Sivut

perjantai 16. toukokuuta 2008

Asiakas on pomosi!

Lueskelin Jari Parantaisen ylläpitämää Pölli tästä -blogia. Seuraavasta lainauksesta riemastuin:
"Asiakas ei ole ystäväsi, vaan palkanmaksajasi. Hän on siis pomosi. Jos hänestä kuitenkin tulee aito ystävä, liikesuhde lienee viisainta katkaista. Vai oletko joskus saavuttanut jotain hyvää, kun olet myynyt ystävillesi (tai sukulaisillesi)?"

Lainaus on liiallista tuttavallisuutta käsittelevän "Asiakas ei ole ystäväsi" -artikkelin lopusta. Siinä oli paljon muutakin ajattelemisen aihetta kuin ensimmäisen lauseen sopivuus eiliseen kirjoitukseeni. Olen päätynyt olemaan tuosta tuttavallisuudesta hyvin pitkälle samaa mieltä. Yhdistän asiantuntijuuteen ja ammattimaisuuten tietynlaisen "hajuttomuuden ja mauttomuuden". Ei nyt tietenkään tarvitse lähteä äärijäykistelyn ja pönötyksen linjalle, mutta yleensäkin vierastan kovin yleistä innokkuutta tehdä kaikesta yksityisestä julkista ja olettaa muidenkin olevan valmiita samanlaiseen avautumiseen. Joskus vaikuttaa jopa siltä, että oman elämän banaalius on suoraan verrannollinen hinkuun kiusata muita ihmisiä sen yksityiskohdilla.

Jari Parantainen on muuten kirjoittanut myös tutustumisen arvoisen kirjan Tuotteistaminen.

Ei kommentteja: