keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Urkintalaista

Urkintalaki puhuttaa. Se, että yritykset pokkana vaativat itselleen poliisinkin valtuudet ylittäviä oikeuksia ei ole mikään yllätys talousfundamentalismin ollessa näinkin vahvaa. Onkohan jossakin johtamiskoulutuksessa opetettu, että ihminen on pohjimmiltaan kiero ja katala olento, jota pitää epäillä koko ajan vaikka ihan varmuuden vuoksi. Vaikuttaa epäilyttävän samanlaiselta ihmiskäsitykseltä, joka vanhemmilla ja opettajilla oli ”mun nuaruudessani”. Ehkä elämänsä tekee kuitenkin helpommaksi, kun ajattelee, että periaatteessa melkein jokainen ihminen ainakin suurimman osan ajasta yrittää kovasti ollakseen reilu ja mukava… Aina ei jaksa yrittää puhumattakaan siitä, että yrityksissään täydellisesti onnistuisi.

Onko tämä sähköpostiasia jotakin syntipukin hakemista? Tartutaan johonkin ja on luotu illuusio hallinnasta. Jos minä haluaisin pistää jotakin arkaluonteista liikkeelle, en sentään niin typerä olisi, että menisin sen omalle nimelleni varattuun sähköpostiin tuuppaamaan - siis samanlaiseen sähköpostiin, kuin yritysten ja organisaatioiden työntekijöillä on ja joita nyt ilmeisesti haluttaisiin päästä syynäämään.

Eräänä maaliskuisena iltapäivänä istuin junassa matkalla Helsingistä tänne maalle kotiin. Sen kummemmin ponnistelematta, ja totta puhuen ihan vasten tahtoani, kuulin melko seikkaperäistä selvitystä erään täkäläisen oppilaitoksen asioista. Löyhäsuut vaikuttivat olevan vieläpä selvin päin. Luulen, että vastaavan aineiston naputtelu sähköpostiviestiin ei olisi kenellekään heistä tullut edes mieleen!

maanantai 21. huhtikuuta 2008

"Death by PowerPoint and how to fight it"

Venäläisen Alexei Kapterevin näkemys Slidesharessa (onko tämä diaesitysten YouTube?)

http://www.slideshare.net/thecroaker/death-by-powerpoint

Ei mitään varsinaisesti uutta, mutta "ihan kiva".

Meillä ihmisillä kun on taipumus eri asioissa huidella ääripäistä toiseen niin tässäkin sitä on syytä varoa. Jos nyt luettelodiat on todettu moneltakin kannalta heikohkoiksi, niillekin on toki paikkansa. Tärkeintä on muistaa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä diaesityksiä. Ei ole olemassa Hyvä diaesitys -automaattia. Hyvän diaesityksen selitys on sen sopivuus kohderyhmälle, tilanteeseen ja esiintyjän tyyliin.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Näkökulman muutoksesta

Etsiskelin hiljattain tietoa omakustannustoiminnasta, josta nyt ei kuitenkaan pidä tehdä mitään johtopäätöksiä - minun ja kustantajani suhde on hyvä, syvä ja luottamuksellinen. Joka tapauksessa löysin tiedonhakupuuhassani mielenkiintoisen artikkelin Kirjallisuus ja verkko kohtasivat - mitä sitten tapahtui? .

Artikkelissa käsiteltiin mm. verkkopalveluiden tapa ohjata asiakasta. Aika yleistä onkin löytää verkkokirjakaupasta teksti: ”Tämän kirjan tilanneet ovat tilanneet myös…” ja sitten seuraa luettelo valitun kirjan aihealuetta käsittelevistä teoksista tms. Käytäntö on hyvä, koska näin säästän aikaa ja saan hyviä kirjavinkkejä. Mutta entäpä, jos ostotottumuksiani tosiaankin seurattaisiin siten, että minut ohjattaisiin jossakin vaiheessa uudenlaisen lähestymistavan pariin. ” Näkökulman vaihtaminen voi usein olla antoisampaa kuin vanhan toistaminen, ” todetaan artikkelissakin. Ensin ajatus kuulosti hyvältä, mutta vähitellen se alkoi myös ärsyttää. Mikä oikeus kenelläkään olisi päättää puolestani, milloin on aika vaihtaa aihetta tai näkökulmaa asioihin. Eiköhän ihmisen pitäisi pyrkiä itse kääntelemään omaa perspektiiviään, vai olenko nyt kehitysoptimisti?

Kieltämättä ihmisellä on kummallinen taipumus jäädä kiertämään uraa. Huolestuttavinta on, että itsestään tätä on vaikea huomata ainakaan sillä hetkellä, kun laput ovat tiukasti silmillä ja vauhti kova. Toisista ihmisistä urautumisen huomaa helpommin, tietysti. Verkkokeskustelut täysin avoimilla keskustelualueilla ovat oiva esimerkki pahasti näkökulmaansa juuttuneen negatiivisesta vaikutuksesta. Oli aihe mikä hyvänsä, väliin tulee ennen pitkää sössimään häirikkö, jolle on ”levy jäänyt paikoilleen”. Sen jälkeen ei tee mieli jatkaa tai lukea keskustelua eteenpäin, vaikka se olisi kulkenut kiintoisanakin. Verkon häiriköstä tosin pääsee eroon helposti. Toista se on livenä, etenkin jos jokin painava syy pakottaa olemaan tietyn ihmisjoukon kanssa samassa tilassa jonkin aikaa. Kun yhden levy juuttuu paikoilleen, muiden päivä on pilalla. Myötähäpeä ja ärtymys vaihtelevat.

Häiriköt ovat yksi syy siihen, miksi verkkoyhteisön pitäisi kai olla jossakin määrin suljettu toimiakseen. Rajoituksista kuitenkin seuraa ennen pitkää ongelmia. Samanmielisyyteen ja rajattuun aihepiiriin perustuva yhteisöllisyys umpioituu. Parempaa maailmaa rakennetaan kiinnostumalla myös kaikkia ihmisiä koskettavista ns. isoista asioista. Olisiko toimivan verkkoyhteisön jo omaksi parhaakseenkin välttämätöntä kokea tietyssä kyllästymispisteessä ns. luova tuho ja aloittaa säännöllisin väliajoin uudelleen toisenlaisesta näkökulmasta?

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Esitysgrafiikkaa, eräs esimerkki

Yksi lempibloggaajistani on Garr Reynolds, jonka Presentationzen-blogissa on paljon viisaita ajatuksia. Löysin viikonloppuna hänen blogistaan linkin, jonka päässä oli esimerkki Coca-Colan käyttämästä esitysgrafiikasta. Tiedoksi! Linkistä lähtee latautumaan yli 70 sivun mittainen diaesitys pdf-tiedostoksi tulostettuna. Paketin koko on n. 1,5 MB joten sitä odotellessa ei ehdi pahasti vanhentua, mutta se esitys....Death by PowerPoint kaikessa loistossaan.

Joku nyt tietysti ajattelee, että siinäs nähdään, nykyiset esitysgrafiikan tekotavat ovat ihan ok koska Cokiskin... ja se on sentään iso ja menestynyt yritys. Minä sanoisin, että vain isolla ja vakiintuneen aseman hankkineella yrityksellä on varaa tehdä tällaista esitysgrafiikkaa, toistaiseksi. Lieventävä asianhaara ei minusta ole edes se, että esitys on suunnattu ilmeisesti rahoitusalan ammattilaisille.

Oma "PowerPoint-herätykseni" on peräisin muutaman vuoden takaa kun vaihteeksi palasin kuluttamaan luentosalien penkkejä (ja verkko-oppimisympäristöjen tallennustilaa). PowerPointia käytettiin luennoilla paljon ja useinmiten saman vakiokaavan mukaisesti: Paljon luetteloita, jotka sisäluettiin ja joiden handoutit sai verkosta tai jaettiin paperikopioina. Kun sitten joku poikkesi massasta ja toimi eri tavalla, huomasin ettei PowerPointin käyttö laajalle levinneimmässä muodossaan tue lainkaan oppimista. Tälle havainnolle olen löytänyt sen jälkeen paljonkin tukea.

Ja samaa PowerPoint-kultturia olin muuten sitä ennen nähnyt työelämässä jo vuosien ajan, ja näen edelleen! Kun palavereissa, seminaareissa yms. näytetään PowerPointeja (tai Keynoteja tai Impress-esityksiä) tavoite on kai jotakuinkin samansuuntainen kuin opetustilanteissa: Esityksen sisällön pitäisi jäädä ihmisten mieleen ja tehdä jonkinlainen vaikutus. Sivu sivun perään luettelotekstiä sisäluettuna ei mitenkään auta saavuttamaan tätä tavoitetta. Jos taas esitysten tarkoitus on tulla pidetyksi, jotta esiintyjä pääsisi poiskin, säästetään sitten kaikkien aikaa ja jätetään esitys väliin. Luettelot kulkevat kyllä sähköpostin liitteenäkin.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Ihmisen paluu tavaroiden planeetalle

Suomessa kuulemma hamstrataan laitteita, josta seuraa mm. tarpeettomia tietoturvariskejä. Voi myös miettiä, mitä laitteiden hamstraaminen tekee ympäristölle. Meitä suomalaisia on melko vähän enkä usko, että muissa länsimaissa tuo laitehamstraus olisi merkittävästi vähäisempää. Ja mm. Kiina ja Intia ovat hyvää vauhtia seuraamassa meitä tavarataivaaseen. Heitä vain on enemmän ja käyttökelvottoman/mielenkiinnottomaksi muuttuneen tavaran hävitys huonommin järjestetty.

It-riskejä lisää myös se, että ihmiset ja heidän toimintatapansa unohdetaan. Tässä sitä haastetta riittää. Teknologia ei ole tiettyjä ihmiseen liittyviä perusasioita puustalaskeutumisen ajoista muuttanut. Toki teknologia tarjoaa asioille uudenlaisia toteuttamismahdollisuuksia, joista puolestaan tulee uusia käytäntöjä. Kieleen tulee tätä kautta uusia käsitteitä, mutta ei sovi unohtaa, että kun riittävän syvälle mennään, löytyy ihmisen ikiaikainen tarve viestiä ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Kyynikko sanoisi, että ihmisen perimmäinen tarve on pysyä hengissä ja edistää omaa etuaan. Näkökulman valinta on aivan vapaa, mutta vaikea kuvitella egoistisimmankaan omaneduntavoittelijan onnistuvan hankkeissaan ilman vuorovaikutusta ja viestintää.

Jotkut ovat nähneet merkkejä aikakauden muutoksesta. Wired-lehden artikkeli Revenge of the Right Brain ennustaa Information Age -aikakauden olevan muuttumassa Conceptual Age -aikakaudeksi, jossa luovuus nousisi lineaarisen insinööriajattelun yläpuolelle. En tähän hätään edes yritä suomentaa Conceptual Age -käsitettä! Suora lainaus artikkelista kertonee paljon enemmän :

“To flourish in this age, we'll need to supplement our well-developed high tech abilities with aptitudes that are "high concept" and "high touch." High concept involves the ability to create artistic and emotional beauty, to detect patterns and opportunities, to craft a satisfying narrative, and to come up with inventions the world didn't know it was missing. High touch involves the capacity to empathize, to understand the subtleties of human interaction, to find joy in one's self and to elicit it in others, and to stretch beyond the quotidian in pursuit of purpose and meaning.”

Itse asiassa tämä artikkeli on jo pari vuotta vanha ja nyt onkin mielenkiintoista miettiä mihin ollaan menossa, onko mikään muuttunut. Merkitseekö tämäkin ajattelusuuntaus vain uutta vaatekertaa keisarille ja luovuus halutaan nostaa tuottamaan taas uutta roinaa. Tavarataivaaseen on kieltämättä kiva paeta maapallon kuiviinkiehumista odotellessa, mutta hienoinkaan laitekanta ei auta siinä vaiheessa kun höyry alkaa nousta.