Laiskuusvaihde päälle

Tähän saakka olen aloittanut blogin tai blogien (onpa päheetä puhua blogeistaan monikossa!) kesätauot juhannukselta tai kesä- heinäkuun vaihteesta. Kun juuri edellisessä postauksessa kirjoitin kokemuksen ja kalkkeutuneisuuden välisestä rajasta niin eiköhän tämä riski ole otettava omallakin kohdalla huomioon. Pitää ottaa aikaisemmista vuosista opikseen ja loikata pois kaviouraa kiertämästä: Google Analytics näyttää nimittäin selvääkin selvemmin, että kiinnostus ainakin tämän blogin juttuihin notkahtaa heti kesäkuun alussa ja jatkuu samoissa alavissa maisemissa myös heinäkuun. Poistun siis Tuolin ja näppäimistön välistä seuraavien viikkojen ajaksi. Lisää tarinointia luvassa taas elokuun alkupuolella.

Tietoviikko-lehden Jonna Vuokolan kirjoitus tänään sopii hyvin kesäloman odotustunnelmiin. Hänkin tuntuu kyllästyneen innovaatio- ja yrittäjyyspuheeseen, jota on talven mittaan kuultu monesta tuutista (ja joka ilmeisesti juuri sen vuoksi uhkaa jäädä puheen tasolle). Vuokola toteaa: "Ehkä ei pitäisi yrittää niin paljon." Hän jatkaa pohtimalla yritysmaailman kapeakatseisuutta, joka rajoittuu kvartaalin tunnuslukuihin ja jolle laajempi pitkäjänteisempi ajattelu on vierasta. Kieltämättä toisinaan tuntuu siltä, että pelkkien tunnuslukujen kyttääminen on 1900-luvun liukuhihnateollisuuden perinnettä ja muutakin tarvitaan. Tämän päivän bisnekseen tarvittavat uudet ajatukset kun saattavat löytyä mitä yllättävimmistä paikoista vai kuvitteleeko joku, että esimerkiksi Äkälinnut on luotu gurumarkkinointigenren blogeja ja kirjoja lukemalla? Vuokola suosittelee kaunokirjallisuutta, filosofiaa ja musiikkia. Täydennän listaa ainakin taidenäyttelyillä (BTW Mäntän Kuvataideviikot vaikuttavat olevan tänä vuonna erityisen kiintoisat, poiketkaa katsomassa jos ajelette Keski-Suomessa). Myös joogamatto on minimaailma, josta voi ammentaa paljon (heinäkuussa olen itse ihanan Metsolan kartanon maisemissa joogaleirillä, tässä myös virtuaalinen pihapiiri).

Kesälukemisten joukkoon olen kelpuuttanut muuten yhden ainoan bisneskirjan, josta kerron parin päivän sisällä toisessa blogissani.

Kun kirjoitan tätä, Helsingissä on meneillään Sometime 2011 -tapahtuma. Terveisiä tutuille! Vielä huhtikuussa ajattelin, että voisi olla kiinnostavaa olla paikalla. Toukokuun lopussa tuntui siltä, että junassaistumiskiintiö ei ole ainoastaan täynnä vaan jo vähän ylittynytkin vuoden ensimmäiseltä puoliskolta. Tieto Sometime-tapahtumasta näyttää kyllä kulkevan Helsingistä tänne maakuntiin riittävän hyvin ainakin sen perusteella mitä olen ehtinyt tässä iltapäivän mittaan vilkuilla, kiitos tästä seurantamahdollisuudesta niille, jotka sen ovat järjestäneet.

Mutta nyt hikiset sormeni alkavat tarttua ikävästi näppäimistöön ja tuoli hiostaa. Hyvää kesää kaikille!

”Kokemuksen ja kalkkeutuneisuuden välinen raja on veteen piirretty viiva”

Aiemmin keväällä Ylen Tosi Tarina -sarjan jaksossa esiintyi rautatäti Pirkko K. Koskinen. Terävästi kommentoi maailman menoa. Mieleen jäi aivan ohjelman lopusta lausahdus, miten kokemuksen ja kalkkeutuneisuuden välinen raja on kuin veteen piirretty viiva.

Mitä kummaa? Kokemuksen arvostahan on kirjoitettu läjittäin artikkeleita. Voivotellaan hiljaisen tiedon siirtymisen vaikeutta. Tämän perusteella luulisi kokemuksen olevan pelkästään voimavara ja sitten joku kehtaa viitata kokemukseen aivan kuin se voisi olla taakka! Tosin myös tosielämän käytännöt näyttävät viittaavan tähän samaan (Uutinen: Työmarkkinoilla jo 45-vuotias alkaa olla vanha).

EVA, EK ja Suomen hallitus, huhuu! We have a problem! Eläkkeelle jäämisen ikää pitäisi nostaa, mutta jos yli 45-vuotias ei kelpaa enää töihin niin eläkkeelle tullaan lähivuosina jäämään aikaisemmin kuin ikinä.

Miksi yli nelikymppinen ei sitten kelpaa töihin? Ensinnäkin 40-vuotias vaatii kuulemma liikaa palkkaa ja siksi töihin otetaan mieluummin nuorempia. Ilmeisesti kokemus ei ole tarpeellista, koska siitä ei haluta maksaa. Jokainenhan tietää, että rahaa tulee vain tärkeistä asioista tärkeille ihmisille, vaikka joskus tehdäänkin laimeita yrityksiä nostaa esimerkiksi kotityön ja omaishoivan arvoa. Hekoheko, sellainen on pelkkää juhlapuheiden täytettä mistä ei pätäkkää tule. Voimmeko siis näin todeta vahvistetuksi, että kokemus ei ole minkään arvoista eikä se tuota lisäarvoa.

Mutta entäpä jos kokemusta ei osata käyttää lisäarvoa tuottavalla tavalla? Käsi sydämelle: Lepäämmekö me aikuiset kokemuksen laakereilla?

Jokin ero varmasti on olemassa kokemuksen ja kalkkeutuneisuuden välillä. Ymmärrän kalkkeutumisena sen, että haluaa tehdä aina samoja asioita samalla tavalla ja vetoaa kokemukseen, jotta ei tarvitsisi poistua omalta kaviouraltaan? Muutos voi olla epämukavaa. Tuntee itsensä avuttomaksi ja ahdistuu todetessaan oman kokemuksensa vähäisen arvon. Hirveää, mutta jos ei sitä kestä, on oman oppimisensa pahin este.

Olen joskus markkinointiteksteissä viitannut kohtalaiseen koulutuskokemukseeni. Lakkasin kuitenkin käyttämästä mainintaa, koska kun tarkemmin ajattelee niin mitäpä väliä sillä on mitä tein viitisentoista vuotta sitten. Nyt on aikakausi uusi ja moni asia on toisin. Kokemus sinällään ei merkitse yhtään mitään. Mieluummin korostaisin sitä, että olen moniosaaja tai että olen tehnyt monenlaisia töitä. Sehän kertoo muuntautumiskyvystä. Ehkä jotakin hyötyä on esimerkiksi siitä kokemuksesta, että on ylipäätään kouluttanut jotakin, mutta ei sekään nyt niin varmaa ole. Ehkäpä arvokkainta onkin se, että on tottunut oppimaan pois, unohtamaan ja hylkäämään eikä oma osaaminen ole ollut sillä tavalla egon jatke, etteikö sitä voisi uudistaakin. Hyödyllisintä kokemusta on kokemus oppimisprosesseista.

Tietysti voi myös olla niin, että ne, jotka arvioivat työntekijöiden tuottamaa lisäarvoa, ovat yksinkertaisesti kyvyttömiä arvioimaan kokemuksen hyötyä ja syömme kilpailukykymme keksimällä ruutia uudestaan ja uudestaan. Voi myös olla, että suomalaisilla työpaikoilla ei ole mitään järkevää tekemistä ja tarvitaan halpoja alaisia jotta jotkut saisivat leikkiä johtajaa ennen kuin viimeinenkin paja lähtee Kiinaan. Ja tietysti rekrytointi-ihmiset joutaisivat pohtimaan omia kalkkeutuneisuuksiaan: Onhan esimerkiksi todettu, että mielikuvat iästä ovat aina ajastaan jäljessä, koska jokainen uusi ikäluokka määrittelee itseään uudelleen omalla elämäntyylillään.

Kohtasin sisäisen änkyräni

Muutosvastarinta on vahva sana, joka vaientaa aiheesta esitetyn kritiikin vaikka se olisi perusteltuakin. Aina kun pitää saada tahtonsa läpi, mutta ei halua esiintyä diktaattorina, kannattaa vetää muutosvastarintakortti esille. Määräily ja komentelu ei ole kaunista käytöstä, mutta kun tekee niinkuin itse haluaa ja syyttää muita muutosvastarinnasta, osoittaa olevansa vain niin trendien aallonharjalla. Muiden on pakko vaieta tällaisen jumalallisen edelläkävijyyden edessä, sillä kukapa kaipaisi otsaansa muutosvastarintaisen leimaa. Sehän tarkoittaa sitä, että haikailee viime vuosikymmenelle tai -tuhannelle tai ei nyt vain ole käsittänyt.

Tunnustan, että en oikein tahdo löytää positiivista sanottavaa siitä tavasta, jolla postipakettien toimitus hoituu tätä nykyä. Vastustan siis pakettien toimitustavan muutosta ja olen muutosvastarintainen änkyrä! Aikaisemmin menettelytapa oli: Nouki pakettikortti postilaatikosta, hae paketti itsellesi parhaiten sopivana aikana lähimmästä postin toimipisteestä ja arkesi pelaa.

Vaan miten on nyt. Kun tilaan esimerkiksi kirjan, sen saattaa toimittaa kuriiripalvelu, joka käy oveni takana ihan milloin sitä huvittaa kello 8:00 - 16:00 välisenä aikana. Ellen ole paikalla, jätetään lappu, jossa ilmoitetaan seuraava ajankohta, jolloin pakettia yritetään tuoda. Paketin voi toki hakea palvelun terminaalista, joka ainakin minun asuinpaikastani katsoen on hevonkuusessa ja paketin nouto pitäisi vielä sopia erikseen. Olen myös hakenut paketteja Siwan myymälästä ja R-kioskista, mikä vielä jotenkin menettelee, koska tällöin paketti yleensä tulee kotiani lähinnä olevaan toimipisteeseen.

Ilmeisesti Itella vielä kuljettaa myös paketteja ja se systeemi näyttäisi toimivan entisellä vaivattomalla tavalla. Luultavasti päädyn toisinaan tämän järjettömän kuriirikuljetussysteemin piiriin siksi, että olen yritysasiakas. Keskiarvoyritys on kaikesta päätellen paikka, jossa vilisee väkeä niin että päät kolisevat ja aina on joku paikalla päivystämässä tulevia lähetyksiä. Ellei yksinyrittäjä ole paikalla sopivaan aikaan, noutakoon pakettinsa hevonkuusesta. Sitä ihmettelen, että eikö tulisi kuitenkin edullisemmaksi tarkistaa etukäteen puhelinsoitolla onko paketin vastaanottaja paikalla? Puhelinnumeroni on lähetyksen toimittajan tiedossa, koska se on annettu verkkokaupan lomakkeella ja samaan puhelinnumeroon tulee tekstiviestillä tieto siitä, että paketti on lähtenyt liikkeelle. Turhan ajamisen polttoainekulut taitavat tulla kalliimmaksi kuin yhden tarkistuspuhelun soittaminen.


******
Se mitä viimeksi olen pakettilähetyksenä saanut oli muuten kirja nimeltä On intelligence. Kirjaa suositeltiin minulle kun etsin luettavaksi jotakin, joka auttaisi minua ymmärtämään syvällisemmin mm. sitä miten ihminen havainnoi ympäristöään. E-kirjaan siirtyminen ei ole tuottanut vierotusoireita eikä muutenkaan nostattanut minua vastarintaan, mutta ostin nyt tällä kertaa kirjan printtiversiona, koska kesällä on mukava lukea ihan oikeita kirjoja. Ne ovat kevyitä eivätkä vajoa niin nopeasti pohjaan, jos sattuvat putoamaan laiturilta veteen ja luultavasti kestävätkin mahdollisen putoamisen iPadia paremmin.

Blogivieraisilla

Alkuviikko kului Tampereella kaksipäiväisellä koulutuskeikalla ja työviikkoa on tarkoitus lyhentää harrastuksen vuoksi myös loppupäästä yhdellä päivällä, joten tämän viikon blogikirjoituksen virkaa hoitaa Ideapakka-blogiin laatimani vieraspostaus. Kuvassa on kaikkiaan 3 tärkeää työvälinettä, joista yhden käytöstä kerron viikon kokeneena oivalluttajana.

Ei kannata ostaa palvelua, jota ei ole olemassa

Nyt jos koskaan tekee mieli sanoa, että mitäs minä sanoin! Sain viime vuonna puhelun uutiskynnyksen ylittäneeltä Suomen Verkkoviestintäkeskus Oy:ltä ja minulle kaupattiin palvelua, jolla saisin puhelinmyyntiyritykset loppumaan. Vaikka koen puhelinmyyjien soitot lähinnä häirintänä, vaistoni varoitteli kaikki punaiset valot palaen ja jänisräikät huutaen. Puhelun sävy oli pelotteleva. Minulle jäi epämääräisen turvaton olo ja pohdin pitkään olisiko ihan tosissaan Suomessakin mahdollista, että yrittäjä päätyisi selvitystilaan vain sen vuoksi, että rosvo keksii ryhtyä lähettelemään katteettomia laskuja. Soittaja onnistui esittämään asiansa hakemistoyhtiöiden toiminnasta siihen sävyyn, että meno on kuin villissä lännessä ja yksittäinen pienyrittäjä on täysin avuton. Sanoin soittajalle, että kyllä kai täällä sentään vielä lakia noudatetaan ja jos en jotakin palvelua ole tilannut niin ei siitä myöskään laskua tarvitse maksaa. Soittaja väitti pontevasti vastaan ja kertoi monen yrittäjän uupuneen aiheettomien laskujen selvittelyprosesseissa. Nämä kuulemma mieluummin maksavat satoja euroja kuin lähtevät tappelemaan yhteystiedottomien ja kasvottomien isojen yritysten kanssa. Ja Directa todellakin mainittiin yhtenä pahimmista, vaikka saivat siinä muutkin tunnetut yhtiöt kuulla kunniansa, joten kenelläkään ei ole yksinoikeutta marttyyrin sädekehään.

Asia on nyt lopultakin tutkinnassa. Hyvä niin. Suomen Verkkoviestintäkeskus Oy:n tarjoama palvelu olikin kaikkien epäilyttävien palvelulupausten äiti. Olen etsinyt moneen kertaan ratkaisua siihen, miten yksinään toimiva yrittäjä voisi estää kaikenlaiset aikasyöppöpuhelut, sellaista mahdollisuutta ei ole. Parasta vain opetella hankkiutumaan soittajista nopeasti eroon. Periaatteessa siihen ei tarvita kuin kaksi kirjainta, E ja I. Jos haluaa olla mukava voi ottaa käyttöön 6 lisäkirjainta: K, I, I, T, O, S.

Säälittävintä on muuten tämä (lainaus Digitodayn artikkelista):

Tutkinnan aikana ilmeni, että osa yrityksistä sai laskun, vaikka heihin ei oltu millään tavoin yhteydessä.

Onko tämä ymmärrettävä niin, että Suomen Verkkoviestintäkeskus Oy lupaa suojella asiakasta myös itseltään?

Säästänpä saman tien kaikkien aikaa ja vaivaa kertomalla, että minulle ei edelleenkään kannata soitella hakemistopalveluita, tms. kaupitellakseen. Ala tuntuu houkuttelevan epämääräisiä toimijoita eikä ole halua ryhtyä kokeilemaan, kuka soittajista sattuisi edustamaan rehellistä yritystä, joka kirjoittaa vain ja ainoastaan aiheellisia laskuja. Minulla on yleensä huono onni muissakin arpajaisissa. Jos kaupanteko kiinnostaa, minulle pitää osoittaa verkkosivu, jossa voin rauhassa tutustua tuotteeseen, kaupan ehtoihin sekä selvittää myyjästä taustatietoja ja jättää mahdollisen tilauksen sinä ajankohtana kuin itse päätän. Jos joku väittää minun ostaneen jotakin yhden ainoan puhelinkeskustelun tuloksena, hän valehtelee. 

Moniajoa vai nopeaa tarkkaavuuden vaihtelua?

Ihmisen kyvystä moniajoon on keskusteltu paljon viimeaikoina eikä varmaankaan sattumalta. Näyttää kuitenkin siltä, että moniajomahdollisuutta on liioiteltu. Ilmeisesti silloinkin kun ihminen kuvittelee olevansa moniajossa, hän vain vaihtaa tarkkaavuuttaan erittäin nopeasti tehtävästä toiseen.  Ja nyt oikaiskaa joku sellainen, joka tietää paremmin! Näin olen kuitenkin ymmärtänyt, että kahden yhtäaikaisen tehtävän suorittaminen onnistuu juuri ja juuri, koska aivot voivat jakaa tehtäviä aivopuoliskojen kesken. Kolmas tehtävä uhkaa jo polttaa käämit.

Viime keväänä kirjoitin kokemastani some-väsymyksestä  – menin onneton tekemään sellaisen tempun kun somehuuma oli kuumimmillaan, mikä kertoo olemattomasta itsesuojeluvaistosta! Ettei tuossa väsymyskokemuksessa vain olisi ollut osittain kyse kritiikittömästä uskosta moniajoon sekä tietysti omaan itseen kohdistuvista ylisuurista vaatimuksista.

Tämä kevät on ollut viime kevättä työntäyteisempi ja jotenkin revitään kahteen suuntaan. On edelleen tavalliset perustyöt, mutta on myös kaikenlaista uutta mukavaa vireillä. Koska aika on niukilla, ajanhallintaniksit kiinnostavat. Kevään mittaan olenkin ladannut työmatkojen viihdykkeeksi iPhoneeni mm. aiheeseen liittyviä podcasteja ja joitakin oppeja ottanut jopa käyttöön. Tulokset osoittavat omalla kohdallani, että useimpien työtehtävien kohdalla pyrkimykset moniajoon ainoastaan laskevat työtehoa.

Kotitoimistopäivinä ohjelma voisi olla vaikka seuraava: Ylös aikaisin aamulla ja suoraan työtehtävän kimppuun ilman sähköpostin avaamista tai muiden viestien tarkistelua. Työskentelen n. puolitoista tuntia pitäen välissä lyhyitä (max. 5 min) taukoja. Sen jälkeen teen esimerkiksi lyhyen joogaharjoituksen tms. Uusi 1, 5 tunnin työrupeama, jonka jälkeen käyn läpi sähköpostit ja tärkeimpien somesivujen päivitykset. Lounaan jälkeen jatkan samalla tavalla: Kahden puolentoista tunnin jakson välissä vien esimerkiksi koirat lenkille, johon saatan käyttää kokonaisen tunnin. Tämä järjestys ei ole kiveen hakattu eivätkä työrupeamien pituudetkaan, mutta olennaista on asioiden rytmitys. Se auttaa suoriutumaan välttämättömistä töistä paljon nopeammin kuin yritykset pettää itseään olemalla muka moniajossa. Kotoa käsin tehtävän työn suurimpia haasteita on työpäivän venyminen. Kun olen määritellyt asioille selkeitä aikarajoja, olen pystynyt lyhentämään ns. välttämättömään tekemiseen kuluvaa aikaa.

Useimpiin työtehtäviin tietysti liittyy verkossa oloa ja tässä on riskinä se, että ryhtyy haahuilemaan päämäärättömästi. On vain pitänyt kovettaa itsensä ja opetella suodattamaan. Eikä kaikkiin keskusteluihin ja verkkotapahtumiin ole pakko osallistua.

Ideapakan Facebook-sivulla oli hiljattain linkki Pomodoro-tekniikkaa käsittelevälle sivulle ja oppaisiin.  Olen kokeillut myös tätä tekniikkaa ja se vaikuttaa hyvältä. Jos päivässä on erityyppisiä tehtäviä, niihin kannattanee kokeilla erimittaisia jaksoja. Jotakin työtä jaksaa intensiivisesti pidempään, joihinkin tehtäviin lyhemmät jaksot sopivat selvästi paremmin. Itselle sopiva työrytmi jättää enemmän aikaa myös sille päämäärättömälle haahuilulle, joka voi tuottaa yllättäviä oivalluksia ja sattumia, somejargonilla serendipiditeettiä.

Lue myös Keskeytyskielto työpaikalla tukee muistia ja Ole laiska - saat enemmän aikaiseksi.

Tätinörtin suositus on kaksi podcastia HBR IdeaCast-sarjasta:

Productivity Secrets of a Very Busy Man

Productivity, Multitasking and the Death of the Phone

Hus, työtapoja päivittämään

Jotkut työt eivät toistu kovinkaan usein, joten niihin liittyviä käytäntöjä ei muista ulkoa ja pitää turvautua kirjalliseen ohjeeseen. Olen saanut eri töiden toimeksiantajilta ja yhteistyökumppaneilta paljon ohjeita sähköpostilla. Ohjeet ovat pääsääntöisesti hyviä ja niistä on paljon apua, kiitos niistä. On kuitenkin pieniä ongelmia: Sattuu olemaan niin, että minulla on 3 sähköpostitiliä hyötykäyttötarkoituksiin + useita eri huuhaatilejä somepalveluiden testaamiseen ja opetuskäyttödemoihin. Lisäksi käytän erilaisia päätelaitteita ja sähköposteja voi lukea niillä kaikilla. Maksullisten sähköpostitilien palvelintila on aika pieni ja viestejä on aina silloin tällöin ladattava oman koneen kiintolevylle. Varmuuskopioita otan toki säännöllisesti, mutta yksittäisen kiintolevyn varmuuskopiointi ei sinällään ole kovinkaan toimiva ratkaisu usean päätelaitteen käytöstä johtuviin haasteisiin. Paljon ylimääräistä harmia on aiheutunut siitä, että jokin tärkeä asia on sen koneen kiintolevyllä, joka ei juuri sillä hetkellä ole avoinna vaan viruu laukussa jossakin nurkassa. Sitä paitsi on Murphyn lain mukaista, että varmuuskopioinnista jää pois juuri se tiedosto, jota tarvitsee kerran puolessa vuodessa tai harvemmin.

Ja nyt ei kiitos sellaisia antiikkisia ehdotuksia, että minun pitäisi pystyttää tänne oma palvelin tai muuta yhtä älytöntä. Mieluummin niin, että työtapojen päivityksestä tälle vuosituhannelle tulisi hyve. Tälläkin hetkellä eräs tehtävä on ollut monta päivää jumissa kun olen kysynyt kadottamaani ohjetta ihmiseltä, joka on ilmeisesti matkalla/sairaana tai muusta syystä ei ole päässyt vastaamaan sähköpostiinsa. Miksi ei säännöllisesti tarvittavia ohjeita voisi kirjoittaa esimerkiksi wikiin, josta niitä voisi käydä lukemassa silloin kun niitä tarvitsee ja johon muutoksetkin olisi helppo päivittää.

Olen tämän talven aikana alkanut siirtää asioita yhä enemmän pilveen, koska se on yksi tapa välttää useassa eri sijainnissa olevien tiedostojen aiheuttamat ongelmat. Sain taas ylimääräistä arkistointitilaa kun otin blogille oman domain-nimen ja oma pilviarkisto on tullut myös "virallisen" verkkosivun palveluntarjoajalta. Varmuuskopioinneista on toki huolehdittava, sillä sitä askaretta ei mikään pilvipalvelu tee tarpeettomaksi. Toisaalta asioiden säilyttämisen pilvessä voi yksinkertaistaa ko. prosessia. Monen eri päätelaitteen loukusta en nähtävästi pääse, mutta en haluakaan. Niiden monipuolinen hyödyntäminen on tätä päivää ja onko edes yllätys, että se voi vaatia työtapojen tarkistamista?

SAANKO ESITELLÄ, TÄTINÖRTTI!

Tässä yhteydessä muuten haluaisin esitellä hyvän ystäväni Tätinörtin, joka on pitkään liikuskellut blogini liepeillä. Katsotaan nyt millaisen roolin hän tulee jatkossa saamaan. Mitään tiukasti raamitettua työsopimusta emme ole vielä tehneet.

Tätinörtin stailasi esiintymiskelpoiseen kuntoon Linda, joka pitää mainiota Saukon Taivaspaikka -sarjakuvablogia.

Tätinörtti on oikein mukava tyyppi, mitä nyt ärsytettynä saattaa lievästi häijyillä.