Sivut

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tekijänoikeudet koskevat blogiakin

Verkkotekstejä kuten esimerkiksi blogia ei voi mitenkään verrata tekijänoikeuksien osalta kirjaan, koska tekstin täysimittaisten tekijänoikeuksien syntymiseen tarvitaan kustantaja tai ainakin bloggauksesta pitäisi saada rahaa.

Suunnilleen tällaisen käsityksen kuulin hiljattain bloggauksesta ja tekijänoikeuksista. Ei hyvänen aika, ei näin! Tekijänoikeuksien syntymiseen riittää, kun joku tekee jotakin, joka täyttää teoksen tunnusmerkit. Aivan sama pyöriikö kuvioissa raha tai välikäsiä. Tekijänoikeuslaki on sekava ja ajantasaistamisen tarpeessa, mutta minulle on ainakin tärkeää, että sellainen laki on olemassa. Sitähän voi toimimattomilta osiltaan korjata.




Molempia omia blogejani koskee cc-lisenssi, joka estää kaupallisen käytön, mutta eihän se nyt sitä tarkoita, etteikö kysyä saisi. Esimerkiksi Tiedon kuvia -blogista on pari kertaa pyydetty kuvaa “lainaksi” ja taisivat molemmat kysyjät olla kaupallisia toimijoita. Ei minulla ollut mitään syytä kieltää kuvien käyttöä. Yleisenä periaatteena minulla on, että myönteiseen vastaukseen vaikuttaa se, miten pyytäjä itse asennoituu auttamiseen, avoimuuteen ja materiaalin jakamiseen.

Ja jos joku huomaa diaesityksessäni ehdottomasti korjausta vaativia kohtia, otan mielelläni tiedon vastaan ja teen korjauksen. On kaikkien bloggaajien etu, että näitä asioita koskevia väärinkäsityksiä oiotaan.

LISÄYS 6.3.
Diaesitys on saanut paljon myönteistä palautetta, ei varmastikaan täydellisyydestä vaan enimmäkseen siitä, että ylipäätään nostin tämän blogien tekijänoikeusasian esille. SlideSharessa diaesitykseni kommenteissa on Tarmo Toikkaselta tärkeitä lisäyksiä ja tarkennuksia. Hän mainitsee käsitteen lähioikeudet, joka mm. suojaa blogien valokuvia – et siis voi käydä napsimasta toisten blogeista kuvia omaasi. Tästähän muotibloggaajat ovat valistaneet ihmisiä, mutta olen nyt alkanut miettiä onko valistus ollut sittenkään riittävää. Melko hurjia juttuja olen nimittäin nyt kuullut blogien kohtelusta. Käyttämästäni MonaLisan kuvasta on myös huomattava, että vaikka tekijänoikeudet lakkaavat olemasta voimassa tekijän kuoleman jälkeen, teoksesta otettu valokuva ei ole automaattisesti vapaata riistaa vaan asia on aina tapauskohtaisesti tarkistettava. Mutta kuten viimeisessä diassa totean, tämä on vain johdanto erittäin laajaan aiheeseen ja antamiini linkkeihin on syytä tutustua kun tarvitsee tietoa.

Tarmo Toikkanen on muuten mies, joka on kirjoittanut Ville Oksasen kanssa teoksen nimeltä Opettajan tekijänoikeusopas.

Katso myös miten Linda Saukko-Rauta avaa oman piirrosbloginsa cc-lisenssiä.

Tekijänoikeudet ovat monimutkainen asia ja jos joku huomauttaa niistä sinulle, asennoidu periaatteessa niin, että olet valmis vuoropuheluun. Ensimmäiseksi ei kannata ryhtyä änkiottona vänkäämään. Ja paljolta säästyy kun reilusti kysyy selvällä suomenkielellä jo etukäteen.

3 kommenttia:

Johanna Kotipelto kirjoitti...

Hei Outi, auta aloittelijaa lisenssimäessä! Ajattelin seurata esimerkkiäsi ja mahdollistaa blogieni sisällön jakamisen, huomisen Jaa jotain -päivän kunniaksi. Tartuin Tarmon postaamalla Jaa jotain -sivulla lisenssivalitsimeen ja täyttelin kohdat lisenssiäsi matkien (se yleisin oppimisen tapa, eikö!) Sinun lisenssissäsi on Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen-1.0 Suomi; minulle syntyvä versio on muotoa Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton. Toisessa Suomi, toisessa Muokkaamaton - ilmeisesti kuitenkin pääasiassa sama lisenssi? Kiitos avusta!

outi.lammi kirjoitti...

Hei Johanna, hyvä kun muistutit :) Minun nimittäin on pitänyt pitkään päivittää oma lisenssini tuohon kolmoseen. Samasta asiasta on kyse vaikka toisessa on ykkönen ja toisessa kolmonen.

Johanna Kotipelto kirjoitti...

Kiitos Outi! Ja eikun lisäämään koodinpätkää.. saapas nähdä, mitä kysymyksiä sitten herää.. :)