tiistai 24. syyskuuta 2013

Digifitness - terveyden uusi ulottuvuus

Online- ja offline-maailma, jotka vielä muutamia vuosia sitten olivat kaksi erillistä maailmaa, ovat yhdistymässä. (Tuija Aalto: Kuinka olla avoin, työelämän uudet viestintätaidot)
Tämä blogipostaus on minun ja Varpu Tavin yhteinen kirjoitus:

Tutustuimme virtuaalisesti viime keväänä, ja aloimme hyvin nopeasti vaihdella ajatuksia terveydestä, istumatyöstä, hermohälystä, someoppimisesta, nettiriippuvuudesta.... Pyörittelimme ja pallottelimme ajatuksiamme edestakaisin, ja päädyimme luomaan uuden käsitteen: Digifitness.

Puhumme fyysisestä kunnosta ja mielenterveydestä. Olemme myös sujuvasti sisäistäneet ihmisen kokonaisuudeksi, jossa molemmat yhdistyvät. Entä maailmamme digitaalinen ulottuvuus? Toimintakykyyn kuuluvat fyysisen ja psyykkisen terveyden lisäksi myös asenteet, taidot ja tieto, joilla selviydytään digimaailmassa.

Olemme molemmat lähteneet innolla mukaan virtuaalimaailmaan ja kokeneet sen avanneen lukuisia uusia mahdollisuuksia. Erityisen kiinnostavana ja hyödyllisenä olemme pitäneet virtuaaliyhteydenpitoa eri alojen ammattilaisten kanssa. Internet mahdollistaa eri tietolähteiden ja näkökulmien yhdistelemisen täysin uutta luovalla tavalla, minkä kumpikin olemme työssämme havainneet.

Koska kuitenkin olemme täysjärkisiä ja meillä on molemmilla elämä, olemme alkaneet yhä enemmän pohtia, millä työkaluilla ja työtavoilla me hallitsemme digitodellisuutta eikä se meitä. Näitä työkaluja ja työtapoja kehittelemme parhaillaan.

Ihmisen terveys ja hyvinvointi on perinteisesti jaettu fyysiseen ja henkiseen kuntoon. Fyysinen kunto on sitä, että ihminen pystyy tekemään asioita, joita haluaa tehdä. Mikäli haaveet ovat vaativia, hän joutuu tekemään enemmän enemmän fyysisen kuntonsa eteen. Tavoitteiden ja tekemisen pitää olla tasapainossa. Istuen töitä tekevien ajatustyöläisten fyysisistä haasteista tärkein on istumatyön terveystuhojen minimoiminen.
Psyykkinen fitness on toimintakyvyn säilyttämistä silloinkin, kun elämä silkkihansikkaitten sijaan tarjoaa rautanyrkkiä. Psyykkiseen kuntoon kuuluu mielenrauha, maltti valita ne taistelut, joihin osallistuu, ja toisarvoisten kähinöitten silleenjättäminen. Psyykkiseen fitnessiin kuuluu myös digivälineiden käyttäminen viisaasti, niin että ihminen hallitsee laitetta eikä laite ihmistä. Siihen liittyy olennaisena osana sen muistaminen, että mieli tarvitsee sopivissa suhteissa virikkeitä, haasteita ja lepoa.

Digifitnessissä tärkeintä on asenne: halu ymmärtää, miten maailma toimii nyt ja miten mahdollisesti tulevaisuudessa. Kanssakäymisen, työnteon ja viihteen kuluttamisen uudet tavat asettavat uudenlaisia haasteita terveydelle. Digikuntoinen ihminen ottaa vastuun omasta osaamisestaan, hän on motivoitunut uusien teknologioitten haltuunottamisesta. Digifitit ovat terveen kriittisiä, kaikkea ei pidä ottaa annettuna eikä kaikkeen pidä rynnätä mukaan – tai kaikkea torjua ihan periaatteesta.

Hyvinvointi ja elämänlaatu asetetaan usein vastakkaisille puolille kuin maailman digitalisoituminen.
Digiajan hyvä elämä on ajassa ja muutoksessa mukana pysymistä, digisyrjäytymisen ennaltaehkäisyä, elämän ja virtuaalielämän tasapainoa, internet-kuplaan ajatumisen välttämistä, ja ennen kaikkea ajankäytön ja ajattelun ohjaksien pitämistä omissa käsissä.




(Diaesityksen linkki niille, jotka lukevat tätä verkkosivuni uutisvirrasta.)

Digifitness tulee olemaan keskeisessä roolissa lähivuosien ja vuosikymmenien terveysjattelussa. Ilman digikuntoa ei ole kuntoa.

Outi Lammi ja Varpu Tavi

tiistai 17. syyskuuta 2013

Ensin BYOD, sitten LOYO

BYOD (Bring Your Own Device) tarkoittaa sitä, että työntekijä voi tehdä töitä omilla laitteillaan ja itse valitsemillaan ohjelmilla. Jälkimmäisestä onkin saatu jo seuraava trendilyhenne eli CYOA tai BYOA (Choose/Bring Your Own Application).

Monesti valistuneen tietotyöläisen itsehankkimat laitteet ja kokeilujen kautta hyväksi havaitsemat ohjelmat ovatkin paljon käytännöllisempiä ja joustavampia kuin työnantajan tarjoamat. BYOD ja CYOA vaativat joka tapauksessa sen verran osaamista, että niiden toteutuminen merkitsisi samalla perusosaamisvaatimusten hinautumista taas pykälän verran ylöspäin. Onko seuraava trendilyhenne sitten LOYO = Learn On Your Own?


BYOD:n yhtenä etuna mainitaankin yleensä vähenevä koulutustarve mikä on ymmärrettävää. Vahvoilla ovat ne, jotka muutenkin tarvitsevat koulutusta vähiten. Entä ne, joiden asenne tieto- ja viestintätekniikkaan on negatiivinen, mistä väistämättä seuraa olematon motivaatio ottaa vastuuta omasta osaamisesta ja sen kehittämisestä? Tulevatko BYOD/CYOA ja LOYO olemaan uusi työmarkkinakelpoisuuskriteeri? Jos onnistuu pysyttelemään kärryillä, on mukana pelissä.

Työuran pidentämispuheita kuunneltuani haluan myös väistämättä kysyä, että miten vakavasti otettava työntekijäkandidaatti olisi hyvillä BYOD/LOYO-valmiuksilla varustettu viisikymppinen? Voisiko hän jopa olla työnantajan silmissä houkuttelevampi kuin kolmikymppinen, joka ilmoittaa ettei “laitteiden lääppiminen” kiinnosta tippaakaan?

Toteutuu BYOD täysimittaisena tai ei, viimeistään nyt on syytä uskoa, että tieto- ja viestintätekninen osaaminen eivät ole enää valintakysymys. Aina jostakin löytyy joku, joka on omasta mielestään sellaisessa asemassa ettei hänen tarvitse liata hyppysiään “nörttijutuissa”. Kuitenkin moni 15 vuotta sitten nörttijuttuna pidetty asia alkaa olla perusosaamista. Hyvä esimerkki tästä on sisällön julkaisu verkkoon: Aikanaan puhuttiin miten julkaisujärjestelmät tekevät asiat helpoksi kun ei tarvitse tietää koodista mitään. No jaa. Enpä ole vielä törmännyt yhteenkään verkkojulkaisujärjestelmän editoriin, joka toimisi niin luotettavasti ettei koskaan tarvitsisi kurkistaa miltä sisällön html-koodi näyttää!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Hootsuitella tolkkua Twitteriin

Hootsuite on selaimessa toimiva sovellus, jolla voi viestiä keskitetysti useisiin yhteisöpalveluihin. Se muistuttaa TweetDeckiä, jota minulla oli tapana suositella aikaisemmin. Siirryin kuitenkin viime keväänä Hootsuiten käyttäjäksi, koska TweetDeck muuttui ja se lakkasi toimimasta sillä tavoin kuin haluaisin tuollaisen sovelluksen toimivan. Hootsuitesta on olemassa eri tavoin hinnoiteltuja vaihtoehtoja, joista ilmaisella perusversiolla pääsee alkuun ja vähän pidemmällekin. Hootsuitesta on saatavana myös appsit mobiililaitteille, jotka valitettavasti eivät synkronoidu keskenään tai selainversion kanssa. Käyttöönotto vaatii siis pientä askartelua minkä toisaalta voi kääntää edukseenkin: Haluatko viestiä esimerkiksi mobiilisti eri periaatteella kuin tietokoneesi äärestä?

Vaikka Hootsuiteen voi yhdistää useita tilejä, käsittelen tässä postauksessa Hootsuitea Twitter-clientina. Hootsuiten mahdollisuuksien esittelyyn yksi blogipostaus kun ei riittäisi alkuunkaan.

Hootsuiten tehokas käyttö perustuu listoihin. Jotkut sanovat, että kun seuraa oikeita ihmisiä niin ei tarvitse listoja. Tässä ilmeisesti listojen ajatellaan olevan ennen kaikkea hälyn suodattamista varten. Ovathan ne sitäkin, mutta listojen avulla voi myös ryhmitellä uutisvirtaansa tilanteen mukaan. Itselläni on useita aihelistoja. En usko, että kukaan meistä on niin yhdenasianihminen, että Twitter-virrassa kaikki olisi joka päivä samanarvoista. En suinkaan joka päivä tarvitse uusimpia uutisia mindmappauksesta tai esitysaineistoista. Ehkä huomenna oppiminen, työkalut tai trendit ovat tärkeämpiä. Juuri listat auttavat minua poimimaan kulloinkin tärkeimmät uutiset esille. Hootsuiten kaltaisen sovelluksen käyttäjä voi myös helposti lisätä uutisvirtaansa päivän kuuman puheenaiheen tai tietyn tapahtuman hashtagin, tai lisätä hakuehtoon perustuvan sarakkeen. Hootsuite vapauttaa minut tekemään töitäni siksi aikaa kun se kerää sarakkeisiin tilaamani tiedon.

Kesällä ostin iBooks-kirjastooni Alexandra Samuelin e-kirjan Work Smarter with Twitter and Hootsuite. Suosittelen teosta jokaiselle, joka haluaa käyttää Twitteriä tehokkaasti mahdollisimman vähällä vaivalla. Alla oleva diaesitys sisältää Alexandra Samuelin kirjasta poimittuja neuvoja, joilla pääsee alkuun Hootsuiten kanssa:

torstai 5. syyskuuta 2013

Noksu ja minä eli tuotteen nimen merkitys

Kuulin Nokia-kaupasta tiistaiaamuna kuopiolaisessa hotellissa ja oli vähällä, etten pistänyt itseäni ripsivärillä silmään. Tosin saattoihan tuon arvata.

Aiheesta käytävässä keskustelussa nousevat esille Nokiaan liittyvät suuret tunteet. Ymmärrän sen, koska Nokia on vaikuttanut suomalaisten elämään monin tavoin. Silti tunnustan, että Nokia ei ole koko olemassaolonsa aikana onnistunut herättämään minussa äärimyönteisiä fiiliksiä, ja syynä tähän on erään puhelinmallin huono nimivalinta. Olin hankkimassa ensimmäistä matkapuhelintani 90-luvun alkupuolella. Nokian puhelimista minulle tarjottiin laitetta nimeltä Cityman. Ärsyynnyin sillä tavalla kuin parikymmentä vuotta nuoremmalla minälläni oli tapana ärsyyntyä. CityMAN! Oletus puhelimen käyttäjän sukupuolesta oli ilmiselvä – myyköön rauhassa puhelimiaan miehille. Toinen varteenotettava vaihtoehto oli ruotsalaisen Ericssonin puhelin, jonka valitsin vain siksi, että nokialaisen nimivalinta sai minut suivaantumaan. Puhelin toimi ja palveli hyvin aikansa. Sen jälkeen minulla oli neljä nokialaista, mutta vaihtoehtojahan ei käytännössä oikein ollut.

Ensimmäisen älypuhelimeni oli iPhone. Siihen päädyin lähinnä testikäytöstä saamani kokemuksen ansiosta, lisäksi valintaan vaikutti se, että tiesin iPhonelle olevan saatavissa hyviä sovelluksia toisin kuin muille merkeille siihen aikaan. Sanottakoon vielä, etten ole mikään laite- tai käyttisfundamentalisti. En ole esimerkiksi koskaan ymmärtänyt Applen tuotteiden ympärille muodostunutta kulttia vaikka niistä pidänkin. Minun on ainakin osan aikaa käytettävä PC-laitetta töissäni, mutta kakkoskoneena on Mac, josta käyttökokemuksen ja tarjolla olevien ohjelmien vuoksi on hyvää vauhtia tulossa tasaveroinen vaihtoehto – noin puolet koulutuksistakin on jo sellaisia, ettei ole mitään väliä minkä laitteen kanssa olen liikkeellä. Pidän ratkaisevina asioina nimenomaan sovelluksia ja käyttökokemusta, joka sekin vaikuttaa olevan hyvin henkilökohtainen asia – käytettävyysasiantuntijoiden lausunnoilla ei välttämättä ole mitään tekemistä asian kanssa.

En ole hetkeäkään ajatellut, että olisi pitänyt puhelinvalinnoissa suosia nokialaista siksi, että se oli suomalainen, mutta olisiko asia toisin, jos aikoinaan Cityman-nimen tilalla olisi ollut jokin muu, tästä en ole varma. Ehkä en sittenkään toimi päätöksissäni järkisyiden pohjalta sillä tavalla kuin kuvittelen. Moni luulee olevansa rationaalinen, mutta päätöksiä tehdään tunteiden varassa useammin kuin välitämme myöntää.

Tämän kirjoituksen opetus on se, että kun valitset tuotteelle tai palvelulle nimeä, mieti tarkkaan kenelle olet sen suunnitellut. Ellet halua sulkea jotakin tiettyä käyttäjäryhmää pois potentiaalisten asiakkaiden joukosta, älä anna tuotteelle nimeä, joka tekee sen puolestasi. Olikohan Nokialla Cityman-puhelimen markkinoinnista vastaavassa tiimissä yhtäkään naista?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Me tylyttäjät

Miksi meidän on niin vaikea olla ystävällisiä kirjoittaessamme”, kysyi Ville Seuri perjantain Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla. Seuri päätyy yhteisten sääntöjen puutteeseen. Kun kirjoitimme paljon kirjeitä, käytössä oli niin paljon vakiiintuneita ilmaisuja, että lukijan oli helppo päätellä lähettäjän tarkoitukset. Kun viestintämahdollisuudet lisääntyivät ja moninaistuivat, ei ollut enää yhtenäisiä sääntöjä: ”Kukaan ei ollut oppinut koulussa, miten Facebookissa kirjoitetaan.”

Digiviestinnän käytännöt hakevat varmasti vielä muotoaan. Vaikka unohdettaisiin vihakirjoittajat ja kaikenlaiset pahaa oloaan oksentavat nettirettelöitsijät, tavanomaisessakin sähköisessä viestinnässä on paljon hiomista. Seuri tekee huonoista vuorovaikutustaidoista ikäkysymyksen, mutta ikään vetoaminen on selityksenä löysä. Toki 90-luvulla syntyneet ovat altistuneet digitaaliselle vuorovaikutukselle pienestä pitäen ja siihen nähden heidän taitojensa pitäisikin olla kohtalaiset. Kyllä kai kuitenkin on kyse siitä, miten hyvin on sisällä digitaalisessa kulttuurissa, sekä missä määrin yleensä osaa ja haluaa olla kohtelias. Ei ole mitään sellaista tekijää, joka estäisi motivoitunutta ja uusiin asioihin myönteisesti suhtautuvaa aikuista hallitsemasta digiviestinnän kuvioita.

Olemmeko joskus myös lukijoina pahantahtoisia? 

Toisinaan vaikuttaa siltä, että ihmiset myös hakemalla hakevat tilaisuutta närkästyä ja pahoittaa mielensä. Twitterissä ja Facebookissa on helppo yhtyä paheksuntaan ja kauhisteluun, joka ei aina tunnu suhteelliselta. Aina on jokin möläytysgate meneillään.

Pahantahtoinen lukemistapa voi olla myös tahatonta ja johtua huonoista digitaidoista. Vuorovaikutukselle on annettu hienoja välineitä, mutta luku- ja kirjoitustaidon kehittäminen ei ole juurikaan näyttänyt kiinnostavan. Nykyaikaista lukutaitoa on ymmärrys käytössä olevan välineen luonteesta. Viestintäkanava vaikuttaa siihen, millä tavalla toimitaan ja tottumattomalle oudot käytännöt voivat olla järkytys. Seuri käsittelee kirjoituksessaan sanavalintoja, mutta lyhytsanaisuuskin voidaan ymmärtää tylyydeksi. Pikaviestissä suoraan asiaan menevä työkaveri on lyhytsanainen, koska – hyvänen aika – hänhän käyttää pikaviestiohjelmaa. Tai monta kysymystä käsittävään sähköpostiin saatu vastaus “palaan asiaan huomenna” ei välttämättä tarkoita sitä, että vastaanottaja ei pitäisi viestin käsittelyä tärkeänä. Ehkä hän istuu tutisevassa ja tärisevässä linja-autossa kosketusnäytöllinen puhelin kädessä, jolloin viesteihin vastaillessa ei tee mieli rustata yhtäkään ylimääräistä korulausetta tai vitsinpoikasta. Tietysti lyhyenkin viestin sanat voi valita monella tavalla.

Hymiöiden kohtuukäyttäjä on taitava viestijä

Seuri muistuttaa hymiöistä, jotka ovat kehittyneet kompensoimaan luonteeltaan suullista viestintää muistuttavan nettiviestinnän eleiden ja ilmeiden puuttumista. Haluan korostaa tekstin kohtaa ”taitava hymiöiden käyttö”. Hymiöiden liikakäyttö se vasta hämmentävää on. Joillakin ihmisillä on tapana täplittää viestinsä aivan kuin heillä olisi hallussaan hymiöitä ampuva haulikko: Voisitko lähettää asiakirjan X mitä pikimmin :). Olisi tärkeää :) saada laskelma mukaan jo tämän viikon projektitapaamiseen :). No oliko sillä asiakirjalla kiire vai eikö sillä ollut? Jostakin syystä hymiöammuntaa harrastavat etenkin naiset. Hymiön tarkoitushan on sanotun loiventaminen tai osoittaminen jopa vitsiksi. Kuulkaa sisaret, jos jatkuvasti kuulette tytöttelyä tai koette tulevanne ohitetuksi, niin ehkä kannattaisi katsoa kriittisellä silmällä omaa viestintätyyliään. Onko ihme ettei oteta vakavasti, jos kokee tarpeelliseksi pehmentää joka ikinen sormistaan lähtevä työasioihin liittyvä neutraali lause?