keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Bloggauspohdintoja

UUSI DOMAINNIMI

Ensimmäiseksi ilmoitusasiaa: Tämän blogin domainnimi on nyt www.outilammi.com. Oma domainnimi on tietysti aina oma ja sellaisen hankkiminen on ollut työlistalla jo pitkään. Nimeä valitessani kävin läpi kaikenlaisia viritelmiä kun kokeilin, miten Tuolin ja näppäimistön välistä voisi lyhentää helposti muistettavaksi ja yhtä helposti kirjoitettavaksi nimeksi. Kun kriteerinä vielä oli, että aikaansaannoksen pitäisi myös näyttää tolkulliselta, ymmärrätte varmasti, miksi päädyin käyttämään omaa nimeäni.

On tietysti todennäköistä, että joku sotkee fi-päätteisen verkkosivuni osoitteen blogiosoitteeseen, mutta tänne on tulossa välilehti, jossa kerron itsestäni ja johon myös lisään linkin perusnettisivulleni. Täältä pääsee sinne ja sieltä tänne, joten eiköhän se jossakin vaiheessa kirkastu jääräpäisimmällekin, että toinen on perinteinen nettisivu ja toinen blogi.

MIKSI EN VAIHTANUT WORDPRESSIIN VAIKKA SE ON NIIN PRO?

Yleisen mielipiteen mukaisesti blogin pitäisi olla toteutettu WordPressin tai vastaavan julkaisualustan päälle. Yleinen mielipide kattaa tässä yhteydessä lähteinä sekä asiantuntijat että wannabe-asiantuntijat, joista etenkin jälkimmäisillä tuntuu olevan erittäin vahvat näkemykset asioista. Kun yleiselle mielipiteelle ryhtyy tivaamaan perusteluja, kuulee mm. sen, että WordPressissä on edistyneemmät hallintatyökalut – tämä tulee enimmäkseen asiantuntijoiden suusta ja se kuulostaa aivan järkeenkäyvältä perustelulta. On myös sanottu, että WordPressillä nyt vain on parempi statusarvo, se on enemmän pro ja parantaa bloggaajan uskottavuutta asiantuntijana.

Sille, että pysyttelin Blogger-alustalla on ainakin yksi hyvä syy: Mitähän tapahtuisi minun uskottavuudelleni, kun kirjoitan kirjan Google-dokumenteista, tarjoan Google-työkalujen koulutusta ja ilmoittaisin sen jälkeen suu messingillä ottaneeni käyttöön WordPressin kun se on "niin pro"? Ei varmaankaan tarvitse vääntää rautalankaa enempää!

Hallintatyökalujen määrä tai niiden edistyneisyys ei edes ole minulle ensisijainen asia. Nykyiset riittävät ja hallintatyökalujen määrää tai edistyneisyyttä tärkeämpää on saada julkaistua haluamansa sisältö. Ja jostakin syystä kun bloggauksen yhteydessä käytetään sanaa "pro", tulevat mieleen blogit, joissa on havunvihreä, keskisininen tai tuskanpunainen yläpalkki, bloggaajasta valokuva liituraidassa/jakkupuvussa pönöttämässä ja viimeisin blogikirjoitus vuoden 2010 elokuulta, jossa todetaan, miten edellisestä kirjoituksesta on jo kulunut aikaa (se on heinäkuulta 2009) ja tarkoitus olisi jatkossa panostaa bloggaukseen. Valitettavan monen poliitikon blogi on tätä tyyppiä, mutta on näitä yritysblogienkin joukossa. Olipa kuori millainen hyvänsä, asiantuntijuus ei pääse esille ilman sisältöä.

Hiljattain joku sanoi kaipaavansa aikaa, jolloin bloggaus vielä oli kuten punk-rock aikanaan: Raakaa, vähän naivia ja aitoa. Niin totta! Jos bloggauksen pitää olla vimpanpäälle "pro", onko se myös "boring"? Vaatimukset, säännöt ja pitääsitätäytyytätä-listat kai ruokkivat jonkun sielua ja ovat hänen pyhä riittinsä, mutta kun ne ovat niin ankeita. Miksi blogi ei saisi olla vaikka vähän indie?

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kevätsiivousta

Kuten varmasti huomaatte, blogissa on käynnissä kevätsiivous: Otin käyttöön Bloggerin uuden ulkoasueditorin ja myös osoite tulee muuttumaan: Muutaman päivän päästä tänne pitäisi päästä osoitteella www.outilammi.com, mutta muistuttelen tuosta osoitteenmuutoksesta vielä ja onhan Google luvannut ohjata kävijät vanhasta osoitteesta uuteen.

Pahoittelen sivupalkin sekaisuutta. Yllättäen iskenyt kevätnuha väsyttää sen verran, että kaikkia gadgeteja en nyt jaksa laittaa yhdellä istumalla ojennukseen.

Hyvää pääsiäistä kaikille blogini vakilukijoille samoin kuin satunnaisille kävijöille.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kun mikään muu ei auta: iPhonen DFU-päivitys

Viikko sitten kerroin iPhoneni keväthuumasta, mikä ilmeni jatkuvana pääsykoodinäytön pyörittämisenä, johon pääsykoodin syöttäminen ei vaikuttanut mitenkään. En antanut puhelimen pilata lomaani vaan pakkasin sen akun tyhjennyttyä vähin äänin laukun pohjalle. Päättelin, että täysin hajalla puhelin ei voinut olla, koska pystyin vastaanottamaan sillä puheluita ja näytöllä joskus vilahtava kellonaika näytti olevan aina oikein. Kotiin päästyä alkoi raivokas ohjeiden etsintä. Hyvät neuvot tuntuivat olevan paloina ympäri nettiä, mutta puhelin on nyt näillä konsteilla toiminut jo viikon joten kerron tässä vaihe vaiheelta miten etenin, eihän sitä tiedä kenellä seuraavaksi on samalla tavalla temppuileva iLuuri käsissään.

Ensimmäiseksi kokeillaan laitteen nollausta

Puhelimen temppuilu on yleensä asettunut virrat katkaisemalla, joten nollauskin oli minulle uusi asia. Näin se menee: paina nukkumispainiketta (oikealla ylhäällä) ja Koti-painiketta (pyöreä alhaalla) yhtä aikaa n. 10 sekunnin ajan tai kunnes näyttöön tulee Apple-logo. Ellei laitteessa ole riittävästi virtaa, näytetään akun symboli, jolloin puhelin on laitettava kiinni laturiin.

Minun tapauksessani nollaaminen toi Apple-logon näkyviin, mutta siitä ei päästy eteenpäin. Laite vain sammui hyvin pian logon ilmestymisen jälkeen. Kun olin nollaillut sitä muutaman kerran, siirryin hakemaan lisäohjeita.

Liitä laite tietokoneeseen ja yritä palautusta iTunesista

Olin siinä vakaassa uskossa, että viimeistään laitteen kytkeminen tietokoneeseen ja palautus iTunesista auttaisi. Applen ohjeissa sanotaan näin:

Jos nollaaminen ei ratkaissut ongelmaa, yhdistä iPhone tietokoneeseen ja avaa iTunes. Jos iTunes tunnistaa iPhonen ja osoittaa, että se on palautustilassa, palauta iPhonen ohjelmisto.
No kun ei tunnistanut niin ei tunnistanut. Tietokoneeni ei edes mylvähtänyt sillä tavoin kuin sen kuuluu mylvähtää kun joku laite liitetään USB-porttiin. Tässä vaiheessa ryhdyin etsimään Soneran sopimuspapereita, sillä puhelimeni on kytkyluuri ja sopimusta on jäljellä ensi lokakuuhun saakka. Kuitenkin ajatus siitä, että minun pitäisi soittaa puhelin- tai laajakaistaoperaattorin asiakaspalvelunumeroon tuntui lannistavalta. Skenaario: Tuntikausien odottelua pimpelipompelimusiikin tahdissa ja lopulta vastassa joku ylimielinen, joka komentaisi lähettämään laitteen huoltoon, josta sitä saisi odotella viikkokausia. Oikaiskaa minua, jos olen väärässä ja jos touhu on ryhdistynyt entisestä, mutta empiiriset kokemukset tähänastisesta elämästäni operaattoreiden asiakkaana tuottivat em. vision. Harmi, jos ennakkoluuloni estivät minua yllättymästä iloisesti!

Device Firmware Update

Jätin siis sopimuspapereiden koluamisen sikseen ja jatkoin toiveikkaana tiedonhakua. Löytyi linkki DFU-päivityksen ohjeeseen. En nyt enää muista oliko kyseessä Hopeinen omena vaiko jokin muu foorumi, mutta tässä ohje: Kuinka asettaa iPhone DFU-tilaan. Linkin laittaja oli sitä mieltä, että jos artikkelin asia olisi laajemmin tiedossa, muutamalta turhalta huoltoon lähettämiseltä voitaisiin välttyä.

Puhelimen elvytys DFU-tilan kautta ei ole sellainen ratkaisu, johon kannattaa mennä tuosta vain mitään muuta kokeilematta. Sehän on firmware-päivitys ja tyhjentää koko puhelimen. Jos puhelimensa on synkronoinut säännöllisesti iTunesiin, sieltä toki palautetaan mm. musiikki, valokuvat ja useimmat ohjelmat, mutta jostakin syystä ei kaikkia. Loput ohjelmat saa ladata uudestaan ilmaiseksi iTunesista, mutta siinä on oma työnsä. Minun tapauksessani tuli vielä käyttöjärjestelmävaihdos. Puhelimeni on vanha 3GS ja olin pitänyt siinä alkuperäisen käyttöjärjestelmän, koska se mitä olin lukenut kolmosversiosta yhdessä uuden käyttöjärjestelmän kanssa, ei houkutellut päivittämään. Puhelin onkin nyt aikaisempaa paljon hitaampi, mutta akku tyhjenee nopeammin. Voin kuitenkin nyt käyttää ohjelmia, jotka eivät vanhaan käyttikseen suostuneet latautumaan, joten sentään jotakin hyvääkin. Harmittaa vain, että mainiota Finnbirds-lintukirjaa ei näytä löytyvän enää App-storesta!

Vähän on vielä sellainen olo kuin joku olisi tullut ja sotkenut työpöytäni, mutta tutut ohjelmat alkavat olla vähitellen käytössä (näitä on vielä pari näytöllistä lisää).

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Minä teknologiariippuvainen

Vietin viime viikolla talvilomaa Lapin hangilla. Torstaista lähtien iPhone kieltäytyi käynnistymästä tai etenemästä aloitusnäyttöä pidemmälle, mistä seurasi joitakin pienehköjä käytännön ongelmia, mutta myös oman toiminnan tutkiskelua: Missä määrin ja millä tavalla olenkaan riippuvainen älypuhelimestani?

Puhelinongelma sinällään ei ollut iso juttu työasioiden hoitamisen kannalta, sillä se ilmeni torstai-iltana ja jäljellä oli enää yksi työviikon päivä. Yleensähän yrittäjän kuitenkin kannattaa huolehtia tavoitettavuudesta vaikka ei ihan online päivystäisikään. Nytkin olin määritellyt sähköpostitileilleni lomaviestin, jossa pyysin kiireellisissä asioissa lähettämään tekstarin tai soittamaan. Jo tiistaina menomatkalla tuli tekstiviestikysely webinaarin pitämisestä niin lyhyellä varoitusajalla, että ellei minua olisi tavoitettu, olisi varmaankin pyydetty jotakuta muuta. Vahinko ei olisi ollut mahdottoman suuri, mutta sattumalta toivotut ajankohdat olivat vapaina ja aihekin tuttu, joten mieluusti sovin asiat siltä istumalta. Ja mistäs sen menetetyn tilaisuuden vahingon määrän loppujen lopuksi tietää, kaikkihan vaikuttaa kaikkeen.

Perheeseen liittyvissä hätätapauksissa tavoitettavuus oli kunnossa. Kotona oleviin koiravahteihin pystyttiin pitämään yhteyttä mieheni puhelimella ja jos esimerkiksi vanhemmillani tai veljelläni olisi ollut jotakin kiireellistä asiaa, he olisivat ymmärtäneet soittaa hänelle.

Twitteriä en paljonkaan käytä lomilla, nytkin tviittasin vain kertoakseni napapiirin ylityksestä. Puhelimeni oletusasetuksin Facebookin statuspäivitykset näyttävät tavoittavan tasapuolisesti kaikki naamakirjakaverini, joten osa heistä olisi luultavasti pitänyt viestejäni lähinnä turhanpäiväisenä spämmäyksenä. Joitakin ehkä olisi huvittanut lukea kommenttejani Luton päivätuvan puolikesyjen lapintiaisten ja kuukkeleiden touhuista - sellaista "ei välttämätöntä, mutta mukavaa" viestintää.

Vaikka äkkinäinen voisi päätellä toisin, tunnustan kuitenkin olevani teknologiariippuvainen. Olen sitä siksi, että 1) haluan olla ja 2) olen oppinut olemaan sellainen.

En juokse ensimmäisenä uusien asioiden perässä vain siksi, että ne ovat uusia, mutta olen kuitenkin sitä ihmistyyppiä, joka haluaa ottaa uusia asioita käyttöönsä jos ne tuntuvat sopivan. Paljon olenkin löytänyt sellaista, josta on apua, hyötyä ja iloa. Matkalla ei ollut mukana esimerkiksi lintukirjaa vaan se oli puhelimessa. Samaten puhelimessa oli monenlaisia muistilistoja yms. ideanpoikasia tekstitiedostoina, jotka nyt ovat kadonneet jonnekin ties mihin. Puhelimen toimintakuntoon saaminen vaati nimittäin sen verran ronskeja otteita, että paljon asioita katosi synkronoinneista ja varmuuskopioinneista huolimatta. Seuraava itselleni asettamani oppimistehtävä muuten on: Tarkista, oletko varmasti perehtynyt kunnolla kaikkiin varmuuskopioinnin mahdollisuuksiin.

Olen myös oppinut olemaan riippuvainen siitä, että saan hoidettua kaikenlaisia asioita verkon välityksellä. Tämä riippuvuus kuitenkin vaatii sen, että asiat toimivat. On silmiä avaavaa keskustella pohjoisen matkailuyrittäjien kanssa: Maksukortinlukijan vitkastelua joutuu pahoittelemaan, puhelinkeskustelu saattaa joinakin päivinä edellyttää sitä, että pysyy liikkumatta tietyssä paikassa. Meillä Suomessa! Tietoyhteiskunnassa, jossa jopa laajakaistayhteyden pitäisi nyt olla perusoikeus samalla tavalla kuin puhelinpalvelut ja posti. Kaikesta päätellen edes puhelinpalvelut eivät välttämättä toimi kunnolla kaikkialla. Lähestyvät vaalithan tässä tulevat väkisinkin mieleen ja se, että pitäisi saada tekijöitä tyhjänpuhujien tilalle.

Taisteluni iPhonen henkiinherättämiseksi poikii luultavasti vielä toisen postauksen jossa kerron tarkemmin ongelmasta ja siitä mitä tein sen korjaamiseksi. Tietoa nimittäin löytyi, mutta se piti hakea sieltä sun täältä ja ehkä tekemisistäni kertomalla autan jotakuta toista säästämään vaivannäössä! Odotetaan kuitenkin vielä muutama päivä niin nähdään auttoiko korjaus todella.