perjantai 6. maaliskuuta 2009

Tuolin ja näppäimistön välistä nyt 1-vuotias!

Tänään blogini ensimmäisestä artikkelista on kulunut tasan vuosi. Alkuajoista on jäänyt päällimmäiseksi mieleen miten vaikeaa ja kangertelevaa kirjoittaminen oli. Minusta oli kerta kaikkiaan kamalaa lykätä tekstiä omalla nimellä verkkoon, kesti pitkään ennen kuin ylenpalttinen itsekritiikki alkoi karista (ja luultavasti moni toivoo, että sitä olisi vähän jäänytkin).

Välillä on ollut vaikeuksia rajata blogin aihepiiriä. Työn puolesta askartelen paljon IT- ja tietotyöasioiden parissa, mutta minulla on myös tartuntaa tuolta "ihmispuolelta". Kaikissa blogioppaissa neuvotaan pysymään yhdessä aiheessa ja tällaiset jokapaikan höylät saavat neuvoksi kirjoittaa eri aiheista eri blogeihin. No kun siinä vuorokaudessa on ne 24 tuntia eikä niitä voi pelkästään ilmaistekemiseen käyttää. Olen kovasti yrittänyt pitäytyä Office- ja tietotyöjutuissa, mutta mutta... eihän asioiden välisiä rajoja voi viivoittimella vetää. Toimistosoftakin on osa tätä ihmisen maailmaa ja asiat lomittuvat toisiinsa, kuten nyt esimerkiksi jooga työssä jaksamiseen:) Olisi kieltämättä kiva kirjoittaa vielä paria muutakin blogia. Tämän voisin jättää softajorinolle, toisessa voisin pohdiskella niitä näitä. Kolmannessa vaikka kertoisin, millaista on käydä TOKO-koulutuksessa mäyräkoiran kanssa (tuo ei muuten ollut vitsi ja kyllä, tiedän, että mäyräkoira ei ole tyypillinen TOKO-koira! ).

Tottakai olen ollut monta kertaa aikeissa lopettaa blogini. Sitten kun on huomannut, että aika moni ihminen lukee tätä ja positiivista palautettakin on tullut, niin on tullut jatketuksi. Näyttää muuten olevan tapana, että aloittelevan bloginpitäjän pitäisi riekkua hirveästi kun 1000 kävijän raja ylittyy. Mistäs minä sen tiedän koska se on oikeasti ylittynyt, koska ryhdyin ko. asiaa seuraamaankin vasta syksyllä 2008? Tosin ennen viime syksyä täällä oli kovin hiljaista!

Muita blogeja luen tietysti, tällä hetkellä minulla taitaa olla Bloglines-palvelussa 30 blogia seurannassa, mutta aktiivisemmin seuraan reilua 10 blogia, jotka vaihtelevat sen mukaan mitä minulla sattuu olemaan työn alla. Hyvät blogit ovat mahtava resurssi, samaten vielä viime vuoden lopulla kummastelemani Twitter on yllättäen osoittautunut työvälineeksi, jonka avulla on löytynyt vaikka mitä hyödyllistä vaikka en kovin aktiivinen ole sillä suunnalla ollutkaan.

Jostakin syystä suurin osa seuraamistani blogeista on englanninkielisiä. En osaa sanoa miksi, onhan meilläkin paljon kiintoisia blogeja. Ehkä suuresta tarjonnasta sitten löytää helpommin hengenheimolaisiksi kokemiaan kirjoittajia tai muuten omiin kiinnostuksen kohteisiin juuri sopivia. Jossakin vaiheessa jopa harkitsin bloggaamista englanniksi, mutta toisaalta englanniksi kirjoitellaan "minun aiheistani" vaikka millä mitalla. Ehkä tällä blogilla on oma paikkansa mm. siinä, että yritän omien artikkeleiden raapustamisen ohella seurata englanninkielisen maailman blogeja ja tarjoilla myös sieltä tekemiäni valikoituja löytöjä suomeksi suomalaisten luettavaksi, oppia omalla kielellä -hengessä (ja lähdetietoon tietenkin asianmukaisesti linkittäen).

PS Synttärikakku ei ole oma teelmykseni, mutta kiva siitä huolimatta, eikö? Kuvan on ottanut australialainen Richard Dudley ja kuvan lähde on Stock.exhng -kuvapalvelu.


4 kommenttia:

Tuija Aalto kirjoitti...

Onneksi olkoon yksivuotiaalle blogille! Tuo kielikysymys on kiinnostava ja monelle ajankohtainen työelämän viestinnässä.

Outi kirjoitti...

Kiitti, sadan artikkelin raja ei täyttynyt, mutta siitä saa sitten aiheen uuteen juhlimiseen :)

Kieli on jännä juttu. Joissakin asioissa toivoisi, että ei tarvitsisi väkisin änkätä asiaansa suomeksi, ei ainakaan jokaista yksittäistä sanaa. Sitten kuitenkin oma äidinkieli on se juttu, millä pääsee kiinni esimerkiksi kielen hienoimpiin vivahteisiin.

Tiina Vesanen kirjoitti...

Onnea minunkin puolestani yksivuotiaalle! Minulle tuli ihan sulkaakakkunälkä kakun kuvaa katsoessa. :)

Minusta olet saanut ihan säännöllisen lukijan. Mielenkiintoisia juttuja ja laittaa aina välillä vähän miettimään. Ja on sitä tullut opittua uuttakin ainakin Excelistä!

Terkkuja!

Outi kirjoitti...

Hei Tiina, ja kiitokset synttärionnitteluista :)
mm. Excelistä tulee juttua lisää kevään aikana.