Sivut

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Facebook-ohje, osa 1: tilin luonti ja perusasetukset


Viime talvena kirjoitin omaan käyttööni Facebook-tilin perustamista, yksityisyysasetuksia ja listojen käyttöä käsittelevän ohjepläjäyksen, jonka kuvitus vanheni 2 viikossa. Päivitin sen, mutta päivityskin vanheni turhan nopeasti. Päätin, että ohjeiden ylläpito riittää, koska sitä lajiahan löytyy netistä. Sittemmin olen saanut kuulla, että ohjetilanne ei kovin loistava ole ainakaan jos niitä haluaa suomenkielellä, mm. Facebookin omat ohjeet moni kokee sekaviksi. Koska tiedän myös itselleni olevan tulevana syksynä apua siitä, että on osoittaa Facebook-untuvikolle suomenkielinen perusohje, niin päivitetään tämä nyt vielä kerran ja laitetaan saman tien avoimesti jakoon vaikkapa Terveisiä tietoyhteiskunnasta -hankkeen hengessä. Haluan tehdä jotakin konkreettista madaltaakseni verkkoelämään osallistumiskynnystä - edelleen on paljon niitä, joita kaikki tämä kiinnostaa mutta myös vähän hirvittää.

Nyt siis vuorossa tilin perustaminen ja yksityisyysasetusten muokkaaminen, ohjeen seuraavissa osissa (2 kpl) tarkemmin keskeisistä yksityisyysasetuksista, niiden vaikutuksista, kaverikutsuista, niihin vastaamisesta ja ohjeistan myös listojen käytön.

Tilin perustaminen

Ellei sinulla vielä ole "kakkossähköpostiosoitetta", luo sellainen esimerkiksi Hotmail- tai Gmail-palveluun ja käytä sitä aina sosiaalisen median palveluihin kirjautuessasi. Työsähköpostiosoitetta tai vastaavaa ensisijaista osoitetta ei suositella tähän tarkoitukseen.

Siirry osoitteeseen www.facebook.com. Täytä allaolevan kuvan mukaiset tiedot lomakkeelle (kuvan saat myös suuremmaksi kun napsautat sitä). Facebookin sääntöjen mukaan sinun odotetaan esiintyvän omalla nimelläsi. Kirjoita kohdan 1 molemmille riveille edellä mainittu "kakkossähköpostiosoite" ja Uusi salasana -riville (2) salasana. Ellei sinulla ole omaa systeemiä salasanan luomista varten, käytä esimerkiksi Strong Password Generator -palvelua. Myös kohdan 3 mukaisista tiedoista on Facebookin ohjeessa sanottu, että niiden pitäisi olla oikeita. Mieti kuitenkin onko esimerkiksi syntymäaikasi tai syntymävuotesi tarpeen ilmoittaa "oikein" - tämän neuvon takana ei suinkaan ole turhamaisuus! Näitä tietoja voit myös muuttaa myöhemmin.




Napsauta Rekisteröidy-painiketta, jonka jälkeen sinua pyydetään syöttämään kuvassa näkyvät merkit (4). Jos odottelet pitkään, Facebook huomauttaa tästä ja antaa sinulle uudeen vahvistusruudun. Tilin luonnin ensimmäisessä vaiheessa Facebook tarjoutuu tutkimaan ovatko kaverisi jo Facebookissa. Sen se haluaisi tehdä sähköpostiosoitteesi avulla. Suosittelen, että tässä kohden napsautat Ohita tämä vaihe -linkkiä (5).

Perustiedoiksi Facebook kysyy allaolevan kuvan mukaisia tietoja. Tähän (6) voit syöttää valintasi mukaan sen mitä pidät tarpeellisena, jolloin etenet Tallenna ja jatka -painikkeella. Vaihtoehtoisesti voit ohittaa koko lomakkeen (7). 



Profiilikuva olisi hyvä olla valmiina. Se kannattaa pienentää ja rajata kuvankäsittelyohjelmalla niin saat siitä sellaisen kuin haluat. Kuvan pääset hakemaan tietokoneesi kiintolevyltä Lataa valokuva -linkkiä napsauttamalla (8). Etene Selaa-painikkeella (9). Kuvan puuttuminen ei kuitenkaan ole mikään este, voit lisätä sen myöhemmin ja jatkaa kohdan 8 mukaisesta ikkunasta Ohita-linkkiä napsauttamalla.



Kuvan lisäysikkunasta selvittyäsi saat eteesi ruudun, jonka yläreunassa on painike Mene sähköpostiisi. Käy sähköpostitililläsi hyväksymässä vahvistusviesti klikkaamalla siinä olevaa linkkiä. (Huomaa myös vahvistuskoodi, jota mahdollisesti kysytään, joten pidä se tallessa.) 

Tiedot ja yksityisyysasetukset

Vahvistusviestissä olevan linkin napsauttamisen jälkeen saat ilmoituksen, että tilisi on hyväksytty. Tässä vaiheessa tärkeä kohta on Täytä profiilitietosi, jossa oleva Muokkaa profiilia (1) avaa lomakkeen tietojen syöttämistä varten. Huomaa, että oletuksena koko syntymäaikasi näytetään profiilitiedoissa, joten jos haluat muuttaa tämän, valitse ikkunan oikeassa laidassa olevasta luettelosta (2) haluamasi näyttötapa. Lisää muut tiedot itsestäsi harkinnan mukaan.




Hallitse mitä tietojasi jaat -kohdasta (3) aukeava sivu on tärkeä, koska siellä säädät yksityisyysasetuksiasi. Linkin napsautuksen jälkeen avataan ensin Jakamisen hallinta -sivu, jolla on tietoa yksityisyysasetuksista. Napsauta Muokkaa yksityisyysasetuksiasi -linkkiä. Sen jälkeen avautuvassa näkymässä kohdassa Jakaminen Facebookissa näytetään tämänhetkiset asetukset, jotka uudella tilillä ovat Facebookin oletusasetuksia. Niiden alla oleva Muokkaa asetuksia -linkki (4) avaa näkymän, josta voit muuttaa niitä. Myöhemmin pääset milloin tahansa tähän näkymään Käyttäjätili/Yksityisyysasetukset -valinnalla (sivun oikea yläkulma).




Yksityisyysasetuksissa olennainen valinta on: Kuka saa nähdä sinun tietosi. Jokaisen kohdan oikealla puolella on painike, josta voit tehdä kohdan 5 mukaiset valinnat:




Kaikki - tieto on julkinen

Kaverien kaverit - kuka tahansa, jonka kaverisi hyväksyy kaverikseen. Vaikka kaverisi ovat ok, muista kuitenkin, että heillä saattaa olla erilainen linja siinä, millä perusteilla he hyväksyvät kaverikutsut. Jos itse haluat rajata Facebook-näkyvyytesi vain lähipiiriin, et luultavasti halua tietojesi näkyvän kavereiden kavereille.

Vain kaverit - tämä rajaa tietojen näkymisen vain niille henkilöille, jotka sinä henkilökohtaisesti hyväksyt kavereiksesi.

Muokkaa - tämän selitän postauksessa, jossa kerron kaverilistojen käytöstä.

Ellet ainakaan vielä tässä vaiheessa halua Googlen ja muiden hakukoneiden löytävän sinua Facebookista, avaa vielä lopuksi vasemmalla alhaalla Sovellukset ja sivustot -kohdasta Muokkaa asetuksiasi -linkki. Mene kohtaan Julkinen haku ja napsauta Muokkaa asetuksia -painiketta. Poista valintamerkki kohdasta Julkinen haku.

Muista poistua Facebookista Käyttäjätili/Kirjaudu ulos -komennolla, tämä etenkin ellet käytä omaa tietokonettasi.

Seuraavassa osassa jatketaan yksityisyysasetusten parissa ja käydään tarkemmin läpi kohdat, joihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota.
 

4 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Kätten taputuksia sinulle! Minusta myös FBn ohjeet ovat sekavia. En ole vieläkään päässyt sinuksi naamakirjan kanssa.

Sami kirjoitti...

Kiitos selkeistä ohjeista. Yllättävän monella on haastetta Facebook-profiilin luomisessa.

Kerään blogiimme hyviä ohjeita sosiaalisen median ja Facebookin käytöstä ja lisäsin myös tämän hyödyllisen artikkelisi listaan:
http://voimatiimi.fi/sosiaalinen-media-ohjeita-ja-vinkkeja/

outi.lammi kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja Samille linkittämisestä, pysyhän kuulolla, näitä on tulossa vielä 2 lisää.

Profiilin luominenhan sinänsä ei ole vaikeaa, mutta mm. noita asetuksia moni tuntuu ihmettelevän. Vaikka ne osaisi laittaa oikein, tarvitaan nähtävästi uskonvahvistusta :)

Saa nähdä kauanko nämä ovat käyttökelpoiset, Facebookin uudistustahti on nyt ollut melkoinen.

Mervi J. kirjoitti...

Kiitos selkeistä ohjeista. Pari viikkoa sitten oli huvittava tilanne kun neuvoin työkaveria yksityisyysasetuksissa ja samaan aikaan kuopukseni soitti ja halusi neuvoja Facebook tilin luomisessa. Opastettavien ikäero oli n. 40 vuotta.