Lukeminen ja kirja – kaksi eri asiaa

Tämä postaus on Suur-Jyväskylän lehdessä 26.6. julkaistu kolumnini. Sen myötä alan hivuttautua tuolin ja näppäimistön välistä kesäkauden harrastusten pariin.

*****
Kesällä luetaan kirjoja. Sade ropisee mökin kattoon kolmatta päivää, mutta pohjoismaalainen dekkari on niin hyvä, ettei harmita yhtään.

Entä miten kuvaan sopii se, että ihmisten sanotaan lukevan yhä vähemmän. Netti vie silmäpareja kirjoilta ja mobiililaitteissa riittää ärsykerikasta näpelöitävää, jonka kanssa satojen sivujen mittaisen tasapaksun printin on mahdoton kilpailla. Kirja on uhanalainen laji, jonka selviytymistä seurataan huolestuneina.

Kun sanotaan, että ihmiset lukevat vähän, tarkoitetaan yleensä perinteisen kirjan lukemista. Lukeminen on kuitenkin kirjasta erillistä toimintaa. Sisältö, joka luetaan, on tärkeämpi kuin väline, jolla sisältö jaetaan. Nyt meillä on painetun kirjan rinnalla useita sisällön jakeluvälineitä, joista voi valita kulloinkin käyttökelpoisimman. Paperille painettu kirja on vain välivaihe, joka yleistyi Gutenbergin innovoitua kirjapainon. Luultavasti silloinkin joku syleili pergamenttikääröjään muutoksen tuskassa ja noitui nykyajan hömpötyksiä

Kuva: josterix@sxc.hu

“Eivät ne lue edes kirjoja, pelaavat ja notkuvat netissä”, sanotaan nuorista. Lukivatkohan kaikki kaverini kirjoja silloin joskus? Muistaakseni osa kahlasi läpi paksuja tiiliskiviä ja toisille riittivät lehdet. Niitäkin oli, jotka eivät lukeneet yhtään mitään.

Lukemista koskevassa keskustelussa kummastuttaa kirjojen ja nettilukemisen sekä pitkien ja lyhyiden tekstin vastakkainasettelu. Minkä takia asioiden pitää olla aina joko tai, eikä mitään siinä välissä? Koska informaatiota on tarjolla monta kertaa enemmän kuin kukaan pystyy omaksumaan, parhaiten pärjäävät ne, joiden lukutaito mukautuu tilanteeseen. Ei kaikkea voi jäädä syvällisesti tutkimaan. Ja on yhdentekevää, miten pitkä teksti on ja missä se julkaistaan: Teksti toimii, jos se on hyvin kirjoitettu. Yksi nerokas tviitti voi sisältää pienen latautuneen tarinan, johon ei tarvita merkkiäkään lisää. Äskettäin luin paperille painettuna versiona Jonathan Franzenin kirjan nimeltä Vapaus. Siinä oli reilut 600 sivua eikä yhtäkään turhaa sanaa.

Neuvot viettää ”laitteetonta ja somevapaata laatuaikaa” ovat yhtä varma kesälomakauden lähestymisen merkki kuin grillimakkaramainokset. Ilmeisesti neuvojen jakelijat haluavat profiloitua aitojen ihmissuhteiden ja inhimillisyyden puolestapuhujiksi, mutta minusta he ovat kamalia tyyppejä: Vain oma tapa olla on oikein! Lukekaa ihmiset vapaasti mitä ja mistä haluatte, tviitatkaa ja facebookatkaa lukemastanne jos siltä tuntuu, mutta vaatikaa hyvää sisältöä. Lukemiseen käyttämänsä väline kannattaa kuitenkin huomioida kun etsii paikkaa aurinkotuolilleen. Laiturilta veteen tipahtaneen kirjan onkiminen kuiville on nimittäin helpompaa kuin nopeasti sukeltavan Kindlen tai iPadin pelastaminen, ainakin jos ranta on syvä ja pohja liejuinen.

*****
Kirjoittelu Tuolin ja näppäimistön välistä jatkuu taas elokuussa. Mukavaa kesää kaikille!