuminen verkossa ei välttämättä vie aikaa ja voimia, koska onhan helppo klikata Tykkää-nappia tai käydä jättämässä nimi adressiin aina kun joku sitä pyytää - tähän kai kaikki sosiaalisen median keinoin käytävä nimienkeruu perustuu. Vaivannäön määrä tai ajankäytön hallinta ei silti ole ainoa kriteeri, millä rajaan omaa tykkäämistäni ja osallistumistani. Vaikka on helppo napsauttaa hiirellä, pidän myös kiinni vapaudestani valita: yritänkö edes ohjata tekemistäni vai ajelehdinko aivottomasti virran mukana. On oikeus tykätä tai ottaa kantaa vasta kun on tutkinut asioita itse ja vielä senkin jälkeen saa olla osallistumatta. Eikä nyt kannata ryhtyä huitomaan maailmanparannuskortilla: Kaikki eivät halua verkkopresenssiinsä kannanottoja ja politikointia vaan vaikuttavat maailmaan mieluummin vähäeleisesti omien tekojensa kautta ja itsensä näköisellä tavalla. Haluttomuuteen ottaa verkossa näkyvästi kantaa ei varmasti vähiten vaikuta se valitettava seikka, että verkkokeskustelukulttuurimme keskimääräistä laatua voisi verrata siihen, mihin apinaesivanhempamme ylsivät noin viikko sen jälkeen kun olivat laskeutuneet puusta.
Jos edelleen on vaikea löytää raja sille, minkä verran verkossa pitää auttaa ja osallistua, heittäytyminen avunpyytäjän osaan voi avata silmät. Oma ymmärrykseni auttamisesta ja vastavuoroisuudesta selkiytyi kun jätin pariin otteeseen ideointiavunpyynnön Facebook-sivulleni. On sanottu, ettei pidä odottaa suoria vastapalveluksia, mutta silti naiviuttani kuvittelin, että juuri ne joita itse olen eri tavoin auttanut, olisivat innolla rientäneet talkoisiin. Vaan kuinkas kävikään: Apua on tullut, mutta ei välttämättä sieltä, mihin on antanut omaa aikaansa. Tämä on ollut vapauttavaa: En ole velkaa mihinkään tai kenellekään. Saa osallistua ja olla osallistumatta, tilanteen mukaan. Facebookista eivät päivät lopu.
*)Kun Kauhajoen kouluampuminen oli ajankohtainen, käsittelin mm. yhteisöllisyyttä blogipostauksessa Minä olen vastuussa, myös SINÄ olet vastuussa. Perusajatukseni yhteisöllisyydestä on edelleen sama: Yhteisöllisyyttä meillä on aina, merkittävää on se, onko yhteisöllisyys positiivista vai negatiivista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti