Sivut

lauantai 26. helmikuuta 2011

Google-dokumentit, monenlaista uutta

Google-dokumentit työympäristöön on tipahdellut viime aikoina uusia ominaisuuksia hengästyttävään tahtiin. Viime viikolla kerrottiin 12 uudesta tiedostomuodosta, joita Google Docs Viewer eli dokumentteihin sisältyvä katselunäkymä tukee. Nämä kaikki ovat paljon käytettyjen ohjelmien tiedostoja, mukana on mm. Adobe Photoshopin psd-formaatti.

Google-dokumenttien katselunäkymähän on toiminto, joka otetaan avuksi kun pitää vilkaista esimerkiksi sähköpostin liitteenä saatua tiedostoa. Viestin alaosassa liitetiedoston nimen vieressä oleva linkki Näytä (View) on saatavilla silloin, kun liitetiedostoa on mahdollista katsella Google-dokumenttien puolella.

Toiminto on mitä hyödyllisin. Mahdollisuus vilkaista tiedostoa selaimessa ennen sen lataamista omalle kiintolevylle säästää aikaa eikä omia kansioita tarvitse kuormittaa sellaisella, mitä ei välttämättä tarvitsekaan ladata.

Google-dokumenttien taulukkolaskentaohjelman ruudukot voidaan nyt piilottaa samalla tavalla kuin Excelissä. Näytä-valikosta löytyvä Piilota ruudukko -komento (View/Hide gridlines) auttaa tuottamaan siistimpiä ja helppolukuisempia raportteja. Vaikka ruudukko on hyvä apu taulukon laatimisvaiheessa, lopullisessa dokumentissa ruudut tahtovat joskus olla ikävän näköisiä ainakin jos lopputuloksesta haluaa viimeistellyn näköisen.

Lopuksi vielä video, joka esittelee Google Cloud Connect -laajennusosaa. Sen avulla Microsoft Office 2003, 2007 ja 2010 -asiakirjoja voidaan jakaa ja muokata verkossa. Lisäosan voit ladata tästä linkistä.

Varmuuden vuoksi myös videon linkki.

Ei kommentteja: