Vietin viime viikolla talvilomaa Lapin hangilla. Torstaista lähtien iPhone kieltäytyi käynnistymästä tai etenemästä aloitusnäyttöä pidemmälle, mistä seurasi joitakin pienehköjä käytännön ongelmia, mutta myös oman toiminnan tutkiskelua: Missä määrin ja millä tavalla olenkaan riippuvainen älypuhelimestani?
Puhelinongelma sinällään ei ollut iso juttu työasioiden hoitamisen kannalta, sillä se ilmeni torstai-iltana ja jäljellä oli enää yksi työviikon päivä. Yleensähän yrittäjän kuitenkin kannattaa huolehtia tavoitettavuudesta vaikka ei ihan online päivystäisikään. Nytkin olin määritellyt sähköpostitileilleni lomaviestin, jossa pyysin kiireellisissä asioissa lähettämään tekstarin tai soittamaan. Jo tiistaina menomatkalla tuli tekstiviestikysely webinaarin pitämisestä niin lyhyellä varoitusajalla, että ellei minua olisi tavoitettu, olisi varmaankin pyydetty jotakuta muuta. Vahinko ei olisi ollut mahdottoman suuri, mutta sattumalta toivotut ajankohdat olivat vapaina ja aihekin tuttu, joten mieluusti sovin asiat siltä istumalta. Ja mistäs sen menetetyn tilaisuuden vahingon määrän loppujen lopuksi tietää, kaikkihan vaikuttaa kaikkeen.
Perheeseen liittyvissä hätätapauksissa tavoitettavuus oli kunnossa. Kotona oleviin koiravahteihin pystyttiin pitämään yhteyttä mieheni puhelimella ja jos esimerkiksi vanhemmillani tai veljelläni olisi ollut jotakin kiireellistä asiaa, he olisivat ymmärtäneet soittaa hänelle.
Twitteriä en paljonkaan käytä lomilla, nytkin tviittasin vain kertoakseni napapiirin ylityksestä. Puhelimeni oletusasetuksin Facebookin statuspäivitykset näyttävät tavoittavan tasapuolisesti kaikki naamakirjakaverini, joten osa heistä olisi luultavasti pitänyt viestejäni lähinnä turhanpäiväisenä spämmäyksenä. Joitakin ehkä olisi huvittanut lukea kommenttejani Luton päivätuvan puolikesyjen lapintiaisten ja kuukkeleiden touhuista - sellaista "ei välttämätöntä, mutta mukavaa" viestintää.
Vaikka äkkinäinen voisi päätellä toisin, tunnustan kuitenkin olevani teknologiariippuvainen. Olen sitä siksi, että 1) haluan olla ja 2) olen oppinut olemaan sellainen.
En juokse ensimmäisenä uusien asioiden perässä vain siksi, että ne ovat uusia, mutta olen kuitenkin sitä ihmistyyppiä, joka haluaa ottaa uusia asioita käyttöönsä jos ne tuntuvat sopivan. Paljon olenkin löytänyt sellaista, josta on apua, hyötyä ja iloa. Matkalla ei ollut mukana esimerkiksi lintukirjaa vaan se oli puhelimessa. Samaten puhelimessa oli monenlaisia muistilistoja yms. ideanpoikasia tekstitiedostoina, jotka nyt ovat kadonneet jonnekin ties mihin. Puhelimen toimintakuntoon saaminen vaati nimittäin sen verran ronskeja otteita, että paljon asioita katosi synkronoinneista ja varmuuskopioinneista huolimatta. Seuraava itselleni asettamani oppimistehtävä muuten on: Tarkista, oletko varmasti perehtynyt kunnolla kaikkiin varmuuskopioinnin mahdollisuuksiin.
Olen myös oppinut olemaan riippuvainen siitä, että saan hoidettua kaikenlaisia asioita verkon välityksellä. Tämä riippuvuus kuitenkin vaatii sen, että asiat toimivat. On silmiä avaavaa keskustella pohjoisen matkailuyrittäjien kanssa: Maksukortinlukijan vitkastelua joutuu pahoittelemaan, puhelinkeskustelu saattaa joinakin päivinä edellyttää sitä, että pysyy liikkumatta tietyssä paikassa. Meillä Suomessa! Tietoyhteiskunnassa, jossa jopa laajakaistayhteyden pitäisi nyt olla perusoikeus samalla tavalla kuin puhelinpalvelut ja posti. Kaikesta päätellen edes puhelinpalvelut eivät välttämättä toimi kunnolla kaikkialla. Lähestyvät vaalithan tässä tulevat väkisinkin mieleen ja se, että pitäisi saada tekijöitä tyhjänpuhujien tilalle.
Taisteluni iPhonen henkiinherättämiseksi poikii luultavasti vielä toisen postauksen jossa kerron tarkemmin ongelmasta ja siitä mitä tein sen korjaamiseksi. Tietoa nimittäin löytyi, mutta se piti hakea sieltä sun täältä ja ehkä tekemisistäni kertomalla autan jotakuta toista säästämään vaivannäössä! Odotetaan kuitenkin vielä muutama päivä niin nähdään auttoiko korjaus todella.
5 kommenttia:
Lohdullista kuulla, että on muitakin teknologiariippuvaisia. Ei muuten tarvitse matkustaa Lappiin joutuakseen seisomaan yhdessä paikassa, jotta puhelin kuuluisi. Sama tilanne on Lopella, noin 60 kilometrin päässä Helsingistä.
Nokialaisissa yleensä ongelman saa korjattua ottamalla akun pois hetkeksi.
Tuosta riippuvuussuhteesta, on hyvä että sen tunnistaa ja sopeutuu elämään sen kanssa. Yrittäjällä tietysti on aina plussaa olla tavoitettavissa.
Anja, olen kuullut vastaavia kokemuksia muiltakin ns.
tietoyhteiskunnan asukeilta, joiden kotipaikka on paljon Jyväskylää etelämpänä. Mitä muuta siitä voi sanoa, kuin että paljon puhetta ja vähän konkreettisia tekoja?
Ari, iPhonen yksi huonoimpia puolia on juuri se, että akkua ei niin vaan otetakaan pois ainakaan ilman väkivaltaa, mistä taas seuraisi muita ongelmia :)
Riippuvuuksia on totuttu tosiaan pitämään negatiivisena asiana, mutta ehkäpä nekin pitäisi nähdä pisteenä janalla kuten moni muukin asia elämässä. Jättäydyn mieluummin riippuvaiseksi verkosta kuin käytän puoli tuntia siirtyäkseni jonnekin, jossa toisen puolen tunnin jonottamisen jälkeen voin hoitaa 5 minuuttia vaativan asian. Vaikka tietoyhteiskunnan perusedellytykset eivät ole vielä läheskään kunnossa, ne toimivat ilmeisesti "riittävän hyvin".
Niin, kyllä sitä itse kukin on pelottavan riippuvainen kaikenmaailman vimpaimista. Itse en halua olla aina tavoitettavissa. Pidän iltaisin puhelimen äänettömällä. Olen alkanut pitää myös tietokoneettomia viikonloppuja. Suosittelen.
Totta, elämään tarvitaan tasapainoa. Kun on sopivasti erilaista tekemistä niin ei pääse yksipuolisesti jumittumaan mihinkään, kuten nyt esimerkiksi 24/7 tietokoneen viereen.
Lähetä kommentti