Sivut

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Blogi jää kesätauolle, mutta syksyäkin suunnitellaan

Olen laittanut jo Facebook-vinkit sekä Tiedon kuvia -blogin kesätauolle ja lienee terveellistä laittaa tämäkin blogi hetkeksi syrjään. Lisää kirjoituksia Tuolin ja näppäimistön välistä on luvassa taas elokuussa, viikolla 33.

Ennen kuin romahdan puutarhatuoliin dekkareiden pariin, kerron vielä Terveisiä tietoyhteiskunnasta -taksvärkistä, jossa olen mukana. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että Anja Alasilta haastoi aikaisemmin keväällä joukon sosiaalisen median ja ict-alan kouluttajia ja konsultteja tekemään koulutuspäivän ilmaiseksi jossakin oppilaitoksessa. Jokaisen haastetun on myös toivottu haastavan edelleen muutama muu tuntemansa kouluttaja. Hanketta varten on perustettu Facebook-sivu, jossa ylläpidetään myös listaa hankkeessa mukana olevista kouluttajista (jos siis olet saanut tällaisen haasteen ja haluat olla mukana, käy tarkistamassa, että nimesi on listassa). Lue myös: Taksvärkistä tulee totta

Itselleni ei vielä ole sovittuna kohdetta ensi syksylle ja päätin kokeilla löytyisikö sopiva koulutusryhmä blogini kautta. Jos luet tätä ja olet jonkin Jyväskylän alueella toimivan oppilaitoksen palveluksessa (tai joku tuttusi on) ja mielessäsi on sopiva ryhmä, ota yhteyttä esimerkiksi verkkosivuni kautta.

Koska olen aikuiskouluttaja, tekisin tietysti kaikkein mieluiten töitä aikuisten parissa – käytännössä tämä siis tarkoittaisi aikuisopiskelijoita tai mahdollisesti jopa oppilaitoksen opettajista koostuvaa ryhmää.

Taksvärkin puitteissa on siis tarjolla päivä maksutonta koulutusta esimerkiksi internetin ja sosiaalisen median työvälineiden käytöstä. Koulutuksen sisällön voi toki valita muistakin koulutusrepertuaariini kuuluvista aiheista, mutta tarkoitus ei ehkä ole, että jo valmiiksi osaavat syventävät taitojaan maksutta. Annetaan tilaisuus niille, jotka haluavat päivittää taitojaan tai opetella niitä ihan alkutekijöistä lähtien.

Mukavaa kesää kaikille!

6 kommenttia:

Kimmo Svinhufvud kirjoitti...

No minäpä ehdotan Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutusta, jonka opettajana itsekin toimin. Täyttää mainitsemasi kriteerit.

Ota yhteys esimerkiksi Anne Mari Rautiaiseen tai Nora Ekströmiin. Yhteystiedot ja muutakin tietoa täällä:

https://www.avoin.jyu.fi/oppiaineet/kirjoittaminen

Hanne kirjoitti...

Rentouttavia lomapäiviä!

outi.lammi kirjoitti...

Kiitos vinkistä Kimmo, pistetäänpä nimet muistiin. Hannelle myös mukavaa kesää!

Minna 2K kirjoitti...

...ja minä jatkan laajentamalla aiempaa ehdotusta yleisemminkin avointa yliopistoa kattamaan - kiinnostusta varmasti olisi meillä muillakin.

Hyvää kesää, Outi!

outi.lammi kirjoitti...

Hienoa, että kiinnostusta on :) Palataan tähän vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Outi. Jyväskylän Norssin yläkoulun & lukion opona suosittelisin, että olisit yhteydessä meidän rehtoreihin. Opettajien vesoon aihe sopisi oikein hyvin.

Yhteystietoja löytyy
https://www.norssi.jyu.fi/esittely-ja-yhteystiedot

Mukavaa kesää!
Yst. Hanna Helminen